Olen viimeisten viikkojen aikana keskustellut useiden pitkän linjan hevosihmisten kanssa tämän päivän ongelmista, jotka hevosmaailmassa jyllääväät. Tämä on sinällään erittäin hämmentävää, koska tänä päivänä hevosista tiedetään enemmän kuin koskaan ennen ja hevosten asiat ovat varmasti paremmin kuin ennen. Onko menneiden aikojen ihannointi kiinni siitä, että silloin ei yksinkertaisesti tiedetty kaikkea sitä mitä tänä päivänä tiedetään? Vai voisiko olla niin päin, että lisääntyneen tiedon myötä se perusta lukea ja katsoa hevosta uupuu kokonaan?
Otetaan vaikka esimerkiksi hevosten ruokinta. Kun 70-80-lukujen taitteessa sain ensimmäisen oman hoitohevoseni, oli sen ruokinta hyvin yksinkertaista: heinää, suolaa, kauraa, lesettä ja vähän kivennäisiä. Laidunaika alkoi varhain ja päättyi lumien tullessa maahan. En muista KOSKAAN nähneeni tai kuulleeni vatsavaivaisista hevosista ennen tyyliin 2000-lukua. Monia muita vaivoja hiertymistä kipeytyneisiin jalkoihin sen sijaan riitti.
Pohdinnan arvoista onkin se, että johtuvat nykyhevosten ongelma - erityisesti vatsavaivat- niille sopimattomasta ruokinnasta, käytöstä vaiko siitä, että hevosia on vain niin paljon enemmän kuin aiemmin, että ongelmat myös tulevat esiin.
Toisekseen, hevosen ruokinta ja hyvinvoinnista huolehtiminen ei ole mitään rakettitiedettä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan hevonen kyllä kertoo kaiken tarpeellisen. Lihava hevonen tarvitsee enemmän liikuntaa ja vähemmän energiaa. Laiha hevonen taasen lisää ruokaa.
Missä vaiheessa tämä homma on lähtenyt menemään pieleen? Siinä kun tutkimuslaitteistot ja -keinot ovat lisääntyneet vaiko siinä vaiheessa, kun ihminen on vieraantunut eläimestä ja luonnosta ja hyvinvoinnin perustana on kaikenmaailman analyysit ja laskurit?
