torstai 31. lokakuuta 2013

Senkus naksuttelet

Muistan kun ensimmäistä kertaa onnistuin kaivamaan hevosten koulutukseen liittyvää tietoa netistä. Taisi olla vuosi -99, koska ennen nettiä kaikki informaatio tuli hankittua kirjoista ja kursseilta. No kuitenkin, luin artikkelin, jossa kerrottiin, että delfiinien koulutuksesta tuttua clickeriä voi käyttää myös muiden eläinten kouluttamisessa. WAU! Ajattelin, nappasin taskut täyteen nameja ja kuulakärkikynän käteeni ja niinpä rivi belggareita istui keittiössä ilta toisensa jälkeen kuolaamassa ja odottamassa seuraavaa tehtävää. Hevosten kanssa en ollut yhtä menestyksekäs, joten päätin lopettaa ämpäreiden kantamisen opettamisen kun kyllästyin jatkuvasti näykkivään ja turhautuneeseen hevoseen.

Kului muutama vuosi ja naksutinkoulutus tuli taas kuin varkain vastaan. Tällä kertaa suhtauduin sen käyttämiseen enempi varuillaan, koska vuosia negatiivista vahvistetta yksistään käyttäneenä se tuntui loogiselta, helpolta ja riittävän tehokkaalta. Jotain silti tuntui aina puuttuvan. Se oli, into, aktiivisuus, yritteliäisyys, rentous jne. Me voimme tulkita näitä ominaisuuksia vaikka millä tavoin koulutetulla eläimellä, mutta pakko se vaan on myöntää, että pelkän narun väistämisen sijaan hevonen itse valitessaan tulee hakemaan porkkanaa. Huijausta tai ei, mutta tulokset puhuvat puolestaan.

Kääntöpuoli

(heti alkuun kiitän ystävääni, joka sai ajatusrattaaani pyörimään!)

Täysin ongelmatonta naksuttaminen ei kuitenkaan ole. "Käsikirjan" mukaan aloitetaan luopumisesta ja sitten seuraavaksi opetetaan koskettamaan kohdetta ja sitten ehkä myötääminen ja peruuttaminen. No entäpä, kun hevoseni osaa tämä kaiken jo? Kuinka monta sataa toistoa odotan sen jaksavan myödätä?
Käsikirjan mukaan toistoja tarvitaan niin paljon, että hevonen osaa homman ja naksu voidaan jättää pois. Puhutaan kriteerin nostosta jne. Kuka sen sitten määrittelee? Kouluttajako?
Kenties olen tavannut joko erityislaatuisia eläimiä, joiden kanssa hommat etenevät ihan hurjaa vauhtia ja oppiminen ja vahvistaminen soljuu kuin itsestään tai sitten olen niin kertakaikkisen huolimaton, että oikaisen aina kun vaan mahdollista.

Oivalluksen sanoma siis onkin, lue käsikirja, harjoittele ajoitusta ja tee riittävästi toistoja, mutta ennenkaikkea KATSO hevosta. Katso, mitä se rennosti, aktiivisesti sinulle tarjoaa ja sieppaa oikealla ajoituksella haluamasi. Siitä tässä kaikessa on lopulta kyse. Ainakin minulle.

ps. eläinten kouluttaminen on oikein hauskaa, eikä haittaa, vaikka välillä palkkaisit väärästä asiasta. Tai noh, ainakin se on pienempi paha kuin rangaistus väärässä paikassa.


keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Hevostaitoa

" Itsensä kantava hevonen on ihailtava näky, ja se vangitsee niin nuorten kuin vanhojenkin katseen. Kukaan ei poistu eikä kyllästy katsomaan niin kauan kuin hevonen näyttää uljauttaan"
-Ksenofonin Hevostaito - suomennos: Hilla Halla-Aho

Kreikkalainen Ksenofon kirjoitti 430 eKr ratsastusoppaan, jota yhä siteerataan. Pyörää ei siis tarvitse keksiä uudelleen vai tarvitseeko?

"Jos hevoselle ei pueta kuolaimia ainoastaan silloin kun se joutuu töihin, vaan myös silloin kun se tuodaan syömään tai takaisin ratsastuksesta, saattaa se hyvinkin ottaa vapaaehtoisesti suuhunsa sille tarjotun kuolaimen."

Jokin on kuitenkin muuttunut. Onko ihmisten lempeys tuota uljasta luontokappaletta kohtaan vähentynyt, onko hevosesta tullut fillariin verrattava väline ja pyhittääkö tarkoitus keinot?

Johdonmukaisesti koulutettu hevonen harvoin joutuu ihmisen kanssa konfliktiin ja toisaalta, se on yleensä rento, aktiivinen ja halukas työskentelmään ihmisen kanssa. "Kaikki joutuvat tekemään kompromisseja", sanotaan. Tavallaan se on totta, mutta on hyvä esittää itselleen kysymys: Millä hinnalla? Onko hintana hevosen hyvinvoinnin vaarantuminen? Ja jos, niin missä mittakaavassa?

Oikotietä ei lopulta ole, katsotaan asiaa sitten turvallisen maastoratsun omistajan tai kansainvälisiin kisoihin tähtäävän näkökulmasta. Tietyt asiat täytyy sujua, jotta hevonen - rento ja luottavainen hevonen yltää parhaimpaansa, myös silloin, kun sitä varta vasten siltä odotetaan. Ei ole hevosen vastuulla selviytyä sille vaikeista tilanteista, joihin sitä ei ole valmisteltu. Ei sen enempää ole sen vastuulla osata löytää tasapainonsa liian vaativan tehtävän edessä. Myöskään ei ole hevosen vastuulla säilyttää levollinen tunnetila sen kohdatessa sille pelottavia asioita.

Seuraavan kerran, kun työskentelet hevosesi kanssa, katso sitä - kantaako se itsensä elinvoimaisena, rentona ja aktiivisena.







maanantai 21. lokakuuta 2013

Kaikki mikä kiiltää, ei ole kultaa

Monty Robertsin vierailu Helsingissä on herättänyt vilkasta keskustelua. Robertsin käyttämä koulutusmenetelmä sisältää samankaltaisia elementtejä kuten monen muun hevostaitajan menetelmät. Yhteistä näille kaikille kuitenkin on se, että lähtökohtaisesti hevosten lajityypillistä käyttäytymistä tulkitaan ja sanoitetaan erilaisin termein, kuten: johtajuus, kunnioitus, luottamus jne.

Hevoselle kerrotaan tarjottavan kaksi vaihtoehtoa, joista sen tehdessä oikean valinnan, paine poistuu ja sen tehdessä väärän valinnan paine pysyy päällä tai voimistuu. Tässä merkittäväksi ongelmaksi muodostuu se, että mitä enemmän koulutustilanteessa on ärsykkeitä ja mitä jännittyneempi hevonen on, sitä vaikeampi hevosen on arvata, kuinka se paineelta voi välttyä.

Mikä on tarpeellista ja mikä tarpeetonta?

Kaikki hevosen pelottelu, stressaaminen ja jahtaaminen on tarpeetonta. Kouluttajalla saattaa olla erilaisia tulkintoja hevosen syistä, miksi se vastustaa painetta tai ei juuri kyseisellä hetkellä opi sitä, mitä sille halutaan opettaa. Yleisin syy on kuitenkin se, että hevonen ei ymmärrä mitä siltä halutaan. Tämän seurauksena ärsykkeiden määrä suhteessa vaadittuun asiaan vaikuttaa hevosen reaktioihin.

Kun hevonen jännittyy tai peräti pelkää, sen kehossa tapahtuu paljon muutakin kuin se, mitä voimme päälle päin nähdä. Toistojen myötä pinnan alla edelleen tapahtuu paljon - oppimista. Jos ja kun pääsääntöisesti haluamme, että hevonen suorittaa siltä pyydetyt asiat rennossa ja rauhallisessa mielentilassa, niitä on kovin vaikea opettaa ilman tätä mielentilaa. Käytännössä toki on myös niin, että mikäli toistoja on tuhansia, hevosen reaktiot saattavat vähentyä, mutta sen tunnetila ei välttämättä muutu juuri lainkaan. Pelkäävä hevonen voi siis sulkea silmät ja laskea päänsä alas, vaikka siitä ei siinä hetkessä siltä tunnukaan. Jos kaikki muut reaktiot on rankaisun avulla sammutettu, jäljelle jää vain se, millä hevonen pääsee paineesta eroon. Se, miltä tämä tila näyttää voidaan toki nimittää rentoutumiseksi, vaikka fysiologisesti kyse on täysin eri asiasta.

Hevosta ei siis ole tarpeellista painostaa ja suorastaan kiusata vartti toisensa perään, koska pitkässä juoksussa siitä ei ole vastaavaa hyötyä.

Tarviiko sen haluta?

Psykologisesta näkökulmasta tarkastellen on hyvä huomioida, mitä eri kouluttajat kertovat hevosen kulloinkin ajattelevan tai tuntevan. Yksi perustavaa laatua olevista esimerkeistä liittyy lastaamiseen. Vaikuttaa siltä, että ihmiset eivät juurikaan välitä siitä syystä, miksi hevonen menee traireliin. Onko syynä se, että se on ainoa paikka, jossa saa olla rauhassa. Vaiko se, että lopulta hevonen pelkää ihmistä enemmän kuin traileria?

Siinä vaiheessa, kun hevosen reaktioita sanoitetaan sen reaktioiden mukaan, mitä se kulloinkin ajattelee, tuntee jne. on hyvä tarkastella hevosta omin silmin. Valitettavan usein kouluttaja saattaa olla parempi puhumaan ja hokemaan mantroja sen sijaan, että tietoa ja ymmärrystä olisi riittävän paljon kertomaan, että mitään ongelmaa ei ratkaista yhdessä päivässä saati demossa. Tai että hevosen vastustaminen olisi niille lajityypillistä.

Yksi oleellinen asia, joka valitettavan monilta kouluttajilta ja hevostaitajilta hevosten omistajat mukaanlukien puuttuu, on ymmärrys hevosta kohtaan lajina. Lähtökohtaisesti hevosella ei ole mitään syytä olla oppimatta tai vastustaa siltä pyydettyjä asioita.  Jos kun vastaan tulee tilanne, jonka voisi vapaasti vaikkapa tulkita, ettei hevonen halua tehdä jotakin, voisi ratkaisukeskeisen lähestymistavan sijaan pohtia, tarvitseeko sen haluta?

Okei, jos olet jaksanut lukea tähän asti, avaan muutamia perusharjoituksia, niiden käyttökohteita ja myös sitä, miksi saman asian voi ja miksi se kannattaa opettaa toisella tavalla. Ei ehkä yhtä näyttävästi ja tehokkaasti, mutta hevosen kannalta ystävällisemmin, turvallisemmin ja tulevat toistot mielessä pitäen - mitä teet yleistyy.

Peruutus

Peruutuksen opettaminen tapahtuu usein niin, että hevoselle opetetaan joko riimunnarun heiluttaminen tai ravistaminen merkiksi, ja tätä "sykkivää painetta" käytetään hyvin usein, kun hevosta halutaan liikuttaa matkan päästä tai estää sitä tulemasta ihmisen tilaan. Sinällään merkillä ei ole juurikaan merkitystä, mutta tehtävänä peruutus noin pitkässä juoksussa valmistelee hevosta kokoamiseen, joten mielentilalla oppimismielessä on melkoisesti merkitystä.
Kun tähän lisätään vielä se näkökulma, että peruuttaminen on usein yksi ensimmäisistä  opettavista asioista, sitä tulee helpommin käytettyä kuin haettua kuhunkin tilanteeseen ratkaisua jostain muualta.

Peruuttamisen opettaminen kannattaa aloittaa hevoselle tutussa paikassa, lähellä hevosta seisten, jotta mahdollisesti liian suuri paine riimuun ei saa hevosta reagoimaan päinvastaisesti, eli tulemaan päin painetta. Mikäli peruutustilanteessa kuitenkin käy niin, kannattaa pitää mielessä, että liian suuri paine, narusta repiminen, kiskominen ym. tasapainon horjuttaminen aiheuttaa hevosen kehossa sekä jännitystä, että tasapainottomuutta. Nämä eivät millään tavoin edesauta sitä, että tulevaisuudessa hevonen peruuttaisi pehmeästi ja rennosti.

Kun peruuttamista tarkastellaan ratsastamisen näkökulmasta, on hyvin tärkeää, että hevonen ei alunperinkään opi peruuttamaan etupainoisena ja laskien rintakehänsä ja selkänsä alas. Tämä on kuitenkin väistämätön seuraus, mikäli hevonen kokee peruuttamisen vastenmielisenä ja/tai sitä käytetään rankaisuna.


Juoksuttaminen - ympyrällä työskentely

Juoksuttamisella on monta funktiota. Samaan aikaan kun hevoselle opetetaan liikkeellelähtömerkki, suunnanvaihtomerkki, vahvistetaan oppimishetken mielentilaa ja samalla opetetaan hevonen liikkumaan joko tasapainossa tai vahvistetaan epätasapainoa. Samalla kun juoksuttaja heittää köyttä tai liinaa kohti ympyrän keskelle pyrkivää hevosta, toisesta näkökulmasta asia saattaa näyttää siltä, että hevosta rangaistaan tasapainon menettämisestä niin, että se joutuu lisäämään vauhtia.  Toistojen myötä tällä opetetaan ja vahvistetaan hevoselle käsitystä kuinka sen on kannattavaa reagoida menettäessään tasapainon. Paeta.

Pitkin ohjin (tai yhdellä ohjalla) juoksuttamista on kautta aikojen käytetty hevosen valmistelussa ratsastukseen. Yhdellä ohjalla/liinalla ympyrätyöskentely vahvistaa hevosen painon siirtymistä kohti ympyrän keskustaa merkittävästi, siksi juoksutustyöskentelyssä kannattaa välttää hevosen kiihdyttämistä tai sen saattamista etupainoiseksi.

Säkittäminen

Aina sillöin tällöin kuulen vanhan selityksen, kuinka termi säkittää - sacking out - on vanhanaikainen. Ennenmuinoin ne vanhat ja ehkäpä osaamattomat hevosmiehet sitoivat hevosen kiinni ja sitä hakattiin viljasäkeillä, jotta se tottui kosketukseen. Tänä päivänä on kuitenkin oivallettu, että a. hevosta ei tarvitse sitoa kiinni, vaan se voi pelotella pysymään paikoillaan ja b. sitä ei tarvitse lyödä, koska ilman fyysistä satuttamista saadaan ihan sama efekti aikaan. Tällä hommalla ei ole sitten mitään tekemistä johdonmukaisen siedättämisen kanssa.
Säkittämisen ja siedättämisen olennainen ero löytyy hevosesta. Siedätettäessä hevosta ei koskaan viedä stressitilaan, vaan siedättyminen tapahtuu vielä mukavuusalueella. Säkittäessä hevonen saattaa voimakkaastikin reagoida, pyrkiä pakoon, väistää siedätettävää asiaa tai tulla päin. Pahimmillaan hevonen oppii säkitystilanteessa päinvastaista, mitä sille oli alunperin haluttu opettaa.

On tehokkaampaa siedättää vähän kerrallaan kuin tyrkätä hevoselle sille 5 tai 10 vierasta asiaa yhdellä kerralla tutustuttavaksi.
Ennen kaikkea, siedätystilanteessa vaikuttaa moni muukin asia, kuin vaikkapa se loimi tai pussi, jolle hevonen halutaan siedättää. Hevonen tekee ympäristöstään havaintoja jatkuvasti ja oppimistilanteeseen saattaa tarttua ympäristöstä monia muita ärsykkeitä mukaan. Rennossa ja rauhallisessa mielentilassa oleva hevonen on jo siedättynyt ympäristöönsä ja silloin siihen voidaan asteittain lisätä uusia palikoita.

Ei siis kannata kuvitellakaan, että vieraassa paikassa hevonen välttämättä oppimisi mitään uutta ja kannattavaa. Ainakaan yhdessä päivässä.

Takajalat ristiin /takaosan väistö

Takajalkojen hallinta on yksi tärkeimmistä asioista, puhutaan sitten maastatyöskentelystä tai ratsastamisesta. Sitä voidaan toki kuvailla hevosen etupainoiseksi saattamiseksi tai että kun takajalat saadaan ristiin, on koko hevonen helpompi hallita. Tämä toki pitää osittain paikkaansa, mutta aina kun hevonen astuu sisätakajalalla syvemmin vatsansa alle, käynnistyy varsin monimutkainen lihasketju, jonka seurauksena sen sisäpuolen lihakset supistuvat ja ulkopuolen lihakset venyvät. Tämän lisäksi sisätakajalan ollessa ilmassa, hevosen massan kantopinta-ala puolittuu (paino on kolmella jalalla) ja jotta hevonen oppisi järjestämään kehonsa tasapainoon, tarvitaan valtava määrä toistoja, jotta se ei joutuisi epätasapainoon. Kannattaa siis miettiä, milloin ja missä tilanteessa liinasta tai köydestä kannattaa kiskaista saadakseen hevosen hallintaan. Jännittynyt, huolestunut tai pelkäävä hevonen välttää viimeiseen asti tilannetta, jossa sen pakeneminen on estetty ja siksi se pyrkii pitämään painon kaikilla neljällä jalallaan. Tarvittaessa se myös pyrkii laajentamaan kantopinta-alaa (eli levittämään jalkojaan). Tämä on siis rennon hevosen kokoamisen vastakohta.

Vaikka hevosen selkärangasta taipumista pidetään illuusiona, sen valtavan suuri lihaksisto tekee kyllä työtä ja siksi onkin kannattavaa aloittaa kokoamiseen valmistelevat harjoitukset yksi puoli kerrallaan.

Tässä oli vain muutama esimerkki, jotka toivottavasti antavat ajattelemisen aihetta. Vaikka näennäisesti jokin temppu tai kikka vaikuttaisi toimivan, sillä on suurella todennäköisyyllä kauaskantoiset vaikutukset.
On ihmisen valinta, haluaako hän kouluttaa hevosensa epävarmaksi, varovaiseksi ja vahvistaa jännittymistä, vai haluaako hän kouluttaa hevosensa johdonmukaisesti hevosta, sen kehoa ja oppimista kunnioittaen.

Lopuksi valokuvaaja Minna Tallbergin luvalla muutama kuva hänen ottamastaan kuvasarjasta Monty Robertsin showsta. Kehotan käyttämään muutaman minuutin kuvien tarkasteluun ja pohtimaan hetken ilman tulkintaa ja selittelyä, millainen tunnetila kuvista välittyy. Esiintyykö niissä rento hevonen, jolle oppimistilanne on optimaalinen? Käyttääkö hevonen kehoaan tasapainossa yhteistyössä ihmisen kanssa? Onko tämä sellainen tunnetila, jossa haluamme hevosen työskentelevän?

























perjantai 4. lokakuuta 2013

Lahjattomat treenaa osa 7.

Moni ratsastukseen liittyvä asia vaatii pienempiin osiin pilkkomista, niin hevosen, kuin ratsastajan oppimisen vuoksi. Sitten kun jokin liike tai liikesarja on jo hallussa, ajatellaan, että tämä on nyt opittu.
Mutta yllätys, niin yksinkertainen kun hevonen onkaan, se on oppijana riittävän monimutkainen yhdistääkseen eri tavoilla opittuja liikkeitä ja tehtäviä, puhumattakaan siitä mielentilasta, mikä kunkin näistä oppimiseen on liittynyt.

Otetaanpas esimerkki:
Nuorelle hevoselle opetetaan laukannostoa ja se kokee jonkinasteista epämukavuutta ko. tilanteessa, minkä seurauksena se pukittaa. Toistojen myötä, sekä ratsastajan todennäköisten keinojen avulla pukittaminen jää aikanaan pois, mutta epämiellyttävä mielentila sen sijaan saattaa jäädä liikkeeseen mukaan. "Kuuma hevonen" joku saattaa sanoa, vaikka kyseessä voi yhtä hyvin olla tilanne, jossa hevonen on toistojen myötä oppinut, että laukannostoon ja laukkaamiseen liittyy paljon epämukavuutta.

Mitä siis treenaat, sitä vahvistat.