torstai 12. joulukuuta 2013

Älä tee mitään!!!!

Jokainen meistä tunnistaa sen hetken, jolloin hevonen tarjoaa jotakin liikettä tai toimintoa ja toisinaan se on toivottua ja toisinaan taas ei. Kyse voi olla laukan tarjoamisesta kulmassa tai vauhdin hidastamisesta, vaikka ratsastajalla oli ajatuksena vain kääntää hevonen voltille. Joskus se voi olla tilanne, jossa hevonen pyörii karsinassa välittömästi kun ihminen saapuu paikalle harjapakin kanssa tai kun kuljetuksessa käytetty riimu puetaan päähän ja hevosen stressireaktio käynnistyy välittömästi.
Kuinka helppoa olisikaan sanoa hevoselle: Älä tee mitään! Anna minun hetkinen miettiä tilannetta ja tarkastella, mistä tämä käytös johtuu. Ja ennen kaikkea, voisinko vaikuttaa siihen jollain tavoin?

maanantai 9. joulukuuta 2013

Tallinvintin myytinmurtajat osa 3. parempi kuolaimen takana kuin ei ollenkaan kuolaimella

Viime vuosina ratsastus on kehittynyt valitettavasti ikävään suuntaan - poispäin klassisesta/akateemisesta ratsastustaidosta ja niistä ihanteista, joista jo Ksenofon kirjoitti yli 2000 vuotta sitten. 

Yksi merkittävimmistä muutoksista liittyy hevosen pään ja kaulan asentoon.
Kuolaimen takana liikkuva hevonen saattaa olla näennäisesti paremmin kontrolloitavissa kuin kuolaimen edessä liikkuva hevonen, mutta mitään yksinkertaisesti selitettävissä olevaa hyvää tai varsinaista hyötyä siitä ei kuitenkaan ole. Sen lisäksi, että se olisi "jokin vaihe" hevosen koulutusskaalassa ei myöskään puolla tätä hevoselle alunperin epämukavaa asentoa (huom! epämukavakin asento voi olla hevoselle kannattava, jos se sillä voi välttyä esim. kuolaimen aiheuttamalta kivulta)

Jo 1800 -luvulla oivallettiin, että ratsastajan käsien vaikutus hevoseen on merkittävämpää ilman jalkojen käyttöä ja päinvastoin, pohkeiden merkitys korostuu ilman käsien käyttöä.  "Jalat ilman käsiä - kädet ilman jalkoja" on Baucherin (BAUCHER FRANÇOIS 1796 - 1873)  toisen menetelmän yksi merkittävimmistä oivalluksista ja tänä päivänä suuri osa akateemisen/klassisen ratsastuksen opettajista myös allekirjoittavat tämän.

Mitä haittaa siitä on?

Kuolaimen takana liikkumiseen liittyy useampia ongelmia. Suurin niistä ilmenee siten, että kun hevosen turpa siirtyy kohti kaulaa, sen leukakulma sulkeutuu ja hevonen joutuu lihastyöllään pitämään päätään tässä asennossa. Mitä lihaksia se tässä asennossa kehittää onkin huonompi juttu, koska alakaulan ja rintakehän, vatsan ja lapojen lihaksia tarvitaan myös pään ja rintakehän kannatteluun. Käytännössä kuolaimen takana liikkuva hevonen on siis etupainoinen. Erään teorian mukaan, hevosen laskiessa päänsä alas ja liikkuessaan kuolaimen takana, asento mahdollistaa hevosen selän rentoumisen ja takaosan aktivoimisen. Mitään todisteita tästä ei kuitenkaan ole ja yksinkertaisimmillaan voidaan katsella liikkuvaa hevosta vatupassi kädessä. Etupainoisuus ei ole mielipideasia.

Toinen - eikä mikään vähäinen ongelma liittyy hevosen pään asentoon sivusuunnassa. Käytännössä oikeaoppinen asetus on mahdoton, jos hevonen on kuolaimen takana. Vanha vinkki, jolloin asettaessa ratsastaja näkee hevosen silmäkulman ja sieraimen ei todeutu symmetrisenä asetuksena. Tämä lisäksi hevosen asettuminen pään ja kaulan liittymästä vaikeutuu, jolloin se usein pyrkii taipumaan taaempien nikamien kohdalta, eli taivuttaa kaulaansa. Tätä ei varsinaisesti haluta missään liikkeissä, eikä se siten ole perusteltua, saati toivottua.

Kolmas ongelma liittyy hevosen oppimiseen ja kuolaintumtumaan, jota ei ole silloin, kun hevonen liikkuu kuolaimen takana. Jonkun ratsastajan mielestä hevonen saattaa tuntua ohjille kevyeltä, mutta käytännössä se, mitä hevonen tästä asennosta hyötyy, liittyy kuolaintuntuman välttelyyn.

Asetus on kaiken a ja o

Kun ohjastuntuman on tarkoituksena säilyä pehmeällä tuntumalla niin, että molemmilla ohjilla on yhtä paljon tunnetta, on ymmärrettävää, että asettaminen (hevosen pään kääntäminen pään ja kaulan liittymästä) ei ole toimenpide, joka edellyttää voimaa. Päinvastoin, pehmeästi asettuva, niskastaan (pään ja kaulan liittymästä) myötäävä hevonen rentouttaa samalla päänsä ja kaulansa lihakset, sekä mahdollistaa pehmeän tuntuman myötäämisen ja kokonaisvaltaisen apujen käytön, jossa ohjastuntuma ei aiheuta liiallista ärsykettä. 

Mikäli hevonen vastustaa ratsastajan ohjastuntumaa on kyse yleensä joko siitä, että hevonen ei ymmärrä  mitä siltä halutaan, tai ratsastajan ohjasotteet ovat liian rajuja tai kenties hevonen pelkää menettävänsä tasapainonsa, jolloin se pyrkii viimeiseen asti välttämään pään kääntämistä.

Rento hevonen oppii noeammin kuin jännittynyt ja ennen kaikkea kannattavia asioita. Lisäksi rennon hevosen kanssa työskentely on turvallista ja mielekästä. Seuraavan kerran noustessasi satulaan, tarkista, kuinka pienellä ohjasotteella/tuntuman muutoksella hevonen asettuu ja millainen vaikutus sillä on kokonaisvaltaisesti hevosen kehon kannatteluun, asentoon ja liikkeeseen.





sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Hevosen työsopimus

Kavioliittoa solmittaessa syntyy kasapäin erilaisia velvollisuuksia, vastuita, sekä oikeuksia. Ihmisellä toivottavasti on tiedossaan, mihin kaikkeen hän hevosta hankkiessaan sitoutuu, mutta tietääkö hevonen?

Olen tässä laatinut luonnoksen hevosen työsopimusta koskien, jota se kavionjäljellään sitoutuu noudattamaan. Olkaa hyvät.
ps. tätä sopimusta saa mieluusti käyttää ja jakaa. Mainitkaa silti mieluusti lähde.



                                                         Hevosen työsopimus

Tämä sopimus on solmittu hevosen __________________ (myöhemmin Hevonen) ja sen omistajan _______________ (myöhemmin Omistaja) välillä.

Tällä sopimuksella Omistaja sitoutuu huolehtimaan hevosestaan, kuin omasta lapsestaan.

1. Huolehtiminen pitää sisällään Hevosen ylläpitokustannukset (mm. talli- tai pihattopaikka, päivittäinen ruokailun 4x päivässä, kavionhuollon, säännöllisen loishäädön, tarvittavat lisävitamiinit)
2. Päivittäisen puhtaanapidon (harjaaminen, loimittaminen, letittäminen jne.,
sekä
3. Hevosen lajityypillisten tarpeiden täyttäminen (päivittäinen ulkoilu muiden lajitovereiden parissa, hyväpohjaisella alueella, mahdollisuuden koskettaa lajitoveria, tai vähintään näköyhteyden lajitoveriin.
4. Omistaja huolehtii Hevoselle sopivista puhtaista ja ehjistä varusteista.


Tällä sopimuksella Hevonen sitoutuu tottelemaan Omistajaa kaikissa tilanteissa, myös niissä, joihin Hevonen joutuu yllättäen.

1. Hevonen sitoutuu myös olemaan liiaksi pelkäämättä, jotta Omistaja ei joudu itse pelästymään tai turhautumaan Hevosen huonon käytöksen vuoksi.
2. Hevonen sitoutuu syömään mahdollisimman vähän, jotta se olisi aina ja kaikkialla taloudellinen ja sopivassa lihaskunnossa.
3. Hevonen sitoutuu olemaan aina kiltti, eivätkö minkäänlaiset tunteenilmaisut ole sille sallittuja. (Poikkeuksena voidaan pitää hörähtelyä tai hirnahtelua, jos ne osoitetaan Omistajalle!!!)
4. Hevonen sitoutuu pysymään terveenä, sekä viimeisesen asti sen tulee välttää kaikenlaista stressaantumista, koska se saattaisi aiheuttaa Omistajalle stressiä.
5. Mikäli omistaja niin haluaa, Hevosen on oltava (väliaikaisesti) valmis luopumaan omista tarpeistaan, etenkin, jos niiden täyttäminen on Omistajalle liian kallista, aikaavievää tai stressaavaa.
6. Hevonen sitoutuu suhtautumaan kaikenlaisiin hoitotoimenpiteisiin rauhallisesti ja kärsivällisesti, kuten eläinlääkintä, vuolu ja kengitys.
7. Hevonen sitoutuu matkustamaan millä tahansa kuljetusvälineellä, sekä tarvittaessa suostuu Omistajan Avustajineen avustamaan lastauksessa, mikäli hevonen on rikkonut sopimuksen kohtia 1-3.
8. Hevonen sitoutuu liikkumaan jokapäiväisessä liikuttamisessa aina tahdissa ja tasapainossa, pehmeästi niskastaan myödäten, riippumatta Hevosen sen hetkisestä mielentilasta (katso kohta 3!)
9. Hevonen sitoutuu käyttäytymään vieraissa paikoissa kuten kotona, eivätkä minkäänlaiset jännitystilat tms ole sallittuja etenkään, jos Omistajaa jännittää. (esim. kilpailutilanteet)
10. Hevonen sitoutuu olemaan käytettävissä 365/24/7, eli toisin sanoen AINA, kun omistaja niin haluaa. Hevosella EI OLE oikeutta vapaapäiviin, ylityövapaisiin tai muihinkaan lomiin.

Tätä sopimusta on tehty kaksi kappaletta, yksi kummallekin sopijapuolelle. Sopimuksen irtisanomisaika on Omistajan puolesta 2 minuuttia ja Hevosella ei ole oikeutta sopimuksen irtisanomiseen.



_________________________ __/__ ____
paikka                                         aika


Allekirjoitukset:



_______________________________
Omistaja
































__________________________________________________________________________
Hevonen



keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Minä itse esteenä kehitykselle?

Hevosihmiset ovat varsin tunnettuja toinen toistensa mollaajina ja kaiken kyseenalaistajina. Päästyäni Srl:n valmentajakoulutukseen asetin itselleni kaksi päätavoitetta: ensinnäkin haluan imeä ja oppia KAIKEN valmennusfysiologiasta (huippuosaajalta!!) ja toisekseen, haluan päättäväisesti verkostoitua muiden hevosammattilaisten kanssa. Voin muuten kertoa pienen salaisuuden, jälkimmäinen ei olekaan ihan helppoa =)

"Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan" - sanotaan. Tämä ei välttämättä liity samaan paikkakuntaan, vaan ehkä enemminkin samaan lajiin. Ikään kuin kaikki ammattilaiset olisivat toistensa kilpailijoita ja sitä kautta uhkia kunkin menestykselle. Siinä vaiheessa, kun toisen osaaminen ja tietotaito koetaan uhkana, saattaisi olla hedelmällisempää hankkia vastaavat tiedot ja taidot. Tai jos toisen näkemys vaikuttaa täysin naurettavalta, saattaa olla, että hän onkin valovuoden edellä jossain asiassa, josta minulla ei ole vielä hajuakaan...
Itse olen ajatellut asiaa niin päin, että jos tapaan mielenkiintoisen ihmisen, jonka osaaminen ja ammattitaito on aivan uniikkia, pyrin ensisijaisesti oppimaan häneltä ja hänestä kaiken mahdollisen. Ymmärrän toki, että ihmiset oppivat jokainen omalla tavallaan, mutta olemme aidosti pieni kansa ja hevosammattilaisia on edelleen maassamme vain kourallinen verrattuna moneen muuhun alaan.
Olisiko jo korkea aika lyödä viisaat päämme yhteen ja verkostoitua keskenämme yhteisen- meidän jokaisen - hyvän vuoksi.
Opitaan ja kehitytään. Yhdessä.


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Sananen vuorovaikutuksesta

Surffailin netissä pari päivää sitten ja yllätyksekseni löysin todella laajan tarjonnan palveluista, joissa luvataan opettaa vuorovaikutustaitoja hevosen ja ihmisen välillä. Hmm...

Jos ihan peruskivestä lähdetään liikkeelle, voidaan pohtia, mitä vuorovaikutus oikeastaan pitää sisällään.
Kahden ihmisen välillä puhutaan dialogista, joka pitää sisällään sekä kuulemista, kuulluksi tulemista, että kommunikointia verbaalisesti,  tiedostamattomia ja tiedostettuja eleitä, ilmeitä jne.

Kun ihminen ja hevonen ovat vuorovaikutuksessa keskenään, jää verbaalinen ilmaisu pois, mutta muut elementit täyttyvät kyllä. Vai täyttyvätkö? Jotta vuorovaikutustilanne olisi aito, tulisi molemilla osapuolilla olla mahdollisuus ilmaista tunteitaan ja tunnistaa, sekä käsitellä niitä ITSE, ilman ulkopuolista tulkintaa. Kun hyvin usein vuorovaikutustaitoja opiskellaan esim. pyöröaitauksessa, voidaan miettiä, kuinka paljon tilanteeseen liittyy hevosen oppimia asioita ja kuin aitoa sen reagointi on suhteessa ihmiseen. Jokainen hevosen kokema tilanne opettaa sille jotakin, eikä näin ollen voida pitää mitenkään luotettavana sen antamia "heijasteita", jotka liittyvät juuri sen hetkiseen kohtaamiseen ihmisen kanssa.

Aito kohtaaminen

Kuten hevonen, ihminen oppii kohtaamisista ja vuorovaikutustilanteista. Lapsia kasvatetaan ja sivistetään kertomalla, kuinka muiden ihmisten kanssa tulee toimia ja käyttäytyä, mutta loppuviimeksi suurin osa oppimisesta perustuu muiden ihmisten kohtaamisista ja esimerkin voimalla. Kun hevosista mitään tietämätön ihminen kohtaa hevosen ensimmäisen/ensimmäisiä kertoja, on luonnollisesti hyvä kertoa kumpi pää puree ja kumpi potkii, mutta tämän lisäksi hän hyötyy tiedosta koskien hevosen lajityypillisestä käyttäytymisestä ja tarpeista.

Jotta tästä ajatuksenvirrasta voisi päästä jyvälle, otan hyvin pelkistetyn esimerkin. Oletetaan, että lähden pianotunneille tarkoituksenani oppia soittamaan. Alkuun opiskelen nuotteja ja koskettimia, tutustun instrumenttiin ja siihen, millainen kosketus tuottaa millaisen soinnun. Vaikka opiskelisin vuosia nuotteja ja koskettimia, ehkä opin soittamaan jotain nuoteistakin, se on vielä valovuosien päästä siitä vuorovaikutuksesta instrumentin kanssa, jonka voi löytää vain kuluttamalla pianotuolia ja naapureiden hermoja.  Toisaalta, pieni lapsi saattaa ilman nuotteja tai ymmärrystä "väärin soittamisesta" nauttia sydämensä kyllyydestä tunnustellen, millaisia sointuja instrumetti itsestää antaa. Sitä voi hellasti hipaista tai kämmenillä läväyttää, reaktio on aina uniikki. Samalla lapsen uteliaisuudella ilman sääntöjä tapahtuu aito kohtaaminen kahden elollisen välillä. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää. Ei ole olemassa kirjoittamattomia sääntöjä, missään muualla kuin meidän omassa mielessämme.

Unohtumattomia kohtaamisia ja herkkää vuorovaikutusta!


perjantai 8. marraskuuta 2013

Pikalastaus on silmänkääntötemppu

Hevostaitajien yksi suosituimmista klinikoiden ja demojen aihe on lastaaminen. Se kerää yleensä katsomot täyteen ja samaan aikaan, kun hevonen tallustelee traileriin, yleisö pidättää hengitystään.
Kun hännästä ei näy kuin tupsu, on hevostaitaja tehnyt tempun, joka kaikessa uskottavuudessaan on niin konkreettinen, ettei kukaan uskalla kyseenalaistaa, onnistuiko se vai ei.

Tarkastellaanpas lastausta tehtävänä hieman.

Päämääränä on saada hevonen koulutettua niin, että se kävelee traileriin/autoon rennossa ja rauhallisessa mielentilassa ja tämä mielentila/tunne säilyy myös ajoneuvon liikkuessa. Jälkimmäistä ei voi kouluttaa ilman ensimmäistä ja sitä ei myöskään voi kouluttaa ilman, että ajoneuvo todella liikkuu. Kiihdytykset, jarrutukset ja käännökset vaikuttavat hevosen tasapainoon, ja siksi ne kannattaa opettaa huolellisesti, koska pelästynyt hevonen lasikuitukopissa on vaarallinen sekä itselleen, että ympäristölleen. (toim.huom. olen todistanut näkyä, jossa hevonen syöksyy trailerin katosta läpi)

Lähtökohtana kaikkeen lastaamiseen ja kuljettamiseen liittyvään koulutukseen kannattaa siis pitää turvallisuus, joka syntyy hevosen rauhallisesta tunnetilasta.

Seuraava teema on luonnollisesti se, millä keinolla hevonen saadaan sisälle traileriin. Kuten edellä kerroin, ei ole mitenkään yhdentekevää, miten se tehdään. Pelottelemalla tai huijaamalla, ehkä väkisin kantamallakin se saattaa onnistua kerran tai pari, mutta itse lastaustilanteessa tässä vaiheessa onnettomuusriski kasvaa, sekä hevosella, että lastaajalla/lastaajilla.

Ongelmalliseksi lastaamisen hahmottamisen tekee se, että ihmisten on monesti vaikea ymmärtää, että päämäärä ei ole vain saada hevonen traileriin, vaan että se haluaa! kävellä sinne, seistä siellä kuljetuksen ajan ja tulla ulos trailerista rauhallisena. Oikeassa elämässä mikään vaneri- tai lasikuituseinä ei pidä hevosta väkisin sisällä, joten sen myötä pakottaminen ei ole vaihtoehto. Jos lastaamiselle halutaan ottaa jokin toinen yhtä konkreettinen käytännön esimerkki, helpoimmin ymmärrettävä on varmaankin kavioiden hoito. Ei riitä, että hevosen jalan saa irti maasta, vaan sen lisäksi hevosen pitää voida kannatella itseään kolmella jalalla (jolloin sen massan kantopinta-ala puolittuu!) ja säilyttää tämä asento useiden minuuttien ajan. Jokainen, joka on joskus kokeillut pitää väkisin kiinni pelkäävän hevosen jalasta tietää, ettei se onnistu ihmisvoimin. Tästä syystä kaikessa viisaudessaan hän valitettavan usein ratkaisee tilanteen joko pakkokeinoin (huulipuristin, pelottelu jne) tai rauhottamalla hevosen. Samat kikat toimivat myös lastatessa...

Molemmissa on kyse sekä siitä, millaisessa tunnetilassa asiaa opetetaan, sekä siitä, että pienikin jännitys tai huolestuminen vaikuttaa hevosen fyysiseen tasapainoon. Mitä jännittyneempi hevonen, sitä todennäköisemmin se kokee tarvetta levittää jalkansa ja juurruttaa ne niin vakaasti maahan, ettei mikään voima saa sitä liikkeelle. Paikoilleen juurtunut, silmääkään räpäyttävä hevonen ei siis kettuile, vaan pelkää ihan oikeasti.

Lopuksi vielä muistutus siitä, että tunnetila tarttuu eliöstä toiseen. Jos lastaaja on jännittynyt, hermostunut jne, hänen kontaktinsa/tunteensa/tuntumansa hevoseen muuttuu välittömästi ja samalla ihmisen tunnetila tarttuu hevoseen. Ongelmien tullessa vastaan, ei ole ollenkaan huono idea pyytää ammattimainen eläintenkouluttaja apuun, koska hänellä on työkalut purkaa edessä oleva tehtävä riittävän pieniin paloihin ja kyky, sekä kärsivällisyys edetä hevosen ehdoilla.







keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Siitä tuntumasta vielä

Sanotaan, että tunnetta ei voi opettaa, eikä tuntumaa voi oikeastaan edes kuvailla. On mielipideasia, onko ohjastuntumaa 50 gramman sijaan puoli kiloa tai ei ollenkaan. Kenties nämä massan yksiköt sekoittavat tuntuman käsittämistä entisestään, koska liikkuvassa massassa ja etenkin kun niitä on kaksi päällekkäin (hevonen ja sen ratsastaja) ei mikään vakioyksikkö ole muuttumaton.

Pitkäaikaisen pohdinnan tuloksena olen päätynyt toistaiseksi siihen, että tuntuma on kahden kehon välinen kontakti, jota kumpikin pyrkii säilyttämään mahdollisimman muuttumattomana. Tuntuma, jonka molemmat kokevat miellyttäväksi ja palkitsevaksi, ja on lisäksi mahdollista säilyttää ilman tarvetta jännittyä tai vastustaa. Tuntuman säilyttäminen edellyttää koko kehon tuntumaa, ei siis ainoastaan ohjastuntumaa.

Tuntuman kautta apujen käytön minimointi on mahdollista, edellämainitusta syystä: pienin mahdollinen muutos tuntumassa aikaasaa molempien kehojen asentomuutoksia säilyttääkseen tavoitellun tuntuman.

Siispä, miksi koskaan olisi tarpeellista satuttaa tai pelästyttää hevosta avuilla?

torstai 31. lokakuuta 2013

Senkus naksuttelet

Muistan kun ensimmäistä kertaa onnistuin kaivamaan hevosten koulutukseen liittyvää tietoa netistä. Taisi olla vuosi -99, koska ennen nettiä kaikki informaatio tuli hankittua kirjoista ja kursseilta. No kuitenkin, luin artikkelin, jossa kerrottiin, että delfiinien koulutuksesta tuttua clickeriä voi käyttää myös muiden eläinten kouluttamisessa. WAU! Ajattelin, nappasin taskut täyteen nameja ja kuulakärkikynän käteeni ja niinpä rivi belggareita istui keittiössä ilta toisensa jälkeen kuolaamassa ja odottamassa seuraavaa tehtävää. Hevosten kanssa en ollut yhtä menestyksekäs, joten päätin lopettaa ämpäreiden kantamisen opettamisen kun kyllästyin jatkuvasti näykkivään ja turhautuneeseen hevoseen.

Kului muutama vuosi ja naksutinkoulutus tuli taas kuin varkain vastaan. Tällä kertaa suhtauduin sen käyttämiseen enempi varuillaan, koska vuosia negatiivista vahvistetta yksistään käyttäneenä se tuntui loogiselta, helpolta ja riittävän tehokkaalta. Jotain silti tuntui aina puuttuvan. Se oli, into, aktiivisuus, yritteliäisyys, rentous jne. Me voimme tulkita näitä ominaisuuksia vaikka millä tavoin koulutetulla eläimellä, mutta pakko se vaan on myöntää, että pelkän narun väistämisen sijaan hevonen itse valitessaan tulee hakemaan porkkanaa. Huijausta tai ei, mutta tulokset puhuvat puolestaan.

Kääntöpuoli

(heti alkuun kiitän ystävääni, joka sai ajatusrattaaani pyörimään!)

Täysin ongelmatonta naksuttaminen ei kuitenkaan ole. "Käsikirjan" mukaan aloitetaan luopumisesta ja sitten seuraavaksi opetetaan koskettamaan kohdetta ja sitten ehkä myötääminen ja peruuttaminen. No entäpä, kun hevoseni osaa tämä kaiken jo? Kuinka monta sataa toistoa odotan sen jaksavan myödätä?
Käsikirjan mukaan toistoja tarvitaan niin paljon, että hevonen osaa homman ja naksu voidaan jättää pois. Puhutaan kriteerin nostosta jne. Kuka sen sitten määrittelee? Kouluttajako?
Kenties olen tavannut joko erityislaatuisia eläimiä, joiden kanssa hommat etenevät ihan hurjaa vauhtia ja oppiminen ja vahvistaminen soljuu kuin itsestään tai sitten olen niin kertakaikkisen huolimaton, että oikaisen aina kun vaan mahdollista.

Oivalluksen sanoma siis onkin, lue käsikirja, harjoittele ajoitusta ja tee riittävästi toistoja, mutta ennenkaikkea KATSO hevosta. Katso, mitä se rennosti, aktiivisesti sinulle tarjoaa ja sieppaa oikealla ajoituksella haluamasi. Siitä tässä kaikessa on lopulta kyse. Ainakin minulle.

ps. eläinten kouluttaminen on oikein hauskaa, eikä haittaa, vaikka välillä palkkaisit väärästä asiasta. Tai noh, ainakin se on pienempi paha kuin rangaistus väärässä paikassa.


keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Hevostaitoa

" Itsensä kantava hevonen on ihailtava näky, ja se vangitsee niin nuorten kuin vanhojenkin katseen. Kukaan ei poistu eikä kyllästy katsomaan niin kauan kuin hevonen näyttää uljauttaan"
-Ksenofonin Hevostaito - suomennos: Hilla Halla-Aho

Kreikkalainen Ksenofon kirjoitti 430 eKr ratsastusoppaan, jota yhä siteerataan. Pyörää ei siis tarvitse keksiä uudelleen vai tarvitseeko?

"Jos hevoselle ei pueta kuolaimia ainoastaan silloin kun se joutuu töihin, vaan myös silloin kun se tuodaan syömään tai takaisin ratsastuksesta, saattaa se hyvinkin ottaa vapaaehtoisesti suuhunsa sille tarjotun kuolaimen."

Jokin on kuitenkin muuttunut. Onko ihmisten lempeys tuota uljasta luontokappaletta kohtaan vähentynyt, onko hevosesta tullut fillariin verrattava väline ja pyhittääkö tarkoitus keinot?

Johdonmukaisesti koulutettu hevonen harvoin joutuu ihmisen kanssa konfliktiin ja toisaalta, se on yleensä rento, aktiivinen ja halukas työskentelmään ihmisen kanssa. "Kaikki joutuvat tekemään kompromisseja", sanotaan. Tavallaan se on totta, mutta on hyvä esittää itselleen kysymys: Millä hinnalla? Onko hintana hevosen hyvinvoinnin vaarantuminen? Ja jos, niin missä mittakaavassa?

Oikotietä ei lopulta ole, katsotaan asiaa sitten turvallisen maastoratsun omistajan tai kansainvälisiin kisoihin tähtäävän näkökulmasta. Tietyt asiat täytyy sujua, jotta hevonen - rento ja luottavainen hevonen yltää parhaimpaansa, myös silloin, kun sitä varta vasten siltä odotetaan. Ei ole hevosen vastuulla selviytyä sille vaikeista tilanteista, joihin sitä ei ole valmisteltu. Ei sen enempää ole sen vastuulla osata löytää tasapainonsa liian vaativan tehtävän edessä. Myöskään ei ole hevosen vastuulla säilyttää levollinen tunnetila sen kohdatessa sille pelottavia asioita.

Seuraavan kerran, kun työskentelet hevosesi kanssa, katso sitä - kantaako se itsensä elinvoimaisena, rentona ja aktiivisena.







maanantai 21. lokakuuta 2013

Kaikki mikä kiiltää, ei ole kultaa

Monty Robertsin vierailu Helsingissä on herättänyt vilkasta keskustelua. Robertsin käyttämä koulutusmenetelmä sisältää samankaltaisia elementtejä kuten monen muun hevostaitajan menetelmät. Yhteistä näille kaikille kuitenkin on se, että lähtökohtaisesti hevosten lajityypillistä käyttäytymistä tulkitaan ja sanoitetaan erilaisin termein, kuten: johtajuus, kunnioitus, luottamus jne.

Hevoselle kerrotaan tarjottavan kaksi vaihtoehtoa, joista sen tehdessä oikean valinnan, paine poistuu ja sen tehdessä väärän valinnan paine pysyy päällä tai voimistuu. Tässä merkittäväksi ongelmaksi muodostuu se, että mitä enemmän koulutustilanteessa on ärsykkeitä ja mitä jännittyneempi hevonen on, sitä vaikeampi hevosen on arvata, kuinka se paineelta voi välttyä.

Mikä on tarpeellista ja mikä tarpeetonta?

Kaikki hevosen pelottelu, stressaaminen ja jahtaaminen on tarpeetonta. Kouluttajalla saattaa olla erilaisia tulkintoja hevosen syistä, miksi se vastustaa painetta tai ei juuri kyseisellä hetkellä opi sitä, mitä sille halutaan opettaa. Yleisin syy on kuitenkin se, että hevonen ei ymmärrä mitä siltä halutaan. Tämän seurauksena ärsykkeiden määrä suhteessa vaadittuun asiaan vaikuttaa hevosen reaktioihin.

Kun hevonen jännittyy tai peräti pelkää, sen kehossa tapahtuu paljon muutakin kuin se, mitä voimme päälle päin nähdä. Toistojen myötä pinnan alla edelleen tapahtuu paljon - oppimista. Jos ja kun pääsääntöisesti haluamme, että hevonen suorittaa siltä pyydetyt asiat rennossa ja rauhallisessa mielentilassa, niitä on kovin vaikea opettaa ilman tätä mielentilaa. Käytännössä toki on myös niin, että mikäli toistoja on tuhansia, hevosen reaktiot saattavat vähentyä, mutta sen tunnetila ei välttämättä muutu juuri lainkaan. Pelkäävä hevonen voi siis sulkea silmät ja laskea päänsä alas, vaikka siitä ei siinä hetkessä siltä tunnukaan. Jos kaikki muut reaktiot on rankaisun avulla sammutettu, jäljelle jää vain se, millä hevonen pääsee paineesta eroon. Se, miltä tämä tila näyttää voidaan toki nimittää rentoutumiseksi, vaikka fysiologisesti kyse on täysin eri asiasta.

Hevosta ei siis ole tarpeellista painostaa ja suorastaan kiusata vartti toisensa perään, koska pitkässä juoksussa siitä ei ole vastaavaa hyötyä.

Tarviiko sen haluta?

Psykologisesta näkökulmasta tarkastellen on hyvä huomioida, mitä eri kouluttajat kertovat hevosen kulloinkin ajattelevan tai tuntevan. Yksi perustavaa laatua olevista esimerkeistä liittyy lastaamiseen. Vaikuttaa siltä, että ihmiset eivät juurikaan välitä siitä syystä, miksi hevonen menee traireliin. Onko syynä se, että se on ainoa paikka, jossa saa olla rauhassa. Vaiko se, että lopulta hevonen pelkää ihmistä enemmän kuin traileria?

Siinä vaiheessa, kun hevosen reaktioita sanoitetaan sen reaktioiden mukaan, mitä se kulloinkin ajattelee, tuntee jne. on hyvä tarkastella hevosta omin silmin. Valitettavan usein kouluttaja saattaa olla parempi puhumaan ja hokemaan mantroja sen sijaan, että tietoa ja ymmärrystä olisi riittävän paljon kertomaan, että mitään ongelmaa ei ratkaista yhdessä päivässä saati demossa. Tai että hevosen vastustaminen olisi niille lajityypillistä.

Yksi oleellinen asia, joka valitettavan monilta kouluttajilta ja hevostaitajilta hevosten omistajat mukaanlukien puuttuu, on ymmärrys hevosta kohtaan lajina. Lähtökohtaisesti hevosella ei ole mitään syytä olla oppimatta tai vastustaa siltä pyydettyjä asioita.  Jos kun vastaan tulee tilanne, jonka voisi vapaasti vaikkapa tulkita, ettei hevonen halua tehdä jotakin, voisi ratkaisukeskeisen lähestymistavan sijaan pohtia, tarvitseeko sen haluta?

Okei, jos olet jaksanut lukea tähän asti, avaan muutamia perusharjoituksia, niiden käyttökohteita ja myös sitä, miksi saman asian voi ja miksi se kannattaa opettaa toisella tavalla. Ei ehkä yhtä näyttävästi ja tehokkaasti, mutta hevosen kannalta ystävällisemmin, turvallisemmin ja tulevat toistot mielessä pitäen - mitä teet yleistyy.

Peruutus

Peruutuksen opettaminen tapahtuu usein niin, että hevoselle opetetaan joko riimunnarun heiluttaminen tai ravistaminen merkiksi, ja tätä "sykkivää painetta" käytetään hyvin usein, kun hevosta halutaan liikuttaa matkan päästä tai estää sitä tulemasta ihmisen tilaan. Sinällään merkillä ei ole juurikaan merkitystä, mutta tehtävänä peruutus noin pitkässä juoksussa valmistelee hevosta kokoamiseen, joten mielentilalla oppimismielessä on melkoisesti merkitystä.
Kun tähän lisätään vielä se näkökulma, että peruuttaminen on usein yksi ensimmäisistä  opettavista asioista, sitä tulee helpommin käytettyä kuin haettua kuhunkin tilanteeseen ratkaisua jostain muualta.

Peruuttamisen opettaminen kannattaa aloittaa hevoselle tutussa paikassa, lähellä hevosta seisten, jotta mahdollisesti liian suuri paine riimuun ei saa hevosta reagoimaan päinvastaisesti, eli tulemaan päin painetta. Mikäli peruutustilanteessa kuitenkin käy niin, kannattaa pitää mielessä, että liian suuri paine, narusta repiminen, kiskominen ym. tasapainon horjuttaminen aiheuttaa hevosen kehossa sekä jännitystä, että tasapainottomuutta. Nämä eivät millään tavoin edesauta sitä, että tulevaisuudessa hevonen peruuttaisi pehmeästi ja rennosti.

Kun peruuttamista tarkastellaan ratsastamisen näkökulmasta, on hyvin tärkeää, että hevonen ei alunperinkään opi peruuttamaan etupainoisena ja laskien rintakehänsä ja selkänsä alas. Tämä on kuitenkin väistämätön seuraus, mikäli hevonen kokee peruuttamisen vastenmielisenä ja/tai sitä käytetään rankaisuna.


Juoksuttaminen - ympyrällä työskentely

Juoksuttamisella on monta funktiota. Samaan aikaan kun hevoselle opetetaan liikkeellelähtömerkki, suunnanvaihtomerkki, vahvistetaan oppimishetken mielentilaa ja samalla opetetaan hevonen liikkumaan joko tasapainossa tai vahvistetaan epätasapainoa. Samalla kun juoksuttaja heittää köyttä tai liinaa kohti ympyrän keskelle pyrkivää hevosta, toisesta näkökulmasta asia saattaa näyttää siltä, että hevosta rangaistaan tasapainon menettämisestä niin, että se joutuu lisäämään vauhtia.  Toistojen myötä tällä opetetaan ja vahvistetaan hevoselle käsitystä kuinka sen on kannattavaa reagoida menettäessään tasapainon. Paeta.

Pitkin ohjin (tai yhdellä ohjalla) juoksuttamista on kautta aikojen käytetty hevosen valmistelussa ratsastukseen. Yhdellä ohjalla/liinalla ympyrätyöskentely vahvistaa hevosen painon siirtymistä kohti ympyrän keskustaa merkittävästi, siksi juoksutustyöskentelyssä kannattaa välttää hevosen kiihdyttämistä tai sen saattamista etupainoiseksi.

Säkittäminen

Aina sillöin tällöin kuulen vanhan selityksen, kuinka termi säkittää - sacking out - on vanhanaikainen. Ennenmuinoin ne vanhat ja ehkäpä osaamattomat hevosmiehet sitoivat hevosen kiinni ja sitä hakattiin viljasäkeillä, jotta se tottui kosketukseen. Tänä päivänä on kuitenkin oivallettu, että a. hevosta ei tarvitse sitoa kiinni, vaan se voi pelotella pysymään paikoillaan ja b. sitä ei tarvitse lyödä, koska ilman fyysistä satuttamista saadaan ihan sama efekti aikaan. Tällä hommalla ei ole sitten mitään tekemistä johdonmukaisen siedättämisen kanssa.
Säkittämisen ja siedättämisen olennainen ero löytyy hevosesta. Siedätettäessä hevosta ei koskaan viedä stressitilaan, vaan siedättyminen tapahtuu vielä mukavuusalueella. Säkittäessä hevonen saattaa voimakkaastikin reagoida, pyrkiä pakoon, väistää siedätettävää asiaa tai tulla päin. Pahimmillaan hevonen oppii säkitystilanteessa päinvastaista, mitä sille oli alunperin haluttu opettaa.

On tehokkaampaa siedättää vähän kerrallaan kuin tyrkätä hevoselle sille 5 tai 10 vierasta asiaa yhdellä kerralla tutustuttavaksi.
Ennen kaikkea, siedätystilanteessa vaikuttaa moni muukin asia, kuin vaikkapa se loimi tai pussi, jolle hevonen halutaan siedättää. Hevonen tekee ympäristöstään havaintoja jatkuvasti ja oppimistilanteeseen saattaa tarttua ympäristöstä monia muita ärsykkeitä mukaan. Rennossa ja rauhallisessa mielentilassa oleva hevonen on jo siedättynyt ympäristöönsä ja silloin siihen voidaan asteittain lisätä uusia palikoita.

Ei siis kannata kuvitellakaan, että vieraassa paikassa hevonen välttämättä oppimisi mitään uutta ja kannattavaa. Ainakaan yhdessä päivässä.

Takajalat ristiin /takaosan väistö

Takajalkojen hallinta on yksi tärkeimmistä asioista, puhutaan sitten maastatyöskentelystä tai ratsastamisesta. Sitä voidaan toki kuvailla hevosen etupainoiseksi saattamiseksi tai että kun takajalat saadaan ristiin, on koko hevonen helpompi hallita. Tämä toki pitää osittain paikkaansa, mutta aina kun hevonen astuu sisätakajalalla syvemmin vatsansa alle, käynnistyy varsin monimutkainen lihasketju, jonka seurauksena sen sisäpuolen lihakset supistuvat ja ulkopuolen lihakset venyvät. Tämän lisäksi sisätakajalan ollessa ilmassa, hevosen massan kantopinta-ala puolittuu (paino on kolmella jalalla) ja jotta hevonen oppisi järjestämään kehonsa tasapainoon, tarvitaan valtava määrä toistoja, jotta se ei joutuisi epätasapainoon. Kannattaa siis miettiä, milloin ja missä tilanteessa liinasta tai köydestä kannattaa kiskaista saadakseen hevosen hallintaan. Jännittynyt, huolestunut tai pelkäävä hevonen välttää viimeiseen asti tilannetta, jossa sen pakeneminen on estetty ja siksi se pyrkii pitämään painon kaikilla neljällä jalallaan. Tarvittaessa se myös pyrkii laajentamaan kantopinta-alaa (eli levittämään jalkojaan). Tämä on siis rennon hevosen kokoamisen vastakohta.

Vaikka hevosen selkärangasta taipumista pidetään illuusiona, sen valtavan suuri lihaksisto tekee kyllä työtä ja siksi onkin kannattavaa aloittaa kokoamiseen valmistelevat harjoitukset yksi puoli kerrallaan.

Tässä oli vain muutama esimerkki, jotka toivottavasti antavat ajattelemisen aihetta. Vaikka näennäisesti jokin temppu tai kikka vaikuttaisi toimivan, sillä on suurella todennäköisyyllä kauaskantoiset vaikutukset.
On ihmisen valinta, haluaako hän kouluttaa hevosensa epävarmaksi, varovaiseksi ja vahvistaa jännittymistä, vai haluaako hän kouluttaa hevosensa johdonmukaisesti hevosta, sen kehoa ja oppimista kunnioittaen.

Lopuksi valokuvaaja Minna Tallbergin luvalla muutama kuva hänen ottamastaan kuvasarjasta Monty Robertsin showsta. Kehotan käyttämään muutaman minuutin kuvien tarkasteluun ja pohtimaan hetken ilman tulkintaa ja selittelyä, millainen tunnetila kuvista välittyy. Esiintyykö niissä rento hevonen, jolle oppimistilanne on optimaalinen? Käyttääkö hevonen kehoaan tasapainossa yhteistyössä ihmisen kanssa? Onko tämä sellainen tunnetila, jossa haluamme hevosen työskentelevän?

























perjantai 4. lokakuuta 2013

Lahjattomat treenaa osa 7.

Moni ratsastukseen liittyvä asia vaatii pienempiin osiin pilkkomista, niin hevosen, kuin ratsastajan oppimisen vuoksi. Sitten kun jokin liike tai liikesarja on jo hallussa, ajatellaan, että tämä on nyt opittu.
Mutta yllätys, niin yksinkertainen kun hevonen onkaan, se on oppijana riittävän monimutkainen yhdistääkseen eri tavoilla opittuja liikkeitä ja tehtäviä, puhumattakaan siitä mielentilasta, mikä kunkin näistä oppimiseen on liittynyt.

Otetaanpas esimerkki:
Nuorelle hevoselle opetetaan laukannostoa ja se kokee jonkinasteista epämukavuutta ko. tilanteessa, minkä seurauksena se pukittaa. Toistojen myötä, sekä ratsastajan todennäköisten keinojen avulla pukittaminen jää aikanaan pois, mutta epämiellyttävä mielentila sen sijaan saattaa jäädä liikkeeseen mukaan. "Kuuma hevonen" joku saattaa sanoa, vaikka kyseessä voi yhtä hyvin olla tilanne, jossa hevonen on toistojen myötä oppinut, että laukannostoon ja laukkaamiseen liittyy paljon epämukavuutta.

Mitä siis treenaat, sitä vahvistat.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Tärkein opettajani - Hevonen

Suurin innoittajani ja opettajani sulki silmänsä ja huokaisi viimeisen kerran. Oli aika päästää irti ja tehdä hevosenomistajan ikävin velvollisuus, päättää, milloin vihreiden laitumien portti aukeaa.

Monet pitkänlinjan hevososaajat sanovat, että kaikesta tiedosta ja kokemuksista huolimalla hevonen on se paras ja tärkein opettaja. Olen samaa mieltä. Nyt kun katson yli 16 vuotta kestänyttä yhteistä kavioliittoamme, väliin poskelle vierähtää kyynel ja välillä taas huulille nousee hymy. Tähän aikaan on mahtunut paljon kokemuksia, jotka ovat muokanneet meitä molempia. Ne ovat hioneet särmää, lisänneet ymmärrystä ja antaneet uusia oivalluksia.

Kun muistelen, millainen Hevonen pihalleni astui ulos trailerista pääsisäisenä 1997 ja mietin mihin me näiden vuosien aikana pääsimme, olen sanaton. Vuosiin on mahtunut kuljetusonnettomuus, josta Hevosen ei pitänyt selvitä. On ollut kiusallista kesäihottumaa, kaviokuumeita, hankkarivammaa ja vaikka mitä. Aina olen uskonut, että vastoinkäymiset on tarkoitettu voitettavaksi ja niin on käynytkin. 
Naurun hetkiä, kun laitumelta karannut lauma laukkaa luokseni vihellyksestä Hevosen johtamana. Suuria tunteita, kun ensimmäisen kerran uskaltauduin laukkaamaan ilman varusteita. 

Näiden vuosien aikana Hevonen opetti kymmeniä - satoja ihmisiä hevostaidon ja klassisen ratsastuksen maailmaan. TerapiaHevonen- sanoi moni, joka pelkäsi laukkaamista, mutta niin varovasti ja lempästi Hevonen kannatteli pelkäävää ratsastajaa selässään. Viisas Hevonen -, sanoi moni, joka ensimäisen kerran ohjasajoi Hevosta, joka lempeästi viisaudellaan tulkitsi aloittelijan apuja, välillä naurunsekaiseen hämmennykseen saakka.
Luotettava Hevonen -sanoi mieheni, joka täysin kokemattomana hevosihmisenä luotti hevoseen viimeiseen saakka ja näki siinä iän tuoman ymmärryksen ja kokemuksen, jota harva ihminen kykenee edes hahmottamaan.
JohtajaHevonen - joka kasvatti kymmeniä varsoja ja nuoria hevosia laumassaan, jokaisella kohtaamisellaan näytti mallia, miten hyvä ihminen on ja kuinka ihmisen saa tekemään hevoselle hyviä asioita.
Tärkein opettaja - minä tunnen sen jokaisen hörähdyksen ja tunnistan turpakarvan ja korvan asennosta, millä jalalla se aamulla oljiltaan nousi. Ilman hevosta en olisi koskaan ajautunut kouluttamaan hevosia työkseni. Ilman Hevosta, en olisi opettaja, joka joka päivä voi oppia uutta.

Rakkaus hevosia kohtaan ei sammu koskaan, vaikka yksi kavioliitto on päättynyt. Kukaan tai mikään ei korvaa hevosta, vaan yhteiset kokemuksemme auttavat minua selviytymään tästä surusta. On aika katsoa eteenpäin ja surra kun surettaa. Sydämestäni kiitän Hevosta. 
Lepää rauhassa rakas opettajani.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Miksei se halua?



Milloin hevonen kieltäytyy menemästä traileriin tai hyppäämästä estettä. Toisinaan se ei aina laittaa hyönteiskarkotetta tai sitten se itsepintaisesti ei suostu antamaan takastaan kengittäjälle.

Sen sijaan, että yritämme keksiä erilaisia kikkakolmosia ja –vitosia huijataksemme hevosta saadaksemme asiat tapahtumaan edes vaikka kerran, olisi hedelmällisempää pohtia, mitä se hevonen sitten oikein haluaa.

Kun hevonen ei halua mennä traileriin, se luultavasti haluaa mennä kauaksi siitä, tai kun se ei halua hyönteiskarkotetta sumutettavan sen hipiälle, se haluaa sumutepullon kauaksi itsestään. Tästä voi vähemmänkin nokkela ihminen kehittää syteemin, jolla hän saa hevosen siedätettyä vähän kerrassaan SIETÄMÄÄN ihmisen toivomaa asiaa. Sitten kun halutaan vielä vahvistaa hevosen asennetta ja lisätä sen motivaatiota, voidaan siedettävästä asiasta tehdä haluttava. Miten? No antamalla sille vaikkapa porkkana joka kerta kun se kävelee traileriin, tai tarjoamalla kauhasta kauraa joka esteen jälkeen, jonka se ylittää pudottamatta?

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Puhutko hevosta?

Viime vuosina hevostaidon myötä on noussut esiin hevosten kieli - kehonkieli, jolla hevoset keskenään kommunikoivat.
"Katsoppa, miten se johtajahevonen potkaisee alempiarvoista pois heiniltä. Se oikeuttaa minut tekemään samoin."
tai että,
" Kyllä ne toisiaan kurittavat huonosta käytöksestä, eli kyllä se hevonen ymmärtää, miksi lyön sitä sen kieltäydyttyä maastoonlähdöstä."
tai yksi parhaista:
"Pyöröaitauskoulutuksen tarkoituksena on kommunikoida hevosen kielellä, - sitä siis osaan- ja sitten kun hevonen hyväksyy?! käyttämäni kielen, se kunnioittaa ja luottaa ihmiseen."

Tuota tuota... jos nyt ihan alkuun vaikka pohditaan sitä hevosten kieltä, joka on siis tosiaan suurelta osin kehonkieltä, niin ihminen ei koskaan, siis ei koskaan saa hevosta luulemaan itseään hevoseksi. Jos hevonen olisi lajina niin tyhmä, se olisi luultavasti kuollut jo sukupuuttoon.
Se, mitä pyöröaitauksessa tai ylipäätään negatiivista vahvistetta käyttäen ja painetta kasvattaen saadaan aikaan, on oppiminen. Eli hevonen oppii välttämään epämukavuutta, kuten sen edelleen lajilleen tyypillisesti kuuluukin tehdä. Toiset hevoset ovat mukavuudehaluisempia kuin toiset ja toiset hevoset oppivat nopeammin kuin toiset. Harva meistä kuitenkaan aidosti haluaa puhtaasti kommunikoida hevosten tavoin. Vai kuinka moni lukijoista on valmis ottamaan hammasparin tai takakaviot syliinsä narulle vastaukseksi?

Seuraavan kerran, kun tekee mieli jutustella hevosen kieltä ja korottaa "ääntä", kannattaa varautua, että huonolla tuurilla hevonen ymmärtää ja vastaa samalla kiellellä.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Ohjilla sahaaminen ja kaikki muu vemputtaminen

Kaiken kauniin opastuksen ja ihanteiden lisäksi voimme itse kukin nähdä ratsastajien milloin sahaavan, - eli liikuttelevan kuolainta edestakaisin hevosen suussa- , tai muuten vaan veivaavan/vemputtavan ohjilla. Olisi mielenkiintoista kuulla jonkun selitys tämän tarpeellisuudelle. Vai onko kuitenkin lopulta kyse kaikesta muusta kuin hevosen kouluttamisesta ja sen kontrolloinnista, eli ihmisestä ihmisestään?
Kun takertuva kädellinen turhautuu, pelästyy, jännittyy tai ei vaan juuri sillä hetkellä keksi parempaakaan tekemistä, niin hän siirtää toiminnantarpeen ohjien kautta hevosen suuhun.
Seuraavan kerran kun pitelet ohjia, kannattaa muistaa, että hevonen oppii ihan jokaikinen kerta. Jokaisesta ohjasotteesta ja myötäyksestä. Oppiiko se haluttua vaiko jotain ihan muuta?

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Hevonen avaa suutaan

Turparemmi on oiva väline sulkea hevosen suu, ainakin näennäisesti. Jos kuitenkin hetkeksi pysähdytään pohtimaan, mitä hevonen suun avaamisella koittaa kertoa.

Kuten kaikki tiedämme, hevonen ei ilmaise epämukavuutta tai kipua ääntelemällä kuten monet muut nisäkkäät. Kaikkein yksinkertaisimmillaan hevonen reagoi suuta avaamalla kun ratsastaja vetää ohjista ja niiden myötä aiheuttaa kipua hevosen suuhun. Suun avaaminen voi tietysti kertoa myös hoitamattomista hampaista tai epäsopivasta satulasta. Se saattaa kertoa yleisestä epämukavuudesta tai vaikkapa ratsastajan aiheuttamasta epätasapainosta.

Kun suun aukomisen merkitystä tutkaillaan, voidaan usein havaita, että kun turparemmi/-t laitetaan niin tiukalle, että suun fyysinen avaaminen vaikeutuu huomattavasti, jokin muu toiminto lisääntyy, kuten hännän viuhtominen, liikkeessä tahdittaminen, pään ja kaulan asennon muutos tai jopa kokonaisvaltainen kehon jännittyminen ja sen kautta epäpuhdas liike.

Sen sijaan että remmien avulla pyritään sulkemaan hevosen turpa, voisi olla varsin kannattavaa keskittyä poistamaan suun aukomisen syy.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Haluatko jäykän hevosen?

Usein kuulee ratsastajan kuvailevan hevostaan jäykäksi, ilman että jäykkyyden syytä edes on pohdittu.
Onko kyseessä jo kenties iäkäs hevonen, jonka lihasten lämpiäminen vie oman aikansa vaiko mahdollisesti nivelrikkoinen hevonen, joka tarvitsee päivittäistä liikuntaa pysyäkseen kutakuinkin vetreänä. Johtuuko jäykkyys kivusta tai stressistä, joka puolestaan saattaa johtua epäsopivista varusteista, puutteellisesta koulutuksesta tai epämukavuudesta, jota ratsastaja sille aiheuttaa. Vai vaadintaanko hevoselta sen koulutustasoon nähden liikaa. Tai voisiko kaikessa yksinkertaisuudessaan olla kyse siitä, että hevonen ei halua ratsastajan saattavan sitä pois tasapainosta ja sen seurauksena hevonen vastusta ratsastajan apuja. Vai onko hevosen massa jakautunut kannattamattomasti, jolloin hevonen joutuu konpensoimaan ratsastajan aiheuttamaa epätasapainoa lihaksistollaan ja sen myötä epäsymmetria tuntuu jäykkyytenä.

Nyrkkisääntönä voisi pitää vaikkapa sitä, että jos hevonen on aina ratsastuksen aluksi jäykkä ja sen vertyminen kestää, on työskentelyssä jotain vialla. Ellei kyseessä ole iäkäs tai vaivainen hevonen.
Jos ratsastaja joutuu kierros toisensa jälkeen "pehmittelemään" ja taivuttelemaan hevosta saadakseen sen notkeaksi, on hyvä huomioida, että samaan aikaan hän vaikuttaa hevosen tasapainoon. Haluamme saada työskentelyllä aikaiseksi elastisen, epätasapainoisen hevosen, vaiko omilla jaloillaan -itseään kantavan hevosen, joka ei tarvitse ihmisen apua vertyäkseen?

torstai 11. heinäkuuta 2013

Tallinvintin myytinmurtajat osa 2. "Se ei voi olla helppoa"

Jos hiki ei virtaa sekä hevosella, että ratsastajalla, ei kunnolla ole edes treenattu. Hevosen fyysinen rasitus kasvattaa parhaimmillaan sen kuntoa, mutta mitä hevonen oppii kierros tolkulla tapahtuvasta liikkumisesta. Pahimmillaan/parhaimmimmillaan vieläpä samassa askellajissa ja tempossa.

On kertakaikkisen ällistyttävää, miten helppoa onkaan ajatella, uskoa ja toivoa, että kyllä "se" siitä joskus oppii tai kyllä "se" jonain päivänä huomaa. Ja niinhän se onkin, "se" hevonen kyllä huomaa ja oppii, mutta onko se aina kannattavaa ja edes siihen suuntaan mitä ihminen on odottanut?

Keppi ja porkkana

Väärästä vastauksesta rangaistus, tai edes hitunen lisää painetta, vaiko oikeasta vastauksesta sylillinen kauraa. Tutkimuksen mukaan positiivinen vahvistaminen lisää toivottua käytöstä, mutta onko se liian helppo ratkaisu? Haluavatko ihmiset toteuttaa asioita ja kouluttaa hevosia vaikeimman kautta?
 Ehkä. Vielä.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Mukavuusalueen tuolla puolen

Viimeisen vuoden aikana olen saanut onnekseni tutustua kouluratsastuksen kilpailumaailmaan lahjakkaan ja hevosrakkaan ratsastajattaren ansiosta. Avoimin mielin ajattelin suhtautua tähän uuteen kokemukseen ja itselleni mukavuusalueen ulkopuoliseen maailmaan. Hevosten kouluttajana minulla on käytännössä rajaton mahdollisuus valmistella hevosta tulevaan ja samaan aikaan hallita merkittävä määrä ulkopuolisia mahdollisia häiriöitä.

Olen parikymmentä vuotta kuunnellut asiakkaiden ja ystävien taholta arvioita siitä, että hevosta vaan ei yksinkertaisesti voi valmistella ihan kaikkeen ja että vieraassa paikassa, kilpailutilanteessa kaikki on herran - oikeastaan tuurin hallussa.

Olen ollut kahtena viikonloppuna seuraamassa kilpailuja ja suurin hämmästyksen aihe koskee sitä kaikkea muuta, mitä hevoselle on jätetty opettamatta. Tai ehkä vieläpä niin, että ne hevoselta pyydettävät asiat ehkä sujuvat ikäänkuin tuurilla kotona ja vieraassa paikassa tuurin lisäksi tarvitaan myös Jupiter oikeassa suhteessa Venukseen.

Jos otetaan vaikkapa esimerkiksi niinkin yksinkertainen ja itsestäänselvä asia kouluratsulle kuin kuolaintuntuma, voisi jotenkin kuvitella, että kaiken ratsastuksen perustan saavuttaminen ei voi vaatia tunnin verryttelyä turpa ryntäissä.  Tai että estekilpailuissa voisi olettaa, että hevonen on nähnyt joskus kukkapuskan, muurin tai vesiesteen. Mutta ei, etukäteen tehty koulutus korvataan hurjalla vauhdilla ja itsesuojeluvaiston puutteella. Niin ja sillä tuurilla. Välillä se menee yli ja välillä taas ei.

En vielä tiedä kumpi on suurempi syyllinen, puutteellinen koulutus vaiko ihmisen luottamuksen puute hevoselle opetettuja asioita kohtaan. Muuttuuko ratsastaja tai hänen käyttämänsä avut stressin myötä ja eikö tätä kaikkea voisi harjoitella etukäteen. Ihan kaikkea. Hevosta ja sen oppimiskykyä ei tule koskaan aliarvioida, motivaatiosta taas ihminen on vastuussa. Kun hevonen seuraavan kerran on "tottelematon" tai se "niskuroi", kannattaa käyttää hetki aikaa ja miettiä miksi?

Toivon sydämestäni, että tulee vielä päivä, jolloin ratsastusurheilussa keskitytään ottamaan käyttöön hevosen todellinen oppimiskapasiteetti ja sen myötä ymmärrys, että ehkä jonain päivänä voittaja on se, jolla parhaiten koulutettu ja motivoitu hevonen -  happy athlete.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Tallinvintin myytinmurtajat osa 1. "Sen pitää totella"

Tietysti sen pitää totella, noudattaa sille ennalta opetettua merkkiä, jonka tottelemisen se kokee kannattavaksi. Siinä vaiheessa kun hevonen kokee (ja tämä on siis hevosen toiminnallaan ilmaisema mielipide, ei ihmisen mielipide) jonkin toiminnan tai käytöksen kannattavaksi, se yleistyy. Jos hevonen ei siis tottele, ihmisen haluama asia ei yleisty riittävässä määrin. Voidaanko silloin olettaa, että asian tekeminen (lue: totteleminen) on sille kannattavaa? Jos ei voida, kannattaisiko siitä tehdä sellaista?


torstai 6. kesäkuuta 2013

Kohti tasapainoa –projekti


Hevostenkouluttaja Minna Lindströmin ja eläinten käytösneuvoja Jaana Pohjolan käynnistämä projekti tarjoaa vielä muutamalle ratsukolle/valjakolle mahdollisuuden osallistua projektiin, jonka tarkoituksena on tutkia ja selvittää harraste- ja kilpahevosten tasapaino-ongelmia ja pyrkiä erilaisten harjoitteiden kautta saavuttaa parempi tasapaino, jonka seurauksena mm. hevosen hyvinvointi lisääntyy, loukkaantumisriski pienenee ja ratsastettavuus paranee.

Onko hevosesi vaikea seistä paikoillaan, esim. selkäännoustessa?
Onko hevosesi etupainoinen ja/tai vastustaako se ohjastuntumaa?
Liikkuuko hevosesi epäsymmetrisesti tai epäpuhtaasti eri askellajeissa?
Onko hevosesi haluton taipumaan jompaankumpaan suuntaan?
Kiirehtiikö hevosesi siirtymisissä askellajin sisällä tai askellajia vaihtaessa?

Hevosen tulee olla terveeksi todettu ja vähintään hevoshierojan, mieluiten eläinfysioterapeutin tutkima. Tämän lisäksi projektiin osallistuminen edellyttää hevoselle sopivia varusteita ja sitä, että ratsastajan/ohjastajan käyttämät avut ja välineet ovat hevoselle entuudestaan tuttuja, sekä käytössä on hyväpohjainen kenttä tai maneesi. Otamme projektiin mukaan kaikenikäisiä ja –tasoisia hevosia.

Tasapainoharjoittelu parantaa hevosen tasapainoa kokonaisvaltaisesti, lisää liikkuvuutta ja parantaa kokoamiskykyä. Kaikki harjoittelu perustuu hevosen omaehtoiseen työskentelyyn ja mitään erikoisia apuja tai apuvälineitä ei tarvita.

Miltä tuntuukaan istua tasapainoisen, rennon hevosen selässä, jossa ratsastajakin voi keskittyä omaan istuntaansa! Annetaan hevosille mahdollisuus löytää itse oma tasapainonsa – ilman apupyöriä.

Lisätietoja:


Jaana Pohjola jaanapohjola@gmail.com




keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Tasapainoa etsimässä osa 3. "Tää ei pysähdy"

Hevonen ei halua seistä paikoillaan tai ylipäätään pysähtyä. Tähän voi olla monta syytä, kuten ristiriitaiset avut, kipu tai muu epämukavuus, joiden seurauksena hevosen pakoreaktio on käynnistynyt ja lajilleen tyypillisesti käyttäytyen se ei pysty pitämään jalkojaan aloillaan. On myös mahdollista, että pysähtyessään ratsastajan kanssa, (jolloin ratsastaja rajoittaa hevosen pään ja kaulan asentoa ja samalla sen mahdollisuutta tasapainottaa itseään) sen on mahdotonta pysyä paikoillaan tasapainon korjausliikkeestä johtuen.

Pysähtyminen ja paikoillaan seisominen ei ole mitenkään turhanpäiväistä, vaan käytännössä sitä tarvitaan arjessa monessa tilanteessa. Hevonen tarvitsee tiedon, miten sen on helpointa seistä, millainen asento, paikka jne. Tämän lisäksi hevoselle on tärkeää antaa aikaa oman kehonsa järjestelemiseen, koska sillä on "vain" neljä jalkaa.

Mikäli hevosta pakotetaan pysymään paikoillaan, sen stressitaso nousee ja lihakset jännittyvät. Jatkossa hevonen saattaa pyrkiä välttämään pysähtymistä ja sen seurauksena sen vastustelu ratsastajan apuihin yleistyy.

Pysähtymisen ja seisomisen opettelu kannattaa aloittaa ja varhaisessa vaiheessa, jotta kun varsinainen ajo- tai ratsukoulutus alkaa, hevonen ymmärtää pysäyttävät avut ja se on saanut rauhassa oppia seisomaan paikoillaan.

"Kun se ei pysähdy"

Iän kaiken on ollut ns. "kuumia hevosia", jotka kyllä ratsastajan avuista hidastavat vauhtia (ehkä), mutta eivät varsinaisesti pysähdy. Ja jos pysähtyvät, ne eivät jää seisomaan paikoilleen. Mitä kuumeneminen sitten tarkoittaa? Kaikessa yksinkertaisuudessaan pakoreaktion käynnistymistä. Mikä pakoreaktion aiheuttaa? Kuten edellä jo mainitsin, kipu tai muu epämukavuus, jonka seurauksena stressireaktio käynnistyy ja mikäli sitä ei saada keskeytettyä, hevonen pyrkii pakenemaan. Ennaltaehkäisy ja stressitilanteiden välttämäminen on avainjuttu. Saattaa olla, että hevonen ei aiemmin oppimastaan syystä koe esim. pitkin ohjin kävelyä helpotukseksi, vaan päinvastoin. Erityisesti laukkaamisen jälkeen kävely saattaa olla likimain epäpuhdasta tahdittamista, jolloin joka kerta ohjastuntuman lisääntyessä hevonen pyrki pakenemaan.

Mitä hevonen pakenee? Epämukavuutta? Epätasapainoa, joka aiheutuu ratsastajan avuista? Puutteellisen koulutuksen aiheuttamaa vinoutta?

Kaikki liittyvät toinen toisiinsa, mutta johdonmukainen kouluttaja valitsee hevosen kannalta helpoimman lähestymistavan ja sen myötä suunnittelee oppimisen ja fyysisen kehityksen niin, että hevosella on toistuvasti mahdollisuus onnistua. Jotta hevosen tasapaino voisi kehittyä tarkoituksenmukaisesti, sen kehittäminen tulisi aloittaa johdonmukaisesti edeten, pikkuhiljaa vaatimustasoa nostaen.

Tarkkailkaa ja havainnoikaa ympäristöänne ja hevosianne. Jonakin päivänä saattaa vastaan tulla uusia oivalluksia!


perjantai 24. toukokuuta 2013

Ongelmat on ok tai sitten niitä ei edes ole...

Kuvittele, että omistat kilpahevosen, joka tienaa sinulle 100 000 euroa vuodessa, plus ehkä astutus- ja varsamaksut kaiken kunnian päälle. Haittaisiko se, jos hevonen joudutaan aina taluttamaan suitsittuna, lastaamaan vain kuorma-autoon ja tietty kevyesti rauhoitettuna. Tai että kengitys hoidetaan myös rauhoituksen alaisena. Saattaa olla, että hevosta ei voi tarhata, koska se ei pysy missään ja sen hetken kun se pysyy, se juoksee itsensä yltäpäältä hikeen ja pahimmillaan se rikkoo itsensä. Sitä ei kenties voi sitoa kiinni, koska se heittää itsensä käytävällä nurin.  Mutta voi vitsi, että se on hieno suorittaja. Ja se on upeassa lihaskunnossa, sen karva kiiltää ja sen jälkeläisiltä odotetaan paljon. Ja riittävän rankan treenin jälkeen hevonen on tosi onnellinen.
Vai onko?

Hevosen lajityypillisten tarpeiden huomioonottaminen on tietysti tosi haastavaa, mutta vielä vaikeampaa on ymmärtää, mikä kaikki käytös liittyy milloin mihin. Puhuttakaan sen kouluttajan vastuusta. Jokainen, joka hevosta käsittelee ja sen kanssa toimii ihan arjessa, kouluttaa sitä.

Voisi olettaa, että hevosen hyvä ja normaali käsiteltävyys olisi ihan jokaisen edun mukaista. Siitä helppoudesta hyötyy sekä ihminen, että hevonen. Toisaalta, jos sen hyvän käsiteltävyyden ja rentouden hintana on huonompi menestys, entäs sitten?

Oletko koskaan ajattelut, että jos hevonen hädin tuskin antaa satuloida itsensä tai päästää ratsastajan selkäänsä, kuinka pitkään sen ilmaisemat tunteet voi ohittaa ja millä tavoin? Jos hevonen osaisi puhua tai ylipäätään ääntelisi tunnetilojensa mukaisesti, kuinka moni katsoja viihtyisikään valmennus- ja tai kisakentän laidalla? Siellähän kuitenkin suoritetaan hevosen jo osaamia tehtäviä ja sen mukavuusalueella pysyen, eikö niin?

Ilman sarvia ja hampaita, hevonen pyrkii aina tekemään vain sitä, mikä on sille kannattavaa. Toisinaan se kannattavuus näkyy ihmisen kannalta epämiellyttävinä asioina. Jos tästä voisi ja rohkenisi vetää jonkinlaisen johtopäätöksen, se saattaisi kuulua vaikkapa näin: Millainen hevonen - sellainen kouluttaja.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Tasapainoa etsimässä osa 2.

Meille on opetettu jo vuosikymmeniä, että: älä ratsasta hevosen päätä ja kaulaa, vaan sen jalkoja. Ja että hevosen takajalat pitää saada astumaan syvemmin alle, jotta se voi käyttää selkäänsä. Tai että hevosen pitää taipua rungostaan tietyllä tavalla, jotta voit ratsastaa oikeaoppisen voltin. Kuulostaako tutulta?

Hevosen jalkojen ratsastaminen onkin vaikeampaa mitä kuvitellaan. Tiedätkö miksi? Oletko koskaan nähnyt laukkaavan hevosen pysäyttävän sen jalkoja täydestä vauhdista ja mitä silloin tapahtuu? Jos hevonen lukitsisi jalkansa paikoilleen kesken liikkeen, hevosen keho jatkaisi matkaa vielä pitkään ja jalat murskaantuisivat säpäleiksi, koska niissä ei ole käytännössä lihaksia lainkaan ja ne pitkät jänteet ja nivelsiteet eivät pystyisi vastustamaan fysiikan lakeja.

Entäs se selän käyttäminen? Suoraan selkälihasten alla on luinen ranka ja sisäelimiä, niiden ratsastettavuudelle ei voine laittaa kovinkaan paljoa painoarvoa. Käytännössä se, mitä halutaan on hevosen syvien vatsalihasten tuki ja aktivointi. Jotta hevonen voi astua syvemmin alle, sen täytyy voida ensin nostaa rintakehäänsä ja rentouttaa selkänsä. Tähän samaan kategoriaan liittyy taipuminen.

"Käännä sitä ulkopohkeella ja säilytä ulko-ohjan tuki, taivuta ulkopohkeella sisäpohkeen ympärille!"
Jos haluamme hevosen taipuvan - siis sen verran kuin sen selkäranka ylipäätään taipuu - on syytä olettaa, että sisäpuoleiset vatsa- ja kylkilihakset hoitavat tämänkin homman ja ulkokyljen tehtävänä on venyä rentona. Ja kuten tiedämme, rentoutumaan ei voi pakottaa.

Kun sitten istut satulassa ja hevonen tuntuu kanttaavan kulmassa tai se kaatuu ympyrällä sisäänpäin, ei apujen voimistaminen korjaa tilannetta kuin ehkä hetkeksi. Kaikessa ratsastamisessa on hyvä pitää mielessä se, että jos kerta toisensa jälkeen joutuu korjaamaan jotain kohtaa, hevonen ei ole oppinut ratsastajan tekemästä korjauksesta mitään, se ainoastaan hetkellisesti pyrkii välttämään painetta ja hyvin suurella todennäköisyydellä kompensoi epätasapainoaan jollain muulla tavalla. Ja tämä "muu tapa" tulee ratsastajalle esiin viimeistään siinä vaiheessa, kun edellisen ongelman korjaaminen on päättynyt.