Toistakymmentä vuotta sitten kuulin tämän ensimmäisen kerran. En luultavasti sisäistänyt sitä kovinkaan hyvin, koska ajattelin se liittyvän ainoastaan hevosen pään ja kaulan asentoon, sekä siihen, mihin asentoon hevonen kehonsa järjestää ratsastajan liikuttaessa sen päätä ja kaulaa. Tällä, kuten monella muullakin "metodilla" voidaan tehdä paljon pahaa, mutta myös hyvää.
Otan tähän esimerkin elävästä elämästä:
Olin ensimmäistä kertaa eläessäni laskettelemassa 90-luvulla. Hullunrohkeana ja tietämättömänä se piti tietysti aloittaa Åressa...nooh, päästyämme ensimmäistä kertaa rinteeseen, olin kauhuissani, minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, miten pääsisin jättiläismäisen (helpon) rinteen alas hengissä, kun pelkkä hissiin nousu ja siitä poistuminen oli extremeä. Onneksi seurueemme oli koostunut laskettelunopettajista, joten minulla ei sinällään ollut huolenhäivää. Opetus alkoi tasamaalla siitä, millaisessa asennossa kehon kannattaa olla, jotta a. pystyt kääntämään suksia, b. pysyt pystyssä, c. vauhti ei kiihdy liiaksi, d. et joudu liiaksi jännittämään kehoa. Vuosien joogaamisesta ja ratsastuksesta oli sinällään hyötyä, että minulla oli edes alkeellinen käsitys oikeasta ja vasemmasta ja mikä on eteen ja taakse. Mutta voi pojat! Se oli todella vaikeaa, etenkin koittaa rytmittää kädet jalkoihin ja toisaalta erottaa ne toisistaan. Puhumattakaan siitä vauhdista, joka kiihtyvänä sai kehoni jännittymään ja suksien kääntäminen oli mahdotonta. Ihme ja kumma jäin henkiin. Enkä sen viikon aikana edes kaatunut kovin montaa kertaa. Muutaman rinteen (kumpareikon) jätin suosiolla väliin, eikä minusta lopulta tullut lajin harrastajaa, mutta oleellista tässä tarinassa oli se, kuinka paljon helpompaa on ensin löytää asento. Ennen liikettä.
Miten tämä sitten liittyy ratsastukseen? Oleellisesti. Kun päällekkäin on kaksi elävää olentoa, joiden kehon asennonmuutokset tapahtuvat hetkessä, ei ole vaikeaa arvata, että niiden toiminen samaan suuntaan, samassa tahdissa on melko vaikeaa. Erilaisista istuntaharjoitteista ja valmennuksista on varmasti apua siihen, miten ratsastaja oppii tunnustelemaan omaa kehoaa ja aistimaan siinä tapahtuvat muutokset, mutta vähintään yhtä tärkeää, ellei tärkeämpää, on oppia tunnistamaan hevosen kehossa tapahtuvat asennonmuutokset, jännitykset, apujen vastustelu jne, jotka yleensä johtuvat juuri edellämainitusta.
Asennot päällekkäin
Asennon tunnistaminen edellyttää sitä, että ratsastaja uskaltaa kohdata hevosen neutraalilla tuntumalla, jossa hän ei vielä vaikuta hevoseen. Erilaiset vinoudet ja mahdolliset jäykkyydet ovat juuri sitä, että hevosen asento suhteessa ratsastajaan ei ole symmetrinen. Hyvin usein saattaa käydä niin, että ratsastaja ei tunnista sitä muutosta, jonka hevosen asento saa hänessä aikaan ja sen seurauksena syntyy tunne, jossa hevonen kaatuu sisäänpäin tai valuu ulos. Jos hevosen kehon asento on sellainen, jossa sen olisi helpointa kääntyä esim. vasemmalle, on aika selvää, että oikeassa kierroksessa ratsastaminen voi olla haastavaa. Jokainen ratsastaja on varmasti kuullut ohjeita, että: katso minne ratsastat tai että käännä rintakehääsi sinne minne menet. Nämä ovat oikein hyviä neuvoja ja ohjeita, mutta jos hevonen ei tee samoin, ratsastaja ja hevonen ovat menossa eri suuntiin.
Kun siirrytään tarkkailusta varsinaiseen ratsastamiseen ja eri liikkeiden tekemiseen, on tärkeä ymmärtää, että mitä enemmän hevosella on vauhtia, sitä vaikeampi sen on muuttaa asentoaan ja vastaavasti, mitä hitaammin se liikkuu, sitä pienemmän asennonmuutokset vaikuttavat hevoseen. Harjoittelun kautta hevonen oppii säilyttämään tarkoituksenmukaisen asennon, jolloin askelaji ei enää niin suuresti vaikuta sen asennonmuutokseen.
Yksinkertaisimmillaan tarkoituksena on hakea asentoja, jossa hevosen keho on liikkeen päällä. Ei sen edessä (etupainoisuus) eikä sen takana (takapainoisuus) vaan nimenomaan keskellä. Tätä voidaan kutsua vaikka kokoamiseksi. Mitä keskemmällä asento on, sitä helpompi siitä on liikkua mihin tahansa suuntaan, kaatumatta, horjumatta ja menettämättä tasapainoaan. Liikkeen päällä oleva hevosen keho on rento, eikä sen tarvitse vastustaa ratsastajan apuja, edellyttäen, että ne on sille opetettu ja niitä käytetään niin, että hevosen on mahdollista vastata niihin omaan tahtiinsa (eli sitä mukaa, kun se asentoaan muuttelee).
Asennosta toiseen
Oman ymmärrykseni mukaan liikkuessaan hevonen pyrkii vaihtamaan asentoaan lähes koko ajan. Toisaalta sen saattaisi olla helpointa säilyttää staattinen, muuttumaton asento jopa minuutteja, mutta tähän se harvoin pystyy, koska ratsastajan avut yleensä häiritsevät asennon säilyttämistä. Tästä taas voidaan olettaa, että mitä useammin hevonen järjestää kehonsa tulevaa liikettä tai askellajia edellyttämään asentoon, sitä enempi se alkaa pitämään kehonsa jalkojen ja liikkeen päällä.
Askellajista toiseen siirtymiset, sekä suunnanvaihdot, väistön ja taivutukset edellyttävät hevoselta hyvää tasapainoa, sekä ymmärrystä siitä, että ratsastajan kulloinkin ehdottamat asennot ovat sille kannattavia. Kannattaa siis aloittaa joko paikoillaan seisten tai hitaassa käynnissä tunnustelemaan ja havainnoimaan missä asennossa hevonen voisi kääntyä ympyrälle, nostaa laukan tai tehdä vaikkapa avotaivutusta. Ainakin se on helpompaa kuin keskiravissa tai laukassa.
Keväisiä treenihetkiä =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti