Hevonen nojaa ohjiin
Hevonen ei hyväksy tuntumaa
Hevonen on vino
Hevonen ei reagoi pidätteeseen
Hevonen avaa suutaan
Hevosen narskuttaa hampaitaan
Hevonen heittää päätään
Hevonen puree kuolaimeen kiinni
Hevonen kaatuu sisään tai ulos
Hevonen vastustaa ohjia
Hevonen ei pysähdy
Hevonen kuumenee
Hevonen menee turpa ryntäissä
Hevonen menee pää taivaissa
Hevonen ei käänny
Hevonen on hidas pohkeelle
Hevonen ei väistä
Hevonen ei taivu...
Kuulostaako tutulta?
Näiden ongelmien taustalla voi toki olla jokin fyysinen vaiva, kipu tai se, että hevonen ei ymmärrä mitä siltä pyydetään. Yhtä todennäköistä on kuitenkin se, että jatkuva paine ohjissa estää hevosta vastaamasta ratsastajan pyyntöihin tai että liian suuri paine ohjissa häiritsee hevosen tasapainoa merkittävästi.
Koska pääosin ihmiset käyttävät kuolaimia ratsastaessa, keskityn tässä bloggauksessa nimenomaan siihen, vaikka myös kuolaimettomilla suitsilla ohjista vetäminen aiheuttaa ihan vastaavia ongelmia.
Kädet - ne kädet
Koska ohjia pidetään käsissä, on syytä keskittyä ensisijaisesti siihen, miten ne toimivat. Yhdessä ja erikseen. On ihan totta, että tuntuman, ohjien pitelyä pitää harjoitella ja että se vaatii jo hieman kehotietoisuutta hahmottaa, mitä vasen käsi tekee ja mitä oikea tekee. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että on helpompaa ja nopeampaa opetella käyttämään käsiä tässä yhteydessä kuin esim. harjoitella käsillä seisomista.
Kädet liittyvät ihmisen kehoon useilla lihaksilla joilla niitä mm. liikutetaan, pidetään paikoillaan, kannatellaan, kierretään, työnnetään eteenpäin ja vedetään kohti kehoa.
Ihmiselle on kovin paljon helpompaa vetää käsiä kohti kehoa, kuin työntää poispäin. Miksi? Siitä syystä, että käsillä voi vetää lähes pelkillä käsien lihaksilla, mutta työntämiseen tarvitaan myös muita lihaksia. Niitä samoja lihaksia, joilla ratsastaja kannattelee itseään staattisessa asennossa istuen. Tai millä maassa vatsallaan makaava ihminen punnertaa itsensä ylös. Menemättä enempää näihin yksityiskohtiin, suosittelen ihan jokaista ratsastajaa kuluttamaan tovin tämän asian pohtimiseen.
Vetovoima
Olen blogannut aiemmin siitä, mitä ohjista vetäminen saa aikaan hevosessa, mutta kertaus ei liene pahitteeksi.
Tuntuma liittyy siihen, kuinka ratsastaja pitelee ohjia ja miten hän käsiään liikuttaessaan ottaa huomioon kunkin hevosen tavan tasapainottaa itseään pään ja kaulan liikkeillä ja asentoa muuttamalla. Jos pienikin vastustus saattaa häiritä hevosen tasapainoa merkittävästi.
Se, minkä ratsastaja yleensä ensimmäisenä havaitsee liittyy hevosen kykyyn ennakoida tulevaa epämukavuutta. Mikäli ratsastaja esim. toistuvasti kääntelee hevosen päätä ja taivuttelee sen kaulaa, hevonen oppii kompensoimaan tämän aiheuttamaa epätasapainoa jollain, esim. lisäämällä vauhtia, hidastamalla vauhtia tai joskus ihan sattumalta vaikkapa kääntämällä takaosaansa vasemalle tai oikealle. Riippuen ratsastajasta, häneltä saattaa täysin mennä ohi ne ensimmäiset pienet muutokset, jotka kielivät epämukavuudesta.
Kun hevonen on oppinut ennakoimaan, että ratsastaja aiheuttaa epätasapainoa, sen keho valmistautuu yhä nopeammin vastaanottamaan ratsastajan apuja ja valitettavasti myös vastustamaan niitä. Tästä syystä ei ole lainkaan harvinaista, että nuori hevonen on ns. jäykkä. Iän tuoma jäykkyys on eri asia, kuin lihaksiston jäykkyys, joka on seurausta jännittämisestä. Hevosen ei siis tarvitse jännittää tai pelätä ratsastajaa, vaan se voi oppia jännittämään kehonsa, jotta ratsastajan vaikutus ei aiheuttaisi kerta toisensa jälkeen epämukavuutta.
Älä siis vedä
Vetämisen lopettaminen ei ole helppoa. Se on yksinkertaista, muttei helppoa. Suuri vaikeus liittyy sekä hevosen, että ihmisen kohdalla lihasmuistiin ja aiemmin opittuun käytökseen, jonka seurauksena noidankehä on valmis. Ensimmäinen askel on kuitenkin se, että tekee päätöksen. Seuraavaksi oman hevosen tarkkailu, havaintojen tekeminen sen suhteen, miten hevonen mihinkin apuun vastaa. Millaisia muutoksia hevosessa tapahtuu, kun ratsastaja liikuttaa ohjia. Mihin suuntaan hevosen massa kulloinkin liikkuu. Päin tuntumaa, poispäin tuntumasta, vaiko epäsymmtrisesti.
Ohjien vaikutusta hevoseen ei voi poissulkea millään, ne vaikuttavat silloinkin, kun jokin toinen apu on suurempi tai merkityksellisempi hevoselle. Vaikka ainoa hevosessa havaittava reaktio olisi pienikin, sen vaikutusta hevosen hyvinvointiin, kehonhallintaan ja tasapainoon ei pidä vähätellä.
Puhumattakaan siitä, kuinka paljon miellyttävämpää ratsastaminen on, kun se tosiaan sujuu kuin tanssi.
Vuoden takainen bloggaus aiheesta:
http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/02/tuntuma-ennen-asentoa.html
tiistai 9. helmikuuta 2016
keskiviikko 3. helmikuuta 2016
Ongelmasta selviytyminen on kuin neulansilmä
Jos hevonen ei anna tarhasta kiinni, sitä kannattaa ajaa takaa, kunnes se OPPII, että ei pakeneminen ei auta.
Jos hevonen ei mene traileriin, sen silmät kannattaa peittää ja kantaa se sisään, jotta se OPPII, että vastustelu ei kannata.
Jos hevonen on liian reipas ratsastaa, kannattaa vähentää heinää ja juoksuttaa se ennen ratsastusta, jotta se OPPII, että jonain päivänä kannattaa käyttäytyä rauhallisesti.
Jos hevonen nykii jalkaa kengittäessä, sitä kannattaa vetäistä vasaralla mahaan, jotta se OPPII, että se teki väärin.
Jos hevonen on epäsymmetrinen, kannattaa lähteä salille, jotta symmetrinen ratsastajan keskivartalon kautta hevonen OPPII olemaan suora.
Oppiiko tosiaan?
No ei opi, kuin ehkä kerran tuhannesta tai vielä harvemmin ja silloinkin sattumalta.
Olen kohtalaisen hämmästynyt siitä, miten laiskoja ihmiset ovat oppimaan, etsimään tietoa, saati toteuttamaan sitä käytännössä. Jos ja kun aina onneksi välillä näen mielettömän hienoa ja harmonista ratsastusta tai hevosten kouluttamista, ei ensimmäiseksi tule mieleen että: Onpas siinä helppo hevonen tai yksinkertaisesti vaan lahjakas ratsastaja/kouluttaja. Ei, ensimmäiseksi haluan tarkkailla ko. työskentelyä ja etsiä, löydänkö systeemin avaimen. Sitten haluan tavata ihmisen ja kysyä, mistä hän on oppinsa saanut, millä hän hevostaan motivoi ja miten lopputulokseen on päästy. Silloin kun tämä mahdollisuus on tullut eteen, olen saanut aina saman vastauksen: Se on vuosien pitkäjännitteisen työskentelyn tulos.
Pikaratkaisua ei ole
Saan viikottain yhteydenottoja, viime aikoina jopa päivittäin ihmisiltä, jotka ovat tavalla tai toisella pulassa hevosensa kanssa. Avun tarpeen tunnistaminen on ensimmäinen askel kohti muutosta. MUTTA, mikään yksittäinen puhelimessa tai messengerissä annettu neuvo ei korjaa vuosien pieleen mennyttä koulutusta.
Neuvoja kannattaa kysyä ja vaikka sadalta kouluttajalta. Sitten kun olet selvillä siitä, mihin hänen koulutuksensa perustuu, millaisia vahvisteita käytetään jne, kannattaa valita YKSI linja, jota lähtee ensin seuraamaan. Kukasta toiseen lentäminen ja yhden jos toisen systeeminen kokeilu saa vain sekä omistajan, että hevosen sekaisin.
Mitään tulosta tai suurta muutosta ei yleensä tule parilla harjoittelu kerralla. Siihen kannattaa varautua. Kuin myös siihen, että harjoittelusta vastuu on aina omistajalla. Kouluttaja antaa työkalut selviytyä karikoista, mutta arjen treeniä hän harvoin tekee.
Pelkkä ruokapalkinnon käyttäminen ei tee kenestäkään vielä kouluttajaa, edes huonoa sellaista. Oikea ajoitus, ymmärrys siitä, mitä käytöstä halutaan vahvistaa ovat ensimmäiset askeleet. Tätä harjoittelua varten on olemassa onneksi kasapäin kursseja, joita voi käydä verkossa, livenä, on luentoja, opettajia ja ohjaajia. Tietoa siis on saatavilla.
Neulansilmä
Kun seuraavan kerran tulee ongelma eteen, kyseessä on VALINTA, jatkanko näin vai vihellänkö pelin poikki ja otan riskin, että voisin hevoseni kanssa vaikkapa oppia jotain uutta. On oikeasti helpompaa jatkaa tutulla tavalla, kuin oppia uutta. Se on sukeltaminen pikkuriikkisen neulansilmän läpi, jonka takana tiedät olevan jotain uutta - muutoksen mahdollistavaa, mutta kokonaisuudesta ei ehkä saa edes käryä. Joskus on vain uskallettava ottaa riski.
Lopuksi vielä, minä en tiedä vielä kaikkea, enkä kuvittelekaan niin. Tiedän aika hyvin, missä oma osaamiseni menee, mutta olen jatkuvasti utelias. Luen kirjoja, tutkimuksia, seuraan niin hyvää kuin mielestäni huonoa ratsastusta, valmennusta, harjoittelen eri eläinlajien kouluttamista ja loppujen lopuksi, olen pohjattoman innokas oppimaan uusia asioita. Sillä pääsee jo pitkälle. Tai ainakin eteenpäin.
Jos hevonen ei mene traileriin, sen silmät kannattaa peittää ja kantaa se sisään, jotta se OPPII, että vastustelu ei kannata.
Jos hevonen on liian reipas ratsastaa, kannattaa vähentää heinää ja juoksuttaa se ennen ratsastusta, jotta se OPPII, että jonain päivänä kannattaa käyttäytyä rauhallisesti.
Jos hevonen nykii jalkaa kengittäessä, sitä kannattaa vetäistä vasaralla mahaan, jotta se OPPII, että se teki väärin.
Jos hevonen on epäsymmetrinen, kannattaa lähteä salille, jotta symmetrinen ratsastajan keskivartalon kautta hevonen OPPII olemaan suora.
Oppiiko tosiaan?
No ei opi, kuin ehkä kerran tuhannesta tai vielä harvemmin ja silloinkin sattumalta.
Olen kohtalaisen hämmästynyt siitä, miten laiskoja ihmiset ovat oppimaan, etsimään tietoa, saati toteuttamaan sitä käytännössä. Jos ja kun aina onneksi välillä näen mielettömän hienoa ja harmonista ratsastusta tai hevosten kouluttamista, ei ensimmäiseksi tule mieleen että: Onpas siinä helppo hevonen tai yksinkertaisesti vaan lahjakas ratsastaja/kouluttaja. Ei, ensimmäiseksi haluan tarkkailla ko. työskentelyä ja etsiä, löydänkö systeemin avaimen. Sitten haluan tavata ihmisen ja kysyä, mistä hän on oppinsa saanut, millä hän hevostaan motivoi ja miten lopputulokseen on päästy. Silloin kun tämä mahdollisuus on tullut eteen, olen saanut aina saman vastauksen: Se on vuosien pitkäjännitteisen työskentelyn tulos.
Pikaratkaisua ei ole
Saan viikottain yhteydenottoja, viime aikoina jopa päivittäin ihmisiltä, jotka ovat tavalla tai toisella pulassa hevosensa kanssa. Avun tarpeen tunnistaminen on ensimmäinen askel kohti muutosta. MUTTA, mikään yksittäinen puhelimessa tai messengerissä annettu neuvo ei korjaa vuosien pieleen mennyttä koulutusta.
Neuvoja kannattaa kysyä ja vaikka sadalta kouluttajalta. Sitten kun olet selvillä siitä, mihin hänen koulutuksensa perustuu, millaisia vahvisteita käytetään jne, kannattaa valita YKSI linja, jota lähtee ensin seuraamaan. Kukasta toiseen lentäminen ja yhden jos toisen systeeminen kokeilu saa vain sekä omistajan, että hevosen sekaisin.
Mitään tulosta tai suurta muutosta ei yleensä tule parilla harjoittelu kerralla. Siihen kannattaa varautua. Kuin myös siihen, että harjoittelusta vastuu on aina omistajalla. Kouluttaja antaa työkalut selviytyä karikoista, mutta arjen treeniä hän harvoin tekee.
Pelkkä ruokapalkinnon käyttäminen ei tee kenestäkään vielä kouluttajaa, edes huonoa sellaista. Oikea ajoitus, ymmärrys siitä, mitä käytöstä halutaan vahvistaa ovat ensimmäiset askeleet. Tätä harjoittelua varten on olemassa onneksi kasapäin kursseja, joita voi käydä verkossa, livenä, on luentoja, opettajia ja ohjaajia. Tietoa siis on saatavilla.
Neulansilmä
Kun seuraavan kerran tulee ongelma eteen, kyseessä on VALINTA, jatkanko näin vai vihellänkö pelin poikki ja otan riskin, että voisin hevoseni kanssa vaikkapa oppia jotain uutta. On oikeasti helpompaa jatkaa tutulla tavalla, kuin oppia uutta. Se on sukeltaminen pikkuriikkisen neulansilmän läpi, jonka takana tiedät olevan jotain uutta - muutoksen mahdollistavaa, mutta kokonaisuudesta ei ehkä saa edes käryä. Joskus on vain uskallettava ottaa riski.
Lopuksi vielä, minä en tiedä vielä kaikkea, enkä kuvittelekaan niin. Tiedän aika hyvin, missä oma osaamiseni menee, mutta olen jatkuvasti utelias. Luen kirjoja, tutkimuksia, seuraan niin hyvää kuin mielestäni huonoa ratsastusta, valmennusta, harjoittelen eri eläinlajien kouluttamista ja loppujen lopuksi, olen pohjattoman innokas oppimaan uusia asioita. Sillä pääsee jo pitkälle. Tai ainakin eteenpäin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)