maanantai 15. elokuuta 2016

Ratsastan pelkällä istunnalla osa 2

Olen saanut runsaasti palautetta edellisen bloggauksen tiimoilta. Osa palautteesta on liittynyt tapaani kirjoittaa ja/tai negatiiviseen lähestymistapaani. Myös vaikeita termejä tai muuten vaikeasti ymmärrettävää tekstiä on kritisoitu.

Tässä uusi ja toivottavasti kaikille ymmärrettävästi selkokielelle muokattu teksti, jossa ei ainakaan tarkoituksella esiinny kryptisiä asioita tai termejä sen enempää kuin negatiivisia kommenteja mitään tahoa kohtaan.
Lämpimästi suosittelen klikkaamaan ja lukemaan linkkejä, joita tähän bloggaukseen on liitetty. Tämä siitä syystä, että kaikkea ei tarvitse kirjoittaa uudelleen moneen kertaan/kopioida ja että lukija mahdollisesti voi oppia tutkimaan, olisiko muun kirjoituksen joukossa vaikkapa lähteitä, jotka helpottavat ymmärtämistä.
Mikäli vielä tämän luettuasi koet olevasi kanssani eri mieltä, se on ihan okei. Jos koet tarvetta keskustella termeistä, niiden käytöstä tai muuten pohtia asioita, sana on vapaa myös blogissa.

Olkaa hyvät.


Pohditaan alkuun sitä, mitä istunta ja istunnalla vaikuttaminen oikeastaan on.

Ratsastajan istunta yleisesti käsitetään kehonhallinan harjoitteluna. Tästä on ainakin se hyöty, että oman käsitykseni mukaan pelkkä ratsastajaan keskittyminen antaa hevoselle enemmän vapautta liikkua haluamallaan tavalla. Tästä syystä aika usein käykin niin, että hevonen rentoutuu, koska siihen eivät juuri sillä hetkellä vaikuta ratsastajan aiheuttamat muut ärsykkeet, kuten ohja- ja/tai pohjeavut. Tällä on sinällään merkitystä ihan vain siksi, että hevonen ei pysty suorittamaan kahta käytöstä (ärsykkeestä seuraavaa käytöstä)  yhtäaikaa. Se ei voi siis yhtäaikaa hidastaa pidättävästä ohjasotteesta ja reagoida tunteeseen, jonka  ratsastajan lantion kallistuminen esimerkiksi (ehkä) aiheuttaa. Suurempi ärsyke ohittaa pienemmän ja ajan myötä se vähemmän oleellinen ärsyke lakkaa vaikuttamasta tai ainakin olemsta merkityksellinen. (*tottuminen, siedättyminen, vastaehdollistuminen)

Ratsastajan istunta käsittää tietysti ratsastajan painon eli massan. Tämä tulisi mielellään olla aina keskellä hevosta ja sitä se keskimäärin onkin, muutoinhan ratsastaja putoaisi kyydistä.
Tämä ei ole mielipide, vaan perustuu olemassa oleviin fysiikanlakeihin. Pelkkä massan olemassaolo, maanvetovoima eivät riitä, koska hevosen selässä ratsastajaan vaikuttavat myös henkilön, sekä hevosen massan liike, kiihtyvyys ja hidastuminen. "Mitä suurempi on nopeus, sitä enemmän sattuu". Tämä liittyy siihen, että hevosen selässä ratsastaja on a. korkeammalla maan pinnasta (gravitaatiovoima) ja liikkuu joko kiihtyvän tai hidastuva massan (hevoseen vaikuttava gravitaatiovoima) päällä. Tästä seuraa muutama väistämätön asia.

1. Jos ratsastajan massa on esim. 60 kg ja hevosen massa on 600 kg, sillä on väliä. Ei vähiten siksi, että pienempi massa (ratsastuksessa) sijaitsee suuremman päällä. (Mikäli tilanne olisi toisinpäin, se vaatisi vielä enemmän tasapainoilua)  Tästä johtuen (edelleen fysiikan lakien mukaan) suurempi massa vaikuttaa pienempään. Vähät koosta, vain massalla on väliä. (etäinen ja löyhä viittaus esim. näkymättömiin mustiin aukkoihin)

2. Kun kaksi kappaletta massaa liikkuvat samaan suuntaan - yhtä aikaa, molempien massa vaikuttaa toinen toisiinsa silti. Kun nämä kappaleet vaikuttavat toinen toisiinsa, syntyy näiden eliöiden välillä (käytän sanaa eliö, koska yhtä lailla vaikkapa kirva ja leppäkerttu ovat kehoineen vaikutuksissa toisiinsa ja niiden massalla, kokoerolla yms on vaikutusta) monenlaista tapahtumaa:

a. suurempi massa vaikuttaa pienempään, eli kyse ei ole koosta. Tästä voi
hyvin kansantajuisesti lukea lisää täältä:  https://fi.wikipedia.org/wiki/Suhteellisuusteoria

b. vipuvarsi (tähän perustuu se, että ihminen on kokenut hyödylliseksi laittaa hevoselle suuhun jotain, koska kontakti hevosen suun kautta sen päähän, kaulan kautta kehoon aiheuttaa vipuvarren)) tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa suuremman massan liikkeeseen. Täältä voi hyvin kansantajuisesti lukea vivusta lisää: https://fi.wikipedia.org/wiki/Vipu

c.  suuremman massan liike/kiihtyvyys/ "äkkipysäytys" ovat voimia, jotka vaikuttavat ratsastajan kehoon, mieleen, massaan ja istuntaan. Täältä voi hyvin kansantajuisesti lukea lisää mekaniikan peruslaeista: https://fi.wikipedia.org/wiki/Mekaniikan_peruslait


 (Silloin kun jokin tekeminen ei suju ihan helposti, jostain paikasta kehoa kiristää tai johonkin sattuu, löytyy helposti kokeneelta tai "kokeneelta" opettajalta/valmentajalta/ohjaajalta näppärä diagnoosi vaivaasi. Suomessa diagnooseja tekevät vain ja ainoastaan lääkärit.)

Diagnoosin tekemiseen liittyy oleellisesti kokonaisvaltainen tutkimus. Ei riitä, että silmämääräisesti näkee, että joku istuu vinossa. Harva istuntaopettaja on oikeasti lääkäri (mielellään fysiatri), tai edes fysioterapeutti. Jos olet onnekas ja sinulla on sellainen, niin hän varmasti antaa sinulle yksilölliset harjoitusohjeet tarpeellisten tutkimusten jälkeen.  Ilman tutkimuksia ei tehdä diagnoosia. Piste. Kaikki muu on toistaiseksi puoskarointia.
Jos siis johonkin sattuu, olet vino, tai toistuvasti kipeydyt jonkin liikkeen tekemisestä, mene lääkäriin ja toivottavasti lantiosi, niskasi yms röntgenkuvataan, raajat mitataan ja vasta sen jälkeen saat diagnoosin olevasi vino. Tutkimuksen ja diagnoosin tekijällä on ammattitaitoa antaa sinulle joko ohjeet kuntouttaa itseäsi tai ammattiosaamista ohjata sinut sellaiselle taholle, jonka asiantuntemus on riittävä auttamaan sinua pääsemään ongelmastasi tai edes opettaa sinua elämään sen kanssa.

Ihmisen lantion vinoutta ei voi tarkastella objektiivisesti satulassa istuen, koska ratsastajan lantioon ja koko kehoon vaikuttaa se, minkä päällä hän istuu. Miten satula sopii ratsastajan kehon mittasuhteisiin, miten se on topattu, onko istuin sopivan kokoinen jne. Lisäksi hevosen rakenne, lihaksisto ja tapa liikkua vaikuttavat siihen, kuinka ratsastaja istuu. Melko usein olen havainnut, että vinossa istuvan ratsastajan hevonen on vino, se saattaa esim. kaarteessa aktivoida sisäpuolen vatsalihakset (syvät lihakset) ja siten nostaa sisäpuolen selkälihastaan ylöspäin. Tästä seuraa luonnollisesti se, että ratsastajan lantio kallistuu kaarteessa ulospäin, eli hän istuu vinossa. Vaikka tarkemmin ajattelen ei istukaan, vaan hevonen kantaa ratsastajaa vinossa. Kun hevosen liikkumista ja asennon kannattelua korjataan, korjaantuu myös ratsastaja suoremmaksi.

( (Usein kuulen, että ratsastaja on saanut istuntaopettajalta "diagnoosin", että hänellä on lantio vinossa. Käytännössä tämä voi tarkoittaa lähes mitä tahansa kireistä lihaksista, joustamattomiin lonkankoukistajiin, oman kehoaistimuksen virheelliseen tunteeseen yms.))

Käytännössä diagnooseja tekee vain lääkäri ja mikäli lantion "vinous" häiritsee merkittävästi ratsastusta ja siten myös kaikkea muuta tekemistä, kuten kävelyä, lenkkeilyä, tanssia jne, suosittelen lämpimästi fysiatrilla käyntiä.)

Fysiikkaa ja oppimista

Jotta ratsastaja voisi edes alkeellisesti käyttää massaa/istuntaa/kehoa, se edellyttää jonkinlaista tottumista/siedättymistä hevoselta. Muutoin selkäännousu ja siellä satulassa istuminen olisi täysin mahdotonta.
 Mielenkiintoista onkin se, millainen ärsykkeiden ja vihjeiden erottelukyky hevosella on. Tai ei ole.
Ei ole lainkaan harvinaista, että ne herkimpiin ja pienimpiin vihjeisiin reagoivat hvoset reagoivat myös kaikkeen muuhun. Kuten selkäännousuun.

 (Okei, ratsastajan keho ei ole pelkkä torso, ilman raajoja, joten istuntaan vaikuttaa koko ratsastajan keho. Syvien tukilihasten aktivointi on tärkeää ratsastajan oman kehon kannalta. Mitä paremmassa kunnossa syvät tukilihakset ovat, sitä paremmin ne suojaavat omaa selkärankaasi. (tuki tarkoittaa juuri ratsastajan rangan tukemista, ei hevosen saattamista mihinkään asentoon, askellajiin tai tehtävään))

Istunta käsittää ihmisen koko kehon, yhtä lailla kuin vaikkapa termi seisonta. Siihen vaikuttavat jalkojen (siis jalkapohjan koko, jalkapohjien etäisyys toisistaan, raajojen pituus, lantion muoto, selkärangan pituus yms. Tätä kaikkea voi opiskella vuosia ja herkistellä hevostaan pienimmillekin nyansseille, mutta kannattaa miettiä kuinka herkästi kuhunkin ärsykkeeseen reagoivaksi hevosen haluat. Oman kokemukseni mukaan ratsastajajien (ihmisten ylipäätään) on huomattavasti helpompi hallita raajojaan kuin esim. lantion asentoa.
On tietysti selvää, että vaikeita asioita pitäää harjoitella, mutta jos "helpotkaan" eivät suju, niin niistä ehkä kuitenkin kannataa aloittaa.
 ((Pelkkää istunta-apua ei kuitenkaan ole olemassa. Mikäli ratsastajalla ei ole hevosen huomiota tai hevosen mielentila ei ole hetkessä sopiva, istunta-apu lakkaa olemasta. Istunnan vaikutuspiiriin hevonen saatetaan ohja- ja pohjeavuilla.)

Istu syvemmälle! Vanha fraasi, joka tarkoittaa oikeasti mitä? Sitä, että ratsastaja jännittää vatsalihaksia? Että ratsastaja puristaa itseään reisillä satulaan? Todellisuudessa 50 kiloinen ratsastaja istuu 50 kg:n massalla, eikä siten voi mitenkään siirtää massaansa alemmas kohti maata tai syvemmälle satulaan.  Okei, tiedän kyllä, että oikeanlaisella palleahengityksellä ratsastaja voi keskittää fokuksen alempiin lihaksiin, jolloin yläilmoissa istuminen ei ole yhtä kiikkerää, verrattuna pinnallisempaan hengitykseen, jonka seurauksena ratsastaja on huterampi etenkin eteen-taakse suunnassa. Tätä voi harjoitella monin eri menetelmin.

Kehosta tulee vipuvarsi

Jos ja kun ratsastaja on opettanut hevoselle ohja- ja pohjeavut ja siten kykenee ratsastamaan neutraalilla tuntumalla (tästä olen kirjoittanut aiheesta tarkemmin: http://tunnehevonen.blogspot.fi/2015/02/tuntuma-ennen-asentoa.html) hänen kehollaan tekemät muutokset vaikuttavat sekä ohjastuntumaan, että pohjeapuihin (käytännössä vartalon asentoa muutettaessa vuoroin jännittyvät tai rentoutuvat vatsa- selkä-, pakara-, etu- ja takareisi, pohje- ja säärilihakset jne. Tällöin näitä lihaksia ei tarvitse erikseen jännittää esim. puristautumalla kiinni hevoseen.

Tämä on se osio, jota selkeästi täytyy avata enemmän. Perustan seuraavat kommentit tekemiini havaintoihin viimeisen 25 vuoden aikana.

huom! Tähän kappaleeseen liittyy aiemmin mainittu vipuvaikutus

Seuraava tekstinpätkä liittyy aiemmin eräässä ryhmässä käytyyn keskusteluun, jossa esitettiin väite, että parhaat ratsastajat ratsastavat pelkällä istunnalla. Sen kokemuksen mukaan, mikä minulla on, tämä on harha. Ne parhaatkin ratsastajat käyttävät ohjia ja pohjetta saattaakseen hevosen istunnan alle. Siksi ei ole olemassa pelkkää istunnalla ratsastusta. Toisaalta, jos istunta käsitetään kokonaisvaltaisesti, jolloin koko keho raajoineen, pää mukaan lukien ovat istunta, niin kaikki ratsastajat ratsastavat istunnalla.

Olen itsekin ollut erittäin istuntaorientoitunut ja tiedän hyvin sen kaikkien ratsastajien tavoitteleman tunteen, jossa hevonen kantaa itsensä kevyenä, tasapainossa ja tiedän miltä tuntuu olla liikkeen päällä. Yhtä hevosen kanssa. Tätä ei silti voi saavuttaa pelkällä istunnalla. Se on lopputulos siitä, että hevonen on saatettu avuilla (kädet ja jalat, ratsastajan paino) sellaiseen asentoon ja tasapainoon, jossa sen liikkuminen on mahdollisimman symmetristä. Tässä tilassa hevosen ohjaileminen yhä pienempien ja hienovaraisten vihjeiden (apujen) kautta on mahdollista. Ehkä sitä tilaa tai hetkeä voisi kutsua pelkällä istunnalla ratsastamiseksi.

(Tasapainon säilyttämisen kannalta käsien merkitystä ei voida väheksyä. Valitettavan usein ratsastajat kiinnittävät enemmän huomiota suorassa istumiseen, kuin symmetriseen, neutraaliin ohjastuntumaan. Mikäli ratsastajalla on ohjastuntumassa vähäinenkin paine/veto, sen aiheuttama paine moninkertaistuu ratsastajan nojatessa taaksepäin tai nostamalla, laskemalla käsiä. Käytännössä siis vähänkin ohjista vetämällä ja taaskepäin nojaamalla ratsastaja aiheuttaa vipuvaikutuksen hevosen kehoon, sen pään ja kaulan kautta. Kaulan ylitaivuttaminen joko sivulle tai alaspäin saa aikaan saman. Yht´äkkiä hevonen onkin kevyt.)

Olisi ihanteellista kuvitella, että parhaat ratsastajat pystyvät ratsastamaan pelkällä istunnalla. Sillä hevonen kootaan, sillä hevonen taivutetaan ja sillä hevonen ylipäätään tekee kaikki maailman temput ja tehtävät, ihan ilman painetta...


Tämä viimeinen kappale käsittelee kuvitteellista tilannetta, jossa istunnalla ratsastus näyttäytyykin täysin toisessa valossa.
Yritän lähestyä asiaa positiivisemmin.

Mitä siinä oikeasti tapahtuu?

1. Hevonen saatetaan ohja- ja pohjeavuilla tilaan, jossa apuja tai painetta (ärsykkeitä) on riittävästi. Tämän seurauksena lievästikin hypersensitiivinen  hevonen pyrkii ennakoimaan epätasapainoon joutumista. Tästä syystä ratsastajan kehon pienimmätkin muutokset (joista myöhemmin tulee hevoselle ennakoivia vihjeitä) kertovat sille tulevasta (varoittavat sitä mahdollisesti voimistuvista avuista tai peräti rankaisusta).

2. Mikäli hevonen osaa käytössä olevat avut, niitä ei tarvitse varmistelemalla varmistaa jokaisen ratsastuskerran alussa (siis verryttelyssä). Mikäli näin kuitenkin tapahtuu, että hevosta joudutaan ns. "herkistelemään" avuille, se kertoo siitä, että hevonen todellisuudessa ei osaakaan niitä asioita pienimmästä mahdollisesta vihjeesta, eli avusta. (todellisuudessa on hevosen uhkailua mahdollisesti voimistuvista avuista).

3. Hevonen oppii reagoimaan apuihin. (välttämään epämukavuutta/painetta/kipua/epätasapainoa ja tästä syystä alkaa ennakoimaan ratsastajalta saatujen vihjeiden perusteella mahdollista seuraavaa ratsastajan pyyntöä).

Onko siis hienoa ratsastaa pelkällä istunnalla?
No totta hemmetissä on! Ihan kaikkein parasta olisi se, että hevoselle olisi opetettu sellaiset vihjeet (avut), jotka se varmasti osaa, ilman että ratsastaja joutuu toistamaan pyyntöjä tai voimistamaan apujaan. (ilman uhkaa voimistuvista avuista. Ja että sen lisäksi olisi niin motivoitunut, että niitä voimistuvia apuja ei tarvittaisi minkään muun syyn vuoksi, kuin hevosen sivistämiseksi.)

On hyvä ratsastaa pelkällä istunnalla. Ainakin, jos näin todellisuudessa tapahtuu. Joskus saattaa käydä nimittäin niin, että ratsastaja kuvittelee tekevänsä oikein ja että hevonen reagoi hänen hengitykseensä, vaikka todellisuudessa hän ehkä tekikin pidätteen ohjilla samaan aikaan.  (hevosta ei rangaista ohjista kiskaisemalla siitä ettei se hidastanut vatsalihaksia jännittämällä. Tai ettei sitä potkaista kylkiin, koska se  ei huomannut ratsastajan pyytämällä istunnalla lisäämään liikettä.)

Edelleen, ratsastajan istunnan, eli tasapainon tulisi olla koko ajan keskellä, sekä etu-takasuunnassa, että sivuttain. Siis liikkeen päällä. Ei edessä, eikä etenkään takana.

Voit helposti tarkistaa, toimiiko ratsusi istunnalla. Se käy näin:

1. Nouse selkään, anna hevoselle vapaat ohjat ja päästä kädet rennosti roikkumaan sivuillesi. Ota jalat pois jalustimista ja päästä jalat rennosti roikkumaan.
2. Ala ratsastamaan istunnalla.

ja muista kuitenkin, että asiat eivät aina välttämättä jokotai. Voit ratsastaa hyvällä omalla tunnolla istunnalla ja kertoa muillekin tekeväsi niin. Älä kuitenkaan astu, tai oikeammin istu harhaan ja kuvittele, etteikö myös muita apuja hevoselle tarvitsisi opettaa.



ps. en ole kisannut GP-tasolla, enkä kisaa.
ps2. Olen päässyt entisen valmennettavani (paralympiaratsastaja Jaana Kivimäki) siivellä seuraamaan myös maajoukkue ja KV-tason kisoja ja valmennuksia.
ps3. Edelleenkään en vastusta kilpailemista, inhoa ketään yksittäistä kilparatsastajaa.
ps4. Tämä kirjoitus ei ole kohdistettu ketään henkilöä, kenenkään henkilön ammattia, työtä, kouluttamista vastaan. Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole olla negatiivinen, syyttelevä, vähättelevä, halveksiva tai muutenkaan ilkeä.
ps5. Tämä kirjoituksen tarkoituksena  on tarjota vaihtoehto ajatella toisesta näkökulmasta. Mikä on oikein ja mikä väärin ratsastusta tai istuntaa, siihen en tällä kirjoituksella ota kantaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti