tiistai 30. joulukuuta 2014

Kaikkeen löytyy ratkaisu osa 2. selkäännousu

Yksi vaarallisimmista tilanteista, joihin ratsastaja joutuu, tai oikeammin menee, on selkäännousu. Noh, alastulossakin on omat riskinsä, mutta sehän on sama tapahtuma vain takaperin.

Ennenkuin malttamattoman, hermostuneen, jännittyneen, pelkäävän hevosen selkään kannattaa kiivetä, tai ongelmaa koittaa ratkaista, on syytä ensin miettiä, minkä käytöksen sen liikkumisen tilalle haluaa. "Haluan, että seisoo paikoillaan" on päivänselvä vstaus. No hyvä. Sitten keskitytään palkitsemaan hevosta siitä, ettei se liiku. Tämä onkin helpommin sanottu kuin tehty, koska mikäli hevosen selässä on jo käyty, se tietää kyllä mitä siitä seuraa. Jos se on vähäänkään epämiellyttävää, hevonen pyrkii pitämään huolen siitä, että selkään kapuaminen ei onnistu. Ellei se ole motivoinut siihen.

No niin,  homma alkaa tietysti hevosen varustamisesta, ellei tarkoitus ole mennä selkään ilman niitä. Ennakkotaitona voitaneen pitää sitä, että satulointi ja satulan kanssa liikkuminen rennosti on hevoselle ok. Jos ei ole, korjaa ensin tämä.

Hevoselle paikoillaan seisomisen opettaminen ei ole mikään ihmejuttu. Se ei vaadi kouluttajalta erityisiä taitoja, supernotkeutta, hyvää tasapainoa, saati tietynlaista henkisyyttä. Tarkkaa ajoitusta ja johdonmukaisuutta sen sijaan se vaatii. Saattaa toki olla, että hevonen oppii ihan sattumaltakin seisomaan paikoillaan tai ettei se koskaan edes keksi kokeilla liikkumista. Tämä hyvä.
Jos kuitenkin sinulla on ongelma tämän asian kanssa, tarkista seuraava lista ennen selkäännousua:

1. Sinulla on merkit, joilla pyydät hevosta a. liikkeelle, b. pysähtymään ja c. seisomaan
jos jokin näistä puuttuu, opeta se ensin

2. Voit pyytää hevosta ensin liikkumaan ja sitten pysähtymään mieluusti 3-5 merkillä, jokaisella tietysti erikseen.

Hevoselle kannattaa opettaa voimistuvat merkit ihan siitä syystä, että tilanne, jossa hevonen ja/tai ratsastaja pelästyy ei se pienin mahdollinen merkki ehkä tule mieleen. Itse käytän jalustimesta vetämistä yhtenä merkkinä, koska silloin hevonen on helpoin pysäyttää selkäännousutilanteessa.

3. Kun sinulla on "seiso" -merkki päällä, tarkista, että esim. satulan heiluttaminen, jalustimesta vetäminen tms ei saa sitä pois päältä. Tämän lisäksi, tarkista, millä merkillä "seiso" -merkki lähtee pois päältä.

4. Tarkista, että hevonen osaa myös olla lähtemättä liikkeelle. Jos paikoillaanseisomiseen liittyy aina ensin liikkumista ja/tai pyörimistä, se jää helposti mukaan seisomiseen. Nopein tapa opettaa seisomista on olla liikuttamatta hevosta.

Selkäännousu on tehtävä siinä missä mikä tahansa muukin opetettava käytös, joten harjoitus tekee mestarin. Jos sinulla on kokematon hevonen, muista, että voit tehdä selkäännousuja joka ratsastuskerta ja useita kertoja. Vain onnistumisia kannattaa harjoitella, eli jos hevonen ei ole edullisessa mielentilassa, ympäristössä on liiaksi ärsykkeitä jommallekummalle teistä, siirrä harjoittelua. Selkäännousua voi harjoitella myös tallin käytävällä, (jos riittävästi tilaa), tarhassa, tallinpihalla, tarhassa ja kaikkialla muualla kuin siellä, missä aiot tulevaisuudessa ratsastaa.  Koska paikka on yksi ensimmäisistä asioista, jonka hevonen oppii, kannattaa selkäännousu yleistää mahdollisimman pian paikasta riippumattomaksi käytökseksi.

Turvallisia selkäännousuja!


maanantai 29. joulukuuta 2014

Kaikkeen löytyy ratkaisu

Keskustelin tässä muutama päivä sitten erään oppilaani kanssa siitä, kuinka kouluttajat ja valmentajat pitävät aina jotain omia salaisuuksiaan tai kikkoja jne, ollaan kovin sisäänpäin kääntyneitä ja pyöritään omissa kuvioissa. Tämän innoittamana haluan jakaa Tunne Hevonen -blogin lukijoille ratkaisuja yleisimpiin ongelmiin. Luonnollisesti lähtötilanne, ennakkotaidot ja moni muu asia vaikuttaa siihen, miten ongelmanratkaisussa käytännöntasolla lopulta edetään, mutta peruskuvio on kuitenkin aina sama.
Haluan myös muistuttaa, että vaikka oma kouluttajasi/valmentajasi ehkä esittelee täysin erilaisia ratkaisuita samaan ongelmaan, hän on todennäköisesti ihan yhtä oikeassa kuin minä, näkökulma tai lähestyminen on vain hieman toisenlainen.

Nämä kyseiset ongelmatilanteet valikoituvat sen perusteella, millä hakusanoilla on blogiini löydetty. Ja esitän tässä tosiaan vain muutamia mahdollisia ratkaisuita, joiden sopivuutta voit sitten pohtia ja ehkä kokeilla omalla kohdallasi. Muistathan silti, että mikään neuvo ei välttämättä ole juuri napakymppi sinun ongelmaasi.


Jännittynyt hevonen

Hevonen voi jännittyä monesta eri syystä, onhan se lajilleen tyypillisesti pakoeläin, vellihousu, pelkuri ja kaikkea muuta. Kovakourainen käsittely, ristiriitaiset avut, liian korkea vaatimustaso tai vaikkapa huono kunto saavat hevosen jännittymään.
Kriteerin laskeminen (lue:tehtävän helpottaminen) saattaa auttaa jo yksinään. Suurimmaksi ongelmaksi kun muodostuu yleensä se, että ihmisen mielestä hevonen "kyllä se osaa" ja "kyllä se tietää", vaikka hevonen on kenties joskus tuurilla osunut oikeaan. Jos nyrkkisääntönä voidaan pitää, että kun tehtävä samanlaisena toistettuna onnistuu 80 %sti, voit nostaa kriteeriä, eli vaikeuttaa tehtävää. Silloin 50-50, tarkoittaa ihan pelkkää tuurilla menoa.
Jos haluat hevosen rentoutuvan, älä häiritse sitä, älä nypi ohjista, älä veivaa sen päätä ja kaulaa mutkalle. Vaikka se saattaa fyysisesti ajan myötä "antaa periksi", ongelma on käsillä taas heti huomenna.
Jos haluat pysyvän muutoksen, tee se, päätä ensi mitä haluat, miten haluat ja tee suunnitelma. Pidä siitä kiinni. Jännittyminen yleensä vähenee sillä, että hevonen ei enää joudu jännittymään.

Hevonen kaatuu kaarteessa/ hevonen nojaa sisäpohkeeseen

Ensimmäinen kuvaus pitää paikkaansa, jälkimmäinen taas ei. Hevonen ei varsinaisesti nojaa sisäpohkeeseen, vaan sen tasapainopiste on kaarteen sisäpuolella, jolloin esim. pohjemerkin voimistaminen vain pahentaa asiaa (häiritsee tasapainoa entisestään). Tehtävän helpottaminen (loivempi kaarre, hitaampi vauhti jne) on ensiarvoisen tärkeää, koska joka kerta, kun hevonen joutuu pois tasapainosta, se aiheuttaa hevosen kehoon stressiä ja jännitystiloja. Näitä emme halua. Eli tarkista alkuun käynnissä, kääntyykö hevonen symmetrisesti molempiin suuntii loivalla kaarella, jos ei käänny, korjaa tilanne jo siellä, ei vastalaukkakakaarteessa, kun hevonen jo kompuroi.

Kuolaimen takana

On-off, iänikuinen  keskustelunaihe, onko se sopivaa vaiko ei. Tällä kertaa en ota tähän enempi kantaa kuin muistuttamalla, että luotiviivan takana ollessaan hevonen ei asetu enää symmetrisesti, eikä oikeasta kohdasta, joten se siitä. Turpa ryntäissä liikkumista ei kuitenkaan tarvitse hyväskyä, vaikka hevonen olisi niin oppinutkin tekemään. Syitä tähän voi olla monia, mutta yleisimmät syyt ovat hevosen väsyminen ja kovakätinen ratsastus, jonka seurauksena hevonen oppii, että luotiviivan takana ollessaan kuolaimen vaikutus vähenee. Mutta joo, se korjaus: pyydä kohottavalla ohjasotteella hevosta nostamaan päätään ja kun se on luotiviivalla tai mieluusti hieman sen edessä. palkitse hevosta palaamalla neurtaaliin tuntumaan. Ohjien heittäminen löysäksi, pois tuntumalta, vahvistaa tyhjäksi valumista. Tuntumasta voit lukea lisää mm. täältä: http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/04/tuntumalla.html

Hevonen nojaa ohjiin

Vetämiseen tarvitaan kaksi. Yleensä toinen on hevonen ja toinen on ratsastaja. Vetämisellä ei ole mitään tekemistä tuntuman tai pidätteen kanssa. Puhumattakaan kääntämisestä, kokoamisesta jne. Ohjista vetäminen lisää hevosen etupainoisuutta ja yleensä joko a. lisää vauhtia, koska tasapainonkorjausliike on eteenpäin tai b. sammuttaa kaiken liikkeen.
Älä siis vedä ohjista. Jos sinulla ei ole muuten ymmärrystä, mistä löytyy tuntuma, asetus, myötääminen jne. mene tunnille. Mutta ole kiltti, äläkä vedä, kisko, vemputa tai muutoinkaan satuta hevosta suuhun. Sillä pilaat ratsastamisesi ihan ensimmäiseksi ja välit hevoseesi pysyvästi.

Se ei vaihda, tai se lisää, tai kokoa

Hevonen ei ylipäätään tee ihan kaikkea opettamatta. Joskus se tekee ja silloin kokenut kouluttaja voi siepata liikkeen tai käytöksen ja ryhtyä vahvistamaan sitä. Jos hevonen lähtökohtaisesti ei tarjoa mitään, kouluttaja voi pyrkiä luomaan sellaisia olosuhteita, asentoja jne jossa mahdollisuus jonkin uuden liikkeen tarjoamiseen on suuri.

Ennenkuin varsinainen liikkeen opettaminen on ajankohtaista, on hyvä ymmärtää, mitä kaikkea ennakkotaitoja hevosella ja ratsastajalle pitää olla, jotta molemmat voisivat suoriutua tehtävästä kunnialla. Ja ennenkaikkea niin, että hevonen pääsee onnistumaan ja ratsastaja palkitsemaan sitä.

Vaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon, mutta otan tähän nyt laukanvaihdon esimerkiksi.
Ei ole yhdentekevää, miksi hevonen vaihtaa laukkaa. Vaihtaako se sitä siksi, että se laukkaa niin huonossa asennossa ja tasapainossa, vaiko siksi, että on mahdollista.
Pyrin viimeiseen asti välttämään koulutuksessa tilanteita, joissa hevonen joutuu kokemaan suurta epämukavuutta, koska tunnetila jää kovin helposti mukaan uuteen liikkeeseen.
Laukanvaihtaminen on hevoselle yhtä luonnollista kuin hengittäminen ja se vaihtaa kyllä helpostikin, kunhan sen vartalon asento on siihen optimaalinen. Ennen ensimmäistä vaihtoa, laukkaa hevosellasi monenlaista laukkaa: lyhytt ja pitkää, hidasta ja nopeaa, käännä sen etuosaa ja takaosaa, siirrä sitä laukasta käyntiin ja raviin, vuoroin hitaasta ja nopeasta. Mitä paremmin saat hevosen valmisteltua siihen, että sen kehon rentous ja tasapaino säilyvät, sitä helpompi sen myös vaihtaa.
Laukanvaihdolle ei ole olemassa mitään kiveenhakattua merkkiä, vaikka yleisimmin se näkyy ratsastajan jalkojen heilutteluna. Merkki voi olla mikä tahansa, kunhan se on hevoselle selkeä.
Loogista on käyttää vaihtomerkkinä samaa apua, jolla laukka muutenkin nostetaan ja ratsastajan tärkein tehtävä on löytää laukka-askeleessa se hetki, jolloin laukan vaihtaminen on ylipäätään mahdollista.

Oli ongelma mikä tahansa, tai uusi opetettava liike mikä hyvänsä, hevosella pitää olla tietyt ennakkotaidot ja käytössä tietyt merkit, jotta harjoittelu olisi tuloksekasta.

Kun tiedät mitä ja miten haluat, kerro se hevoselle ja opeta sille jokainen pala erikseen. Ja muista vahvistaa kaikkea sitä, mitä se tekee oikein. Silloin yhä suuremmalla todennäköisyydellä saat sitä jatkossakin lisää. Kerran kierroksessa tai kolmessa ohjilla myötääminen ei ole palkkio mistään. Treenaamisen ja kouluttamisen pitää olla hauskaa, molemmille.

Hyviä treenihetkiä!













maanantai 8. joulukuuta 2014

Nyt se teki oikein!

Tai sitten ei...olemme kovin tottuneet siihen, että joku ulkopuolelta antaa arvionsa siitä, milloin teit oikeanlaisen ohjasoteen tai milloin hevosesi nyökkäsi oikeaan asentoon. Milloin se lähestyi estettä täydellisesti tai milloin laukannosto oli napakymppi. Me tarvitsemme ulkopuolisia silmiä, tietotaitoa ja ammatillisuutta kertomaan, milloin joku tekemisemme oli edes vähän sinne päin.

"Tunne ei valehtele", sanotaan. Tämä ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertaista, koska tunteeseen liittyy paljon tiedostamattomia ulottuvuuksia ja sen "oikean" tunteen tunnistaminen edellyttää tietoa siitä, mikä on oikein. Tai ei sittenkään. Jos hevonen tuntuu rennolta ja pehmeältä ratsadstaa, se saattaa todellisuudessa olla sitä vain osittain, melkolailla tai ei sitten ollenkaan. Ratsastuksen oppimiseen liittyy paljon abstrakteja käsitteitä, joiden hahmottaminen ei aina ole yksinkertaista.

Otetaan esimerkki, jossa ratsastaja pyytää hevoselta vaikka pohkeenväistöä. Ensimmäiseksi ratsastaja haluaa, että hevosen eteenpäinpyrkimys (aktiivisuus) on riittävä, seuraavaksi hän haluaa asettaa hevosta pois liikkeen suunnasta, tämän jälkeen hän haluaa, että hevonen joko a. väistää pohjetta tai b. epäsuoraa ohjaa, jälkimmäisen kyseessä ollessa, hän saattaa tarvita tähän yhdistettynä suoran ohjasotteen, jotta hevosen takaosa ei jää jälkeen ts. hevonen ei mene "poikki" rungostaan. Kun lopulta ratsukko onnistuu esittämään kaksi askelta liki täydellistä pohkeenväistöä valmentaja hihkaisee: "Juuri näin! Nyt teit sen oikein!"
Mutta miltä tuntuu ratsastajasta?

Hevonen nojaa ohjaan, se hidastaa vauhtia ja lyhentää askeleita koko ajan, väistättäminen tuntuu likimain samalta kuin hammastahnan tunkeminen takaisin tuubiin... ja tätä tunnettako pitäisi koettaa löytää yhä uudelleen ja tätä samaa harjoitusta toistaa satoja - tuhansia kertoja samalla tavoin?

"Tee puolipidäte", "Ratsasta tarmokkaamin eteenpäin", "Älä myötää, ennekuin hevonen myötää" Kovin konkreettisia ohjeita, muttei sittenkään.

Jos hevonen oppii siltä pyydetyt liikkeet pala palalta helpommin ja mitä helpommalta ne tuntuvat, sitä todennäköisemmin se suorittaa yhtä vaikeutuvia liikkeitä halukkaammin, rennommin ja aktiivisemmin. Sama pätee ratsastajaan. Kun kyseessä on tunne, on hyödyksi, jos ratsastaja uskaltaa luottaa omaa tunteeseensa sen suhteen, millaiselta hän haluaa ratsastuksen tuntuvan. Että se on kevyttä, helppoa, pehmeää, joustavaa jne. Aina kun näistä joutuu tinkimään, on tunteen saavuttaminen vaikeampaa. Tuskimpa kukaan meistä haluaa tehdä täydellistä liikettä, saati pyrkiä toistamaan tunnetta, joka oli epämiellyttävä?