Fakta ja fiktio

"Jos se kerran toimii, se on totta" tai "Ei se vaan sattumalta tehnyt oikein", kuulostaako tutulta?
Niin minustakin. Mitä enemmän eläinten käyttäytymistä, niiden tarpeita ja kykyä oppia tutkitaan, sitä suurempi vedenjakaja tieteestä tulee hevosharrastajien ja -ammattilaisten välille.

Vaikuttaa siltä, että kaikki sellainen opetus, koulutus ja valmennus, joka ei ole mitattavissa, vaan  perustuu ainoastaan ratsastajan sen hetkiseen kokemukseen ja opettajalta tai valmentajalta saatuun palautteeseen on uskottavaa. "Minähän koin sen juuri äsken, eli se tapahtui oikeasti?"

Tässä päästään faktaan ja fiktioon. Jos otetaan ihan todennäköisyyden laskeminen tähän avuksi, niin voit tarkastella onnistumistasi niin, että jos teet jonkin liikkeen (esim. vasemman laukan nosto) tunnin aikana esim. 20 kertaa: niin millä todennäköisyydellä hevonen nostaa laukan aina samalla tavalla 20/20, tai joka toinen kerta 10/20 tai vielä harvemmin? 5/20? Jos jokin tapahtuu harvemmin kuin 50%, niin kyseessä voi hyvinkin olla vain sattuma. Jos onnistut valmennustunnilla 20/20, mutta seuraavan viikon kotiharjoituksissa vain 5/20, niin voitko olettaa osaavasi asian? Tai että voitko olettaa hevosen osaavan sen?

Mitä tulee operantisti kouluttaviin hevosihmisiin, juuri kyllä niihin, jotka tutkimuksia ja tiedettä kumartavat, heistä varmasti melko moni osaa heittämällä sanoa, millä todennäköisyydellä jokin käytös esiintyy tai millä todennäköisyydellä hevonen kykenee suoriutumaan seuraavasta tehtävästä.

Tiede - hyvä renki, mutta huono isäntä

Tieto ja tutkimukset ovat ihmisiä varten. Tutkimuksia tekevät he, joilla on palava intohimo (tai jokin muu vähintään yhtä hyvä syy) tutkimuksen aihetta kohtaan. He, jotka viis veisaavat siitä mitä joku on tutkinut, ovat mielikuvituksen, rikkinäisen puhelimen ja kokemuksen varassa.
Tässä vaiheessa huomautan, etten väheksy kokemusta tai maalaisjärkeä, mutta niidenkin käyttämiseen tarvitaan tietoa. Vaikka tieto olisi hankittu millä tahansa tavoin, se on sen haltijalle tärkeä osa valintojen ja päätösten tekemistä varten.

Pelkkä tutkittu tieto ei tee ketään onnelliseksi, vaikka kyseessä olisi faktaa siitä, että hevosta sattuu suuhun, jos sitä kuolaimet suussa vedetään ohjista. Tästä tiedosta voi toki syyllistyä niin halutessaan päästää tieteen isännäksi (vastustamalla tietoa ja kiistämällä sen) tai ottaa tieto hyödyksi (tarkistutat hevosen suun, kuolaimet ja opettelet ratsastamaan vetämättä) ja kriittisesti suhtautuen kokeilla, pohtia, tunnustella, kuinka tämä tieto istuu minun tekemiseeni.

On päivän selvää, että ihmiset ovat erilaisia.  On heitä, jotka pohjattoman uteliaina etsivät uusia tuulia, kenties itsekin tutkivat ympäröivää maailmaa erilaisine elementteineen ja sitten on heitä, jotka tyytyvät valmiiksi pureskellun tiedon vastaanottamiseen vaivaamatta koskaan päätään sillä, mikä on faktaa ja mikä fiktiota. Tähän väliin mahtuu vielä monelaisia ajattelijoita ja tekijöitä, joista jokaiselle tietoa on tarjolla tasapuolisesti. On valinta ottaako sen tiedon avukseen vai jättääkö ottamatta. Ihan yhtä lailla on valinta lyödä hevosta tai jättää lyömättä.

Tieto kuuluu kaikille

Olemme nyt 2016 onnekkaampia monessa suhteessa kuin ennen. Tänään ei tarvitse itse opiskella ulkomailla, väitellä tohtoriksi ja käyttää koko elämäntyötään tiedon hankkimiseksi. Tänään se on vapaasti tarjolla ihan jokaiselle. Kaikkeen tietoon kannattaa kuitenkin suhtautua kriittisesti. Siis ihan kaikkeen. Vaikka se tuntuisi istuvan juuri omaan pirtaan, sitä kannattaa silti kyseenalaistaa. Kyseenalaistaminen ei kuitenkaan tarkoita ylentöntä vastaan inttämistä tai tiedonsaattajan "ampumista". Terve kyseenalaistaminen tarkoittaa sitä, että jos löydät tiedon a. et tyydy siihen, vaan selvität, onko tiedosta a saatavilla lisää tietoa 1,2,3 tai jotain. Ja jos on, mitä eroa näillä tiedoilla tai tuloksilla on. Onko niissä otettu huomioon kaikki mahdollinen (jota itse osaat epäillä) ja että kuinka todennäköisenä sinä itse pidät sitä, että tämä voi olla faktaa.

Mitä enemmän me saamme tietoa hevosesta eläimenä ja mitä enemmän me ymmärrämme oppimisen lainalaisuuksia, sitä helpommaksi hevosten ja meidän elämä muuttuu. Sitä turvallisempaa tekeminen hevosten kanssa on ja sitä vähemmän hevosten hyvinvointi vaarantuu.


Siis, nyt kun kylmää, pimeää ja kaikkea, ottakaan hyvä kirja käteen, käykää luennoilla, kursseilla ja etsikää, olkaa uteliaita. Jonain päivänä saatat nauraa sille käsitykselle ja mielipiteelle, mikä sinulla tänään.

Hevosen käytös voi muuttua pakkasella

Saimme Suomeen talven, lopultakin. Sitä edeltävät pakkaset koettelivat monien tallinpitäjien ja hevostenomistajien hermoja. Koppuraiset, lumettomat tarhat, 30 asteen pakkanen, päästä häntään loimitetut hevoset, tallissa jäätyvät vesiputket ja viemärit, just name it.

Kovilla pakkasilla hevoset pyrkivät säästämään energiaa ja siksi ne eivät juuri liiku tarhassa. Toki huonolla pohjalla on oma osuutensa siihen. Nyt sään hieman lauhduttua ja lumen peittäessä maan, ollaan helisemässä kun hevoset käyvät kierroksilla. Tuuli ja sen purevuus lisää hevosten kierroksia potenssiin sata.
Se aiemmin rauhallinen, peräti laiska hevonen saattaa olla tallista ulos kävellessä kuin leija. Ei kiva.

Sen sijaan, että tilannetta yritetään korjata korvaamalla puuttellinen liikunta juoksuttamalla, olisi nyt oiva hetki siirtyä hevosen aivojen hyväksi käyttöön. Siinä päiväkausien irti tai liinan päässä juoksuttamisessa jne on omat riskinsä sekä tapaturmien tiimoilta, että myös siihen mahdollisesti liittyvän pelkoreaktion syntymisen seurauksena. Saattaa mennä muutamakin juoksutus/riehumiskerta ennenkuin hevonen on palannut ennalleen. Eikä välttämättä edes palaa, ainakaan tänä talvena.

Vaikka tilanne taatusti ärsyttää monia meistä, ongelmiin keskittymisen sijaan nyt olisi oiva mahdollisuus harjoitella entistä paremmaksi kaikkia niitä asioita, jotka sujuvat jotenkuten. Paikoillaan seisomista, rauhoittumista jne. Ja jos niissä ei ole mitään harjoiteltavaa, tätä alun ongelmaa ei teillä sitten ollutkaan.

Hyviä ja rentoja treenihetkiä ja lisää tunta!

Onnistuneen koulutuksen edellytykset

On hienoa, että viimein on tullut yleiseksi tavaksi keskustella siitä, mikä on hyvää kouluttamista ja mikä vähemmän hyvää. Ideaali lähtökohta on se, että hevonen tuntee olonsa turvalliseksi (ihminen myös), hevonen on rauhallinen ja sille opetettavat asiat ovat koko ajan sillä tasolla, ettei mikään tehtävä ole sille ylitsepääsemättömän vaikeaa joko fyysisesti tai psyykkisesti. Se, toteuuko tämä arjessa on kuitenkin aina omistajan käsissä. Otan tähän pari esimerkkiä siitä, että koulutus voi sujua hyvin ja kaikkien kannalta sekä onnistuneesti, että turvallisesti siitä huolimatta, että lähtötilanteessa perusedellytys - rauhallinen hevonen - ei ole toteutunut.

1. Hevonen on hermostunut aina ihmisen läsnäollessa.

Tällaisessa tilanteessa saattaa olla vaikea löydää paikkaa tai hetkeä, jossa hevonen olisi riittävän rauhallinen koulutuksen aloittamiseksi. Jos esim. arjessa tapahtuvat hoitotoimenpiteet, kuten tarhaaminen, loimitus, suojien laittaminen jne aiheuttavat päivästä toiseen stressiä, eikä hevonen rauhoitu tarhassa ollessaan saati kentällä tai maneesissa, on yksi vaihtoehto kouluttaa sille ensimmäiseksi joku tarpeeton tehtävä. Tarpeeton siksi, että vaikka se jatkossa hieman kiihtyisi tehtävää suorittaessa, sillä ei ole pitkässä juoksussa mitään merkitystä.

Uuden tehtävän opettaminen voi olla kannattavaa jo siksi, että kun hevosella ei ole kokemushistoriaa ko. tehtävään liittyen, se yleensä aina lajityypilliseen tapaansa on utelias ja onnistumisia saadaan jo hyvin nopeasti aikaan. Oman kokemukseni mukaan hevoset rauhoittuvat hyvin nopeasti, kun ne oppivat, että johonkin tekemiseen liittyy selkeä johdonmukaisuus. Luonnollisesti positiivisen vahvistamisen lisääminen tehostaa oppimista ja sen muita hyvä vaikutuksia ovat mm. hevosen asenne ihmistä kohtaa muuttuu toistojen myötä positiivisemmaksi, sen aktiivisuus ja aloitekyky kasvaa ja lisäksi sen toiminta, eli käytös muuttuu yhä ennalta-arvattavammaksi. Jos se ensimmäinen käytös olisi vaikkapa kosketuskepin perässä tarhaan rauhallisesti kävely, se mahdollisesti muuttaa sekä hevosen arkea ihan heti, että vaikuttaa kaikkien kyseisen hevosen lähellä toimivien ihmisten arkea.
Arjen pienillä asioilla on suuri merkitys sekä hevosiin, että niiden kanssa toimiviin ihmisiin.

2. Hevosen hoitotoimenpiteet eivät suju

Silloin kun madottaminen, rokottaminen tai kengitys vaativat erityisvalmisteluita, rauhoitusta, saati pakkokeinoja, kuten huulipuristinta on hyvä muistaa, että kaikki ennakoivat vihjeet tulevasta vaikuttavat hevosen rauhallisuuteen. Pienikin vihjaus tulevasta kääntää hevosen toiminnan päälaelleen. Mitä useammin tällaisia tilanteita hevosen elämässä tulee, sitä epäluuloisemmaksi se saattaa muuttua myös uusia asioita kohtaan. 

Jokainen, joka on elänyt hevosen kanssa, jonka itsesuojeluvaisto kehottaa sitä välttämään em. tilanteita tietää, se kerrankin kuussa tapahtuvat hoitotoimenpide vaikuttaa myös arkeen.
Hevosta voi onnistua muutaman kerran huijaamaan esim. madottamalla sitä eri puolelta kuin yleensä, mutta lajilleen tyypillisesti ne oppivat myös nämä joskus kerrasta.

Se, millä hoitotoimenpiteisiin päästään vaikuttamaan positiivisessa hengessä liittyy mielestäni oleellisesti siihen, kuinka ihminen niihin suhtautuu. Tässä yhteydessä en nyt tarkoita erityisesti ihmisen tunnetilaa tms. vaan sitä, että toistuvasti (päivittäin) tapahtuvat asiat, joihin liitetään jotain positiivista alkavat muuttumaan hevosen mielestä enemmän miellyttäviksi.

Asiat voi tehdä juuri niin monimutkaisiksi tai vaikeiksi, miten kukin haluaa. On kuitenkin harmillista, jos käytössä olevia koulutuksellisia menetelmiä ei hyödynnetä, koska helppo ja sujuva arki on kaiken muun perusta.

Muun muassa näitä asioita opiskellaan Hevostaitokoulun verkkokursseilla. Tervetuloa mukaan!

https://koirakouluverkossa.fi/kauppa/verkkovalmennukset/hevostaitokoulu/