Jokainen opettaja ja valmentaja varmasti pyrkii omassa opetuksessaan selkeään, yksinkertaiseen systeemiin, vai pyrkiikö? Olen viimeisten viikkojen, kuukausien aikana miettinyt, kuinka vaikeasti asioita opetetaan ja kuinka monimutkaisia ajatuskuviota ratsastajan pitää pystyä jäsentämään voidakseen vaikkapa pysäyttää hevosen tai pyytää sitä laukkaamaan.
Otetaan esimerkiksi istunnan opettaminen. Mitä kaikkea ratsastajan pitää tietää ja osata, että hän pysyy satulassa eri askellajeissa tai mitä hänen tulee hallita, voidakseen vaikuttaa hevoseen? Millaisia taitoja hän tarvitsee voidakseen vaikuttaa istunnallaan hevoseen ja mitä kaikkea se pitää sisällään? Miten tämä kaikki harjoittelu ja opettelu vaikuttaa hevoseen? Hevonen oppii koko ajan myös.
Jotta voisimme tarkastella asiaa ratsastajan oppimisen näkökulmasta, olisi hyvä ensin hahmottaa millaisia ohjeita ratsastajalle annetaan ja kuinka niiden toteuttaminen todellisuudessa onnistuu.
"Aktivoi sitä ja tätä" - "Hengitä sinne ja tänne".
Siinä vaiheessa, kun ratsastaja aloittaa oman kehonsa tarkastelun ja tunnustelun, kaikki ei aina mene käyttöohjeen mukaan alusta loppuun, vaan matkalle mahtuu epäonnistumisia, vääriymmärryksiä ja sattumalta myös niitä onnistumisia. Ilman tätä pitkää prosessia, joka alkaa tiedosta, jatkuu kokemuksen kautta kokonaisvaltaiseen ymmärrykseen saattaa olla, että ratsastajan käsitys omasta kehostaan muuttuu moneen kertaan. Entä se hevonen? Aikuisten oikeasti hevosen symmetrialla ja tasapainolla on suurempi merkitys ratsastajan tasapainoon kuin päinvastoin. Tämä on ihan fysiikkaa. Onkin siis perustelua ottaa huomioon myös hevosen tasapaino ja symmetria opettaa hevoselle, mikä on sille kulloinkin kannattavaa ja tämän jälkeen ratsastajan on helpompi lähestyä omaa istuntaansa - suoralla ja tasapainoisella hevosella. On nimittäin ihan faktaa, että molemmat puoliskot ratsukosta ovat suoria ja tasapainoisia suhteessa johonkin - toisiinsa, maahan, aitaan, apuihin jne.
Hifistellen
Viimeisen 10-15 vuoden aikana on hevosalalle tullut runsaasti erilaisia metodeja tai oikeastaan erilaisia lähestymistapoja lähestyä hevosta ja ratsastusta. Monet näistä tarjoavat mahdollisuuden kommunikoida hevosen kanssa tasolla, jota on vaikeaa, ellei mahdotonta mitata tai todentaa muutoin, kuin tarkkailemalla hevosta. Jos ja kun hevosen reaktioista seuraa erilaisia tulkintoja ollaan tiellä, jossa mikään ei oikeastaan perustu mihinkään.
"Nosta energiaasi ja liiku ylöspäin" Nollaa energiasi, niin hevonen pysähtyy".
Kaiken hifistelyn keskellä on hyvä muistaa, että hevonen oppii koko ajan, oli tarkoituksena opettaa sitä tai ei. Se työskentelysetin viimeinen uloshengitys, joka sai hevosen huokaisemaan ja pysähtymään sijoilleen saattoi perustua ihan vain oppimiseen, eikä välttämättä kristallienergian aikaansaamaan kommunikaatioon.
Rakettitiedettä
Pidin taannoin luentoa, jossa pyysin osallistujia listaamaan apuja, joita ratsastuksessa käytetään. Niitä taisi olla yhteensä liki 80 erilaista!!!!, joista konkreettisia apuja, joita voi pienentää, suurentaa, lopettaa, aloittaa ja toistaa tarpeen mukaan samanlaisena oli 2... kaikki loput olivat hyvin abstrakteja ja tästä syytä ne tarkoittivat eri ihmisille eri asiaa ja niistä oli runsaasti varsin monimuotoisia tulkintoja. Tästä voisi vetää johtopäätöksen, että ratsastus on todella monimutkaista ja vaikeaa. On hyvin kummallista, että hevonen ymmärtää siitä hölkäsenpöläystä.
Mielenkiintoinen seikka tässä rakettitieteilyssä on se, millaisia mahdollisuuksia se tekijälleen tarjoaa. Hyvin moni ratsastaja ottaa mielellään kontolleen vastuun siitä, että hänen vinon (!!!) lantionsa vuoksi hevonen ei nosta oikeaa laukkaa tai että hänen jännittyneen lapansa vuoksi hevonen kulkee vinossa koko ajan. Sen sijaan vastuu hevosen kouluttamisesta unohtuu tai se peräti halutaan kieltää kokonaan, koska onhan hevosen dna:han rakennettu tieto siitä, mitä takaneljännekseen hengittäminen tarkoittaa tai että maassa olevan ihmisen rintakehän nostaminen tarkoittaa sitä, että ihmisen tilaan ei saa tulla.
Monimutkainen lähestymistapa kiehtoo joitakin ihmisiä, ja saattaa olla hyvinkin kiehtovaa pyrkiä täydellisyyttä hipovaan istuntaan, pehmeeän katseeseen, näkymättömiin apuihin jne. mutta ENNEN kuin kaikki tämä on 100%sti hallussa, hevonen oppii koko ajan.
Rakettitiedepiipertämisessä oleva aukko on haastavimmillaan silloin, kun asiat eivät suju strömssin tapaan, koska ilman systeemiä ja konkretiaa on vaikea löytää se mahdollisesti puuttuva palanen, vaan joudutaan lähestulkoon aina palaamaan lähtöruutuun. Ketä tämä motivoi? Hevosta, joka yhä uudelleen ja uudelleen sattumanvaraisesti arvailee mitä mikäkin huokaisu kulloinkin tarkoittaa ja parin kierroksen jälkeen sitä vedetään lopulta suusta. Vaiko ratsastajaa, jonka kaikki huomio on hänessä itsessään, eikä siis hevosessa, ja kierros toisensa jälkeen hän löytää yhä enempi kehonsa palikoita, jotka eivät tottele toivotulla tavalla.
Tänä päivänä mieluusti muistutan ratsastajia siitä, että jos ratsastus olisi rakettitiedettä, meillä olisi jalkojen välissä hevosen sijaan kuuraketti.
Yksinkertainen on kaunista ja helppoa. Nauttikaa onnistumisista!
perjantai 16. toukokuuta 2014
keskiviikko 7. toukokuuta 2014
Keep it simple - stupid
Hevonen on varsin yksinkertainen eläin. Tai niin sitä voisi kuvitella. Ihminen oppijana ei kuitenkaan poikkea hevosesta juurikaan ja sen myötä monimutkaiset selitykset ja hankalasti hahmotettavat asiat vaikeuttavat oppimista.
Vanhan sanonnan mukaan vähemmän on enemmän ja sama pätee ratsastukseen. Pieniin asioihin keskittyminen voi saada aikaan merkittäviä muutoksia. Usein ratsastus- tai valmennustunnilla kuulee kasapäin ohjeita,: vasen ohja, oikea pohje, käännä sinne ja tue tuolta. Katso tänne ja käännä lantio tuonne ja sitten vielä se rintakehä tähän suuntaan jne... Tämä kaikki saattaa toimia ja olla tehokasta juuri siinä hetkessä, mutta ratsastajan ja hevosen itsensä tekemät yksinkertaiset oivallukset kantavat hedelmää nopeammin ja pidempään.
Monimutkaiset uloshengityksellä tehtävät siirtymiset sisältävät kasapäin erilaisia vihjeitä hevoselle. Käytännössä ne eivät itsessään kuitenkaan tarkoita yhtään mitään, jos meillä ei ole kontaktia alunperinkään, tai että meiltä puuttuu vaikkapa pidäte ja eteenpäin pyytävä merkki.
Mietipäänpä hetkinen tilannetta, jossa ratsastaja haluaa hevosen siirtyvän laukkaan, kuinka monta erilaista merkkiä sinä tiedät? Minä tiedän ainakin laukkapohkeet, ne legendaariset pohkeet, joista toinen menee eteen (siis hevosen kainaloon) ja toinen taakse (sinne nälkäkuoppaan). Ja näille perusteena on se (tai siis ainakin yksi niistä), että sisäpohje nostaa laukan ja ulkopuohje pitää hevosen suorana??! Ja sitten vielä molemmat ohjat tekevät omaa juttuaan - sisäohja asettaa ja taivuttaa (lue:rajoittaa sisäetujalan liikettä) ulko-ohja pitää vastaan, eli tukee?! ja sitten vielä taivuttaa hevosta sisäpohjkeen ympärille. Että mitä?
Nooh, ei tässä vielä kaikki, jonkun toisen metodin mukaan pitää ensin opetella ainakin 4 erilaista ohjasotetta, joita pyörittelemällä ja suuntaa vaihtamalla hevosen painoa voidaan siirtää jalalta toiselle, kunnes se lopulta on siellä ulkotakajalalla ja sitten luodaan impulssia ja päästetään se laukkaamaan... huh..
Päätin kerran kysyä hevoselta, että haluatko laukata ja se vastasi että joo. Siihen tarvittiin aktiivisuutta, suora hevonen ja yksi merkki. En välitä tänä päivänäkään tehdä asioista liian monimutkaista. Se ei tee tehtävistä harjoituksista yhtää hienompia tai arvokkaampia. Yksinkertainen on kaunista. Ja helppoa.
Vanhan sanonnan mukaan vähemmän on enemmän ja sama pätee ratsastukseen. Pieniin asioihin keskittyminen voi saada aikaan merkittäviä muutoksia. Usein ratsastus- tai valmennustunnilla kuulee kasapäin ohjeita,: vasen ohja, oikea pohje, käännä sinne ja tue tuolta. Katso tänne ja käännä lantio tuonne ja sitten vielä se rintakehä tähän suuntaan jne... Tämä kaikki saattaa toimia ja olla tehokasta juuri siinä hetkessä, mutta ratsastajan ja hevosen itsensä tekemät yksinkertaiset oivallukset kantavat hedelmää nopeammin ja pidempään.
Monimutkaiset uloshengityksellä tehtävät siirtymiset sisältävät kasapäin erilaisia vihjeitä hevoselle. Käytännössä ne eivät itsessään kuitenkaan tarkoita yhtään mitään, jos meillä ei ole kontaktia alunperinkään, tai että meiltä puuttuu vaikkapa pidäte ja eteenpäin pyytävä merkki.
Mietipäänpä hetkinen tilannetta, jossa ratsastaja haluaa hevosen siirtyvän laukkaan, kuinka monta erilaista merkkiä sinä tiedät? Minä tiedän ainakin laukkapohkeet, ne legendaariset pohkeet, joista toinen menee eteen (siis hevosen kainaloon) ja toinen taakse (sinne nälkäkuoppaan). Ja näille perusteena on se (tai siis ainakin yksi niistä), että sisäpohje nostaa laukan ja ulkopuohje pitää hevosen suorana??! Ja sitten vielä molemmat ohjat tekevät omaa juttuaan - sisäohja asettaa ja taivuttaa (lue:rajoittaa sisäetujalan liikettä) ulko-ohja pitää vastaan, eli tukee?! ja sitten vielä taivuttaa hevosta sisäpohjkeen ympärille. Että mitä?
Nooh, ei tässä vielä kaikki, jonkun toisen metodin mukaan pitää ensin opetella ainakin 4 erilaista ohjasotetta, joita pyörittelemällä ja suuntaa vaihtamalla hevosen painoa voidaan siirtää jalalta toiselle, kunnes se lopulta on siellä ulkotakajalalla ja sitten luodaan impulssia ja päästetään se laukkaamaan... huh..
Päätin kerran kysyä hevoselta, että haluatko laukata ja se vastasi että joo. Siihen tarvittiin aktiivisuutta, suora hevonen ja yksi merkki. En välitä tänä päivänäkään tehdä asioista liian monimutkaista. Se ei tee tehtävistä harjoituksista yhtää hienompia tai arvokkaampia. Yksinkertainen on kaunista. Ja helppoa.
tiistai 6. toukokuuta 2014
Älä korjaa sitä mikä ei ole rikki
Hevosen kouluttaminen on elinikäinen projekti, jossa vaatimustaso nousee pikkuhiljaa. Tai näin sen olisi hyvä olla. Kun kohdalle osuu hevonen, jolla on jo olemassa kokemusta ihmisistä ja ymmärrystä ratsastuksesta ja siinä käytettävistä avuista, ollaan viidakossa täynnään informaatiota.
Koska mielipiteitä oikein tekemisestä on yhtä paljon kuin neuvonantajia, saattaa hevosenomistaja silloin tällöin eksyä harhaan kuunnellessaan ulkopuolelta tulevia tulkintoja, neuvoja ja ohjeita. Tämä on tietysti täysin luonnollista ja mielipiteiden jakaminen on monessa suhteessa hyvin antoisaa. Hevosen näkökulmasta tähän liittyy myös riskejä.
Jos tätä asiaa tarkastellaan hieman yksinkertaistetusti, niin otetaan esimerkiksi hevonen, joka vastustaa ratsastajan käyttämiä apuja. Ulkopuolelta tarkasteltuna saatetaan nähdä, että hevonen ei reagoi ratsastajan pohkeeseen tai että hevonen vastustaa ohjasotteita. Ratsastajasta saattaa myös tuntua siltä, että hevonen ei kuuntele tai se on tottelematon. Joskus kaikessa yksinkertaisuudessaan saattaa olla kyse siitä, että ratsastajan avut ovat liian voimakkaita tai epäselviä, jolloin hevonen ratkaisee tilanteen olemalla reagoimatta niihin. Joskus taas kyse voi olla siitä, että hevosen asento on siinä määrin epämiellyttävä tai hankala, että sen on mahdoton toteuttaa ratsastajan pyyntöjä. Luonnollisesti myös kipu, jännitys tai stressi estää hevosta reagoimasta sille esitettyihin pyyntöihin.
Edellämainittujen itsestäänselvyyksien lisäksi on ongelmia kohdatessa hyvä muistaa, että ennen kuin voimme odottaa hevosen reagoivan apuihin odotetulla tavalla, on syytä tarkistaa, että se ymmärtää käytettävät avut. Ei ole lainkaan harvinaista, että hevosen eteenpäinpykimys, tai miksi sen halua liikkua sitten kutsutaankaan, saattaa olla seurausta stressistä tai tasapainottomuudesta. Hevosen rentouduttua ja löydettyä paremman tasapainon sen eteenpäinpyrkimys saattaa vähentyä ja ollaankin tilanteessa, jossa huomataan, että hevonen ei esimerkiksi ole oppinut eteenpäin pyytävää pohjemerkkiä lainkaan.
Lisäksi hevosen aiemmin opittu vaikuttaa luonnollisesti sen reagoimiseen uusia asioita opiskellessa. Mikäli hevonen on esimerkiksi oppinut, että ratsastajan vaikutus ohjastuntumalla aiheuttaa sille epämukavuutta ja epätasapainoa, se saattaa pyrkiä kaikin tavoin välttelemään tuntumaa. Tämä voi ilmentyä niin, että hevonen liikuttaa päätään ja kaulaansa asentoon, jossa ratsastajan on vaikea tai mahdoton säilyttää tuntuma hevoseen tai se saattaa pyrkiä lisäämään vauhtia aina, kun pienikin vihje kertoo ratsastajan keräävän ohjia käteensä.
Sen sijaan, että lähestyisimme edellä kuvattuja ongelmia opettamalla hevoselle uusia apuja ja sen myötä tapoja reagoida haluamallamme tavalla, nopeampi tie voi löytyä siitä, että lähestymme hevosta sellaisin avuin ja sellaisella kontaktilla, joka ei aiheuta hevosessa vielä mitään reaktiota.
Seuraavan kerran satulaan istuutuessasi voit kysyä itseltäsi millaisen tuntuman hevosesi hyväksyy tänään? Muuttuko tuntuma ratsastuskerran aikana? Ja jos muuttuu, miten? Tekemällä havaintoja ja tunnustelemalla hevosta, pääsemme helpoimmin vuorovaikutukseen, jossa ratsastajan ei tarvitse voimistaa apujaan ja hevosen on mahdollista ymmärtää ja reagoida ratsastajan toivomalla tavalla. Ja yllätävää kyllä, saatamme huomata, että mitään ongelmaa ei koskaan ollutkaan...
Aurinkoisia ratsastushetkiä!
Koska mielipiteitä oikein tekemisestä on yhtä paljon kuin neuvonantajia, saattaa hevosenomistaja silloin tällöin eksyä harhaan kuunnellessaan ulkopuolelta tulevia tulkintoja, neuvoja ja ohjeita. Tämä on tietysti täysin luonnollista ja mielipiteiden jakaminen on monessa suhteessa hyvin antoisaa. Hevosen näkökulmasta tähän liittyy myös riskejä.
Jos tätä asiaa tarkastellaan hieman yksinkertaistetusti, niin otetaan esimerkiksi hevonen, joka vastustaa ratsastajan käyttämiä apuja. Ulkopuolelta tarkasteltuna saatetaan nähdä, että hevonen ei reagoi ratsastajan pohkeeseen tai että hevonen vastustaa ohjasotteita. Ratsastajasta saattaa myös tuntua siltä, että hevonen ei kuuntele tai se on tottelematon. Joskus kaikessa yksinkertaisuudessaan saattaa olla kyse siitä, että ratsastajan avut ovat liian voimakkaita tai epäselviä, jolloin hevonen ratkaisee tilanteen olemalla reagoimatta niihin. Joskus taas kyse voi olla siitä, että hevosen asento on siinä määrin epämiellyttävä tai hankala, että sen on mahdoton toteuttaa ratsastajan pyyntöjä. Luonnollisesti myös kipu, jännitys tai stressi estää hevosta reagoimasta sille esitettyihin pyyntöihin.
Edellämainittujen itsestäänselvyyksien lisäksi on ongelmia kohdatessa hyvä muistaa, että ennen kuin voimme odottaa hevosen reagoivan apuihin odotetulla tavalla, on syytä tarkistaa, että se ymmärtää käytettävät avut. Ei ole lainkaan harvinaista, että hevosen eteenpäinpykimys, tai miksi sen halua liikkua sitten kutsutaankaan, saattaa olla seurausta stressistä tai tasapainottomuudesta. Hevosen rentouduttua ja löydettyä paremman tasapainon sen eteenpäinpyrkimys saattaa vähentyä ja ollaankin tilanteessa, jossa huomataan, että hevonen ei esimerkiksi ole oppinut eteenpäin pyytävää pohjemerkkiä lainkaan.
Lisäksi hevosen aiemmin opittu vaikuttaa luonnollisesti sen reagoimiseen uusia asioita opiskellessa. Mikäli hevonen on esimerkiksi oppinut, että ratsastajan vaikutus ohjastuntumalla aiheuttaa sille epämukavuutta ja epätasapainoa, se saattaa pyrkiä kaikin tavoin välttelemään tuntumaa. Tämä voi ilmentyä niin, että hevonen liikuttaa päätään ja kaulaansa asentoon, jossa ratsastajan on vaikea tai mahdoton säilyttää tuntuma hevoseen tai se saattaa pyrkiä lisäämään vauhtia aina, kun pienikin vihje kertoo ratsastajan keräävän ohjia käteensä.
Sen sijaan, että lähestyisimme edellä kuvattuja ongelmia opettamalla hevoselle uusia apuja ja sen myötä tapoja reagoida haluamallamme tavalla, nopeampi tie voi löytyä siitä, että lähestymme hevosta sellaisin avuin ja sellaisella kontaktilla, joka ei aiheuta hevosessa vielä mitään reaktiota.
Seuraavan kerran satulaan istuutuessasi voit kysyä itseltäsi millaisen tuntuman hevosesi hyväksyy tänään? Muuttuko tuntuma ratsastuskerran aikana? Ja jos muuttuu, miten? Tekemällä havaintoja ja tunnustelemalla hevosta, pääsemme helpoimmin vuorovaikutukseen, jossa ratsastajan ei tarvitse voimistaa apujaan ja hevosen on mahdollista ymmärtää ja reagoida ratsastajan toivomalla tavalla. Ja yllätävää kyllä, saatamme huomata, että mitään ongelmaa ei koskaan ollutkaan...
Aurinkoisia ratsastushetkiä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)