maanantai 28. toukokuuta 2012

Tarvitaanko hevosalalle kouluttajan ammattitutkintoa?

Hevosalalla ammattimaisuus määritellään joko siten, että ko. henkilö on valmistunut hevosalan oppilaitoksesta, on siellä ikuisesti "kirjoilla" eli näyttö tekemättä tai sitten hän on onnistunut elättämään itsensä tavalla tai toisella hevoshommien parissa.

Tarvitaanko hevosenkouluttajalalle ammattitutkinto vai mistä hevosen omistaja voi varmistua, että hänen valitsemansa kouluttaja työskentelee eläintenkoulutuksen eettisten sääntöjen mukaan, osaa ottaa huomioon kunkin eläimen yksilölliset erot, ymmärtää hevosen lajityypilliset tarpeet jne.

Tämän päivän kauhuskenaarioon liittyy fyysisesn väkivallan vaihtuminen henkiseen väkivaltaan. Kuinka moni hevosenomistaja mahtaa ymmärtää, mihin hevosen jatkuva pelottelu ja simputtaminen mahtaakaan johtaa....

Tämän päivän informaatiotulva on suunnaton ja eri koulutusmetodeja on pilvin pimein. Erilaiset uskomukset liittyvät oleellisesti myös hevosen koulutukseen ja oppimiseen. Lähtökohtaisesti kaikki eläimet oppivat samalla tavalla ja sen myötä hevosenkouluttamiseen pätee samat lainalaisuudet kuin kaikkeen muuhun kouluttamiseen.

Hevosen kouluttaminen on oppimiselle mahdollisimman edullisten olosuhteiden luomista, pitkäjänteistä toistojen tekemistä ja kaikkea muuta paitsi glamouria. Positiivisessa tunnetilassa tapahtuvaan koulutukseen ei kuulu pystyynnouseminen, vaahtoa valuva hevonen jolla silmät pyörivät hedelmäpelin lailla. Siihen ei myöskään lähtökohtaisesti kuulu kasapäin erilaisia apuvälineitä, mahdollisine avustajineen.

Hevosen kello käy eri tapaan kuin ihmisen ja hevonen kykenee keskittymään uuden asian oppimiseen vain muutamia minuutteja kerrallaan. Se ei myöskään kykene oppimaan yhdellä harjoituskerralla suunnatonta määrää uusia asioita. Monesti vähemmän on enemmän ja pienissä paloissa tehdyt harjoitukset tuottavat nopeammin tulosta, kuin yhdellä harjoituskerralla tuputetut 10-30 uutta asiaa. Samalla kun stressin määrä vähenee, hevonen motivoituu entisestään ja koulutus on pitkässä juoksussa tehokkaampaa ja tulokset pysyviä.

Ongelmanratkaisutilanteessa kouluttaja osaa purkaa hevosen käytöksen pienen pieniin paloihin, kykenee analysoimaan sitä hevosen näkökulmasta ottaen huomioon sen aiemmin saamat kokemukset. Hevosen inhimillistäminen tai syyllistäminen ei kuulu ammattimaiseen hevostenkouluttamiseen. Myöskään omistajan syyllistäminen ei rakenna hyvälle yhteistyölle vaadittavaa luottamussuhdetta.

On myös pohdinnan arvoinen asia, tarvitseeko esim. ratsastuksen opettajan tai valmentajan omata kouluttajan taidot ja mitä hyötyä näistä taidoista mahdollisesti oli sekä käytännön työssä, hevosen omistajalle/oppilaalle ja ennenkaikkea hevoselle.

Pallo on nyt meillä jokaisella.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Tee jos osaat, opeta jos et osaa?

Blogi on viettänyt hiljaiseloa siitä syystä, että olen oivaltanut yhden oppimisen/opettamisen/kouluttamisen syvimmän olemuksen varsin konkreettisesti.
Vajaan parinkymmenen vuoden ajan olen ratsuttanut, kouluttanut hevosia ja ihmisiä. Ja tietysti myös treenannut ja opiskellut itse. Koko tämän ajan olen tehnyt ihan kaikkea - samaan aikaan. Toisinaan olisi reissuhommia ollut tarjolla paljon enemmälti kuin mihin aikaresurssit olisivat riittäneet ja toisaalta kurssilaisia valmiiksi koulutetuilla hevosilla olisi ollut enemmän, kuin mihin hevosia ehti kouluttaa....

Olen viimein vakuuttunut siitä olettamuksestani, että jos tarkoituksena on opettaa hevosihmisiä, on tärkeää myös kouluttaa hevosia. Ilman tätä arjen tuntumaa on olemassa riski siitä, että käsitys hevosen omistajan arjesta katoaa. Ei riitä, että työskentelee vain sen tutun, vuosia jo sitten "hyväksi koulutetuksi" hevosen kanssa.

Toisaalta olen todennut, että ilman opettamista arjen haasteet eivät ehkä riitä ylläpitämään  motivaatiota itsellä ja hevosella uusien asioiden oppimiseen tai haasteiden vastaanottamiseen, puhumattakaan siitä arkisesta treenistä, jota oppilaille annetaan kotiläksyksi....

Eräs asiakkaani sanoi vuosia sitten, ettei kenenkään pitäisi tarjota uuden asian oppimista mitenkään kevyenä pakettina, vaan vastuu alkaa siitä, kun herätä ihmisen ja hevonen mielenkiinnon ja käsityksen siitä, että jotain parempaa voi olla edessäpäin. Uusien oppilaiden kanssa, jollainen jokainen meistä on olllut, on joskus vaikea hahmottaa kokonaisuutta. Karismaattisesti tai helpolta vaikuttavan ratkaisun toivossa jokin työskentelytapa saattaa koukuttaa kerralla, vaikka arjen vakaa totuus on se, että vain lahjattomat eivät treenaa. Jokainen, joka haluaa kehittyä omassa lajissaa/ammatissaan/harrastuksessaan, joutuu treenamaan.  Ja jos haluat kehittyä hyväksi, joudut treenaamaan tuplasti.

Treenaminenko tylsää?

Riippuu aivan motivaatiosta miltä harjoittelu tuntuu. Ihminen voi opetetella uusia ja vaikeitakin asioita siksi, että hän näkee siellä horisontissa tilanteen, jossa hän on hyvä. Tai, jos se uusi taito on todella tarpeellinen. Opettajan tai valmentajan motivaatio liittyy toivottavasti muuhunkin kuin oman egon pönkittämiseen. Tai noh, jos oppilas oppii ja selviytyy yhä vaativammista haasteista hevosensa kanssa, menestys luonnollisesti tuottaa mielihyvää. Mutta tällöin kyseessä on toisen ihmisen oppimisesta/selviytymisestä/suoriutumisesta iloitseminen.

Seuraavan kerran kun edessä on vaikealta vaikuttava tilanne, kannattaa pohtia omia taitoja ym. resursseja ja sen sijaan, että itsepintaisesti pitää vanhoista toimintamalleista kiinni, kannattaa ehkä kysyä neuvoa tai etsiä apua. Kenenkään ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen, vaan valmiissa maailmassa kaikki on jo keksitty. Aikakin, jos se liittyy ratsastamiseen =)

Helteisiä treenejä !!!

maanantai 14. toukokuuta 2012

Ratsastaja -urheilija?

Kukaan meistä ei synny ratsastajaksi. Ihmiselle ratsastus asettaa useita erilaisia haasteita alkaen siitä, että hevonen itsessään on kehonhallinnan mestariteos, jonka avulla ihminen koettaa päästää tilaan, jossa hän painovoimaa uhmaten voi olla elastinen, tasapainoinen ja täysin yhtä ratsunsa kanssa.

On varsin mielenkiintoista havainnoida sitä, millaisia odotuksia ihmisillä oman ratsastuksensa suhteen on.  Jos ratsastusta verrattaisiin melkeinpä mihin tahansa muuhun urheilulajiin, arvelen, että talleilta löytyvät ne lenkkeilyä ja venyttelyä vieroksuvat huippu-urheilijat. Tottakai kymmenien tuhansien harrastajien joukkoon mahtuu myös heitä, jotka pitävät huolta kehostaan, mutta epäilen, kuinka moni heistä tekee sitä kuitenkaan yksistään oman ratsastuksensa ja hevosensa vuoksi.

Vanhan sanonnan mukaan hyväksi ratsastajaksi tullakseen pitäisi pudota 100 kertaa hevosen selästä. Enpä usko...itse olen pudonnut ehkä 10 kertaa 25 vuoden aikana, ja melkein joka kerta päätynyt sairaalaan. Sen sijaan uskon, että putoamisen opettelusta voisi olla hyötyä viimeistään siinä vaiheessa kun fysiikan lait uhkaavat ratsastajan terveyttä.

Ratsastajalle tärkeintä on tasapaino ja etenkin sen säilyttäminen äkillisissä tilanteissa. Tätä voi harjoittaa erilaisilla istuntaharjoituksilla ja toki ihan ylipäätään monipuolisella liikunnalla. Satulassa istuessaan ratsastajan istunta ja tasapaino vaikuttavat myös hevoseen ja sen tasapainoon. Valitettavasti tähän onkin viisas ihminen keksinyt monia erilaisia työkaluja (lue: apuohjia, erikoiskuolaimia), jolla hevosen tasapainon korjaaminen voidaan joko estää tai peräti kokonaan vaientaa.

Seuraavaksi listalla ovat notkeus, kehotietoisuus ja kehonhallinta. Ja kyllä, ratsastaja tarvitsee myös hyvää kuntoa, koska jo satulaan nouseminen vaatii lihaksia, ponnistusvoimaa ja kehonhallintaa, etenkin, jos sille satulaan on tarkoitus kiivetä hevosta potkimatta, satulasta vetämättä jne.

Tänään on juuri oikea päivä vetää lenkkitossut jalkaan ja lähteä ulos pistämään jalkaa toisen eteen!

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Pitääkö luomuhevosen päästä laitumelle????

Aurinko paistaa ja laidunruoho kasvaa kohisten. Samaan aikaan kun tallinpitäjät odottavat hevosten laitumelle pääsyä ja tallin tyhjentymistä, jokunen hevosen omistaja on huolissaan tulevasta kesästä. Ja laidunkauden alkamisesta.
Onko hevosten kesälaiduntaminen jäänne niiltä ajoilta, kun hevoset eivät tarhanneet päivittäin, eivätkä etenkään laumassa? Onko hevosen päästävä laitumelle ollakseen onnellinen ja voidakseen tyydyttää lajityypillisiä tarpeitaan? Vai onko laidunkausi tallinpitäjälle helpotus ja hevosen omistajalle huolen aihe?

Tuore ruoho on hevoselle parasta ravintoa, edellyttäen että hevonen ei kärsi tuoreen ruohon ja kesän tuomista harmeista. Osa hevosista hyötyy laidunkaudesta vähintään yhtä paljon kuin sen omistaja kesälomastaan tai tallinpitäjä kesäajan mahdollisesta huolettomuudesta, kun työt karsinansiivouksesta loimittamiseen vaihtuvat hyönteiskarkotteiden päivittäisestä jakamisesta ähkyhevosten taluttamiseen.
Kaviokuumeherkän, kesäihottumaisen ja ähkyherkän hevosen omistajalle laidunaika on pahimmillaan suoranaista helvettiä. Puhumattakaan hevosen kärsimyksestä.

90-luvulla kerrottiin tuoreen ruohon sisältävän niin paljon valkuaista, ettei se ollut soveliasta ravintoa poneille ja kylmäverihevosille. Tänä päivänä puhutaan heinän sokereista, fruktaaneista. Laiduntavan luomuhevosen omistaja siirtääkin hevosensa pois laitumelta päivittäin kun heinän sokerit ovat korkeimmillaan. Tuoreen niittoruohon syöttäminen ei tietenkään ole vaihtoehto, koska hevoselle se ruohonnyhtäminen on vähintään yhtä terapeuttista kuin avaralla laitumella vaeltelu laumassa. Ja jos oikein tarkkoja ollaan, se meillä pääosin viljelty timoteipitoinen laidunruoho ei ole hevoselle edes parasta ravintoa. Jos hevonen saisi ihan oikeasti valita itse mitä se syö, sen "ruokalistalle" asettuisi kasapäin erilaisia rikka- ja hyötykasveja, joista tämän päivän hevosen omistaja on täysin vieraantunut. Eihän niitä kasva enää missään..

Eikä laidunaika aiheuta ainoastaan hevoselle mahdollisia ongelmia. Jos laidun ei sijaitse tallin välittömässä läheisyydessä lisää hevosen liikuttaminen laidunkaudella myös omistajan liikkumista. Mikäli hän haluaa käyttää tallin tiloja myös kesäaikaan, on mahdollista, että hevosen haku laitumelta ja vienti takaisin, HUOM! KÄVELLEN!! vie jopa puolesta tunnista tuntiin kallisarvoista vapaa-aikaa.  Puhumattakaan siitä vaivasta, että hevonen pitää hakea laumasta. Sehän on kertakaikkisesti jopa hengenvaarallista?

Mikäli hevosesi ei kärsi laitumella olosta, kärsitkö sinä siitä? Ja jos laidunaika tuntuu äärettömän tarpeelliselta, onko se sitä hevoselle vai sinulle?

perjantai 11. toukokuuta 2012

Lahjattomat treenaa osa 3.

Lähtökohtaisesti ideaalitilanteessa ihminen valitsee itselleen sopivan hevosen. Sopivan mielellään niin, että hevonen ja ratsastaja sopivat toisilleen sekä kokonsa että hermorakenteensa puolesta. Lisäksi kokematon ratsastaja hyötyy eniten kokeneesta hevosta ja päin vastoin. Oikeassa elämässä harvoin kuitenkaan käy näin onnellisesti ja ihminen huomaakin hankkineensa itselleen turhan haastavan hevosen.

Hevosella on muutamia ominaisuuksia, joihin ei voi vaikuttaa. Näihin sisältyy mm. sukupuoli (paitsi, että oriista saa vielä ruunan, tammasta ei =) koko, väri ja hevosen aiemmin kokemat kokemukset, sekä tietysti hevosen geneettinen tausta. On kuitenkin olemassa sellaisia ominaisuuksia, joihin voidaan vaikuttaa.

Kokemukseni mukaan suurimman tyytymättömyydet, jossei nyt suoranaiset ongelmat, liittyvät siihen, että ratsastajan mielestä hevonen liikkuu joko liian vähän tai liian paljon. Liian hitaasti tai liian nopeasti. Kun ratsastaja haluaa vaikuttaa hevosen reagointinopeuteen, on hyvä pitää mielessä että hevonen oppii nopeasti kun se on oikein motivoitu, ottaen huomioon myös kunkin hevosen yksilölliset ominaisuudet.
Koulutustasoon on helpointa vaikuttaa, useimmiten se nimittäin laskee sen jälkeen kun hevonen siirtyy esim. ammattilaiselta harrastajalle.

Ensimmäinen askel yhteistyön parantamiseen ja sekä hevosen että ratsastajan kehittymiseen alkaa siitä, että ratsastaja arvioi omia taitojaan ja hevosen käytettävissä olevia resursseja objektiivisesti. Suurin osa hevosista kykenee oppimaan (oikein koulutettuina) lähes mitä tahansa liikkeitä. Oleellista niiden arvostelussa on kuitenkin se, että on täysin eri asia opettaa hevoselle esimerkiksi piaffia yksittäisenä temppuna tai opettaa sen hevoselle ratsastuksellisesti oikean kokoamisen kautta.

Käytännössä kaikki kouluratsastusliikkeet (urheilukouluratsastuksessa) on alunperin tarkoitettu hevosen kehittämistä varten. Sen sijaan, että niiden suorittaminen olisi itse tarkoitus, niiden kautta voidaan kehittää hevosen kuuliaisuutta, notkeutta, elastisuutta ja hevosen tasapainoa. Ja jokainen hevonen kykenee kokoamaan itseään, kukin rakenteensa sallimissa puitteissa. Samoin jokainen hevonen kykenee tekemään taivutukset, käännökset, laukanvaihdot jne, ratsastajansa taitojen sallimissa puitteissa.

Nautinnollisia treenihetkiä ja muistakaa halata hevosta!

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Lahjattomat treenaa osa 2.

Kun haluan parantaan hevosen askellajeja tai taipuisuutta ja notkeutta, pidän saman "johtolangan" mielessäni, kuten aina hevosten koulutuksessa: yksi asia kerrallaan.
Jos mietitään, miten prioirisoida eri asioita, voi tehdä listan niiden tärkeysjärjestyksestä. Jokainen asia listalla on itsessään jo tärkeä, mutta seuraavaan vaiheeseen ei edetä edellisen kustannuksella. Listan alku voisi näyttää vaikka tältä:

1. rentous: tarkoittaa sitä, että kaikki työskentely tapahtuu hevosen mukavuusalueella tai hieman sen ylärajalla. Oppimiseen itsessään liittyy yleensä pieni stressi ja koska hevonen on pakoeläin, siihen saattaa vaikuttaa meidän mielestämme epäolennaiset seikat kuten, paikan, varusteiden tai ratsastajan vaihdos. Jos uutta asiaa opetettaessa hevonen jännittyy, ei edetä yhtään pidemmälle ennenkuin hevonen on taas mukavuusalueellaan.

2. eteenpäinpyrkimys: tämä tarkoittaa sitä, että hevosella on liikkeessä ajatus eteenpäin. Vaikka hevonen on rento ja se huomioi ihmistä, se ajattelee silti liikkeellään kohti horisonttia. Paras tapa tappaa eteenpäinpyrkimys on käyttää ristiriitaisia apuja ja /tai rangaista hevosta liikkumisesta.

3. ohjaus: hevonen myötää symmetrisesti molemmille ohjille ja tulee pidätteestä taaksepäin ja myötäyksestä eteenpäin.


Ajatusleikkinä tässä vaiheessa ajoneuvossa on moottori joka käy, siinä on lisäksi kaasu ja jarru, sekä jonkinmoinen ohjauspyörä. Mukavaan ajonautintoon tarvitaan vielä kytkin sekä kierroslukumittari ja vaihteisto, joilla voidaan säädellä sekä kierroksia että vaihteita kunkin askellajin sisällä.

Jos hevonen jännittyy tai sen eteenpäinpyrkimys vähenee, vähenee myös ohjauksen merkitys, sekä ohjasotteiden vaikutus hevoseen. Sammumaisillaan oleva liike on hiukan sama, kuin autosta olisi ohjaus- ja jarrutehostin rikki...

Tästä pieni esimerkki:
Hevosen kehon asento määrä pitkälti askellajin. Kootussa, energisessä käynnissä kierroksia on suunnilleen saman verran kuin hitaassa ravissa. Kun ratsastaja myötää kootussa käynnissä ohjastuntumaa ja antaa hevosen venyttää kaulaansa pidemmäksi, samalla kun etupainoisuus lisääntyy, venyy askelpituus ja parhaimmillaan hevonen lisää vauhtia. Riippuen myötäyksen määrästä ja ratsastajan istunnan vaikutuksesta hevoseen, myötäyshetkellä hevonen joko siirtyy raviin tai lisättyyn käyntiin.

Kun ratsastaja pääsee hevosen kanssa työskentelytasolle, jossa askellajista toiseen siirtymiset ovat sujuvia ja hiuksenhienoja asennon ja/tai kierrosmäärän muutoksia, ollaan lähellä on varsin nautinnollista ratsastusta.

ps. jos edellämainittu esimerkki ei nappaa, koitapa nostaa laukka hevosella, joka torkkuu silmät ummessa pitkin ohjin keskellä kenttää =)

Lahjattomat treenaa osa 1.

On varmasti olemassa ihmisiä, joilla on erityislahjakkuuksia. Ne saattavat olla joko fyysisiä tai henkisiä ominaisuuksia. Samalla tavalla hevoset ovat lahjakkaita. Ilman harjoitusta ja oikeanlaista opetusta lahjat tuskin kuitenkaan pääsevät esiin.
Viikon pohdinnan aiheena onkin, että millä mittarilla erilaisia ominaisuuksia arvioidaan ja kuinka usein hevonen tuomitaan lahjattomaksi, vaikka kyse saattaakin olla vain sille epäsopivasta koulutuksesta ja/tai harjoittelusta.
Tässä yhteydessä on oleellista se, että ihmisen motivaatio harjoitteluun on täysin eri pohjalla kuin hevosen. Ihminenkään harvoin pitää varsinaisesta harjoittelusta, mutta kukin taidon omaaminen ja hallitseminen sen sijaan tuottaa mielihyvää. Hevosta motivoi kaikki se, mikä on sille kannattavaa. Tämä ei välttämättä ole kaikki ihmisen kannalta edullista, joten on äärimmäisen tärkeää ymmärtää sekä oppimisen lainalaisuudet että ymmärtää hevosen liikkumista, fysiologiaa jne.

Otan tähän esimerkiksi hevosen, joka on haluton liikkumaan, tai se vaikuttaa siinä määrin laiskalta, että sen saaminen laukkaan voi olla suuren työn takana. Jotta laukkaamista voisi edes ajatella, on tarkoituksenmukaista saada hevosen askellajit auki, alkaen käynnistä.  Käynnin tulee olla matkaavoittavaa, rentoa ja siinä tulee olla selkeä tahti. Liikkuessaan läpi kehon hevonen myötäilee liikkeitään myös päällään ja kaulallaan. Näiden rajoittaminen liiallisella ohjastuntumalla tai apuohjilla saattaa kadottaa käynnistä sekä ajatuksen eteenpäin ja  samalla lyhentää ja jännittää askellusta, pahimmillaan passitahtiseksi.
Käynnin jälkeen siirrytään raviin, jonka tulee käynnin lailla olla matkaavoittavaa ja rentoa. Siinä on myös selkeä eteenpäinpykimys ja se on puhdasta, kaksitahtista.

Käyntiä ja ravia "avatessa" on hyvä pitää mielessä että hevosella on itsessään olemassa kukin askellaji siinä ilmenemismuodossaan, joka sille yksilölle tarkoituksenmukaisinta ja jossa liikkuminen on mukavaa. Tämä ei välttämättä ole sille muuten ominaista, mutta se on saattanut oppia syystä tai toisesta esim. liikkumaan lyhyin askelin. Kun askellajiin halutaan vaikuttaa, kannattaa pyrkiä työskentelemään hyvin lyhyitä pätkiä.
Esimerkkinä: hevonen siirtyy raviin ja sen annetaan ravata kierroksen verran sen valitsemaa ravia. Ratsastaja pyytää hevosta lisäämään vauhtia ja kun hevonen reagoi, se jätetään rauhaan. Seuraava pyyntö tulee vasta kun hevonen on siirtynyt takaisin sen itse valitsemaan raviin. Tätä jatketaan kierros vuoron perään, kunnes hevonen ei enää hidasta/lyhennä askeltaan. Toistojen ja ratsastus/maastatyöskentelykertojen myötä sen keho ja mieli omaksuu uuden tavan liikkua suhteessa entiseen.
Jokaisessa askellajissa tulisi olla "säätövaraa", esim. käynnistä löytyy lyhyt ja hidas käynti, hidas ja pitkä käynti, lyhyt ja nopea käynti, pitkä ja nopea käynti jne....mitä enemmän säätövaraa askellajeista löytyy, sitä elastisempi, herkempi ja kevyempi hevonen on ratsastaa ja samalla, sitä enempi laatua liikkeessä.

Ei siis ole yhdentekevää miten treenaa. Pelkkää kaahottaminen ympäri kenttää tai pitkin maastoja harvoin kehittää muuta kuin kuntoa ja vahvistaa hevosen sen hetkistä tapaa liikkua. Jos siis haluat parantaa hevosesi askellajeja ja eteenpäinpyrkimystä, pyydä osaava ammattilainen apuun tai hanki videokamera =)

torstai 3. toukokuuta 2012

Kaikki mikä kiiltää ei ole kultaa

Seison pyöröaitauksen reunalla ja kuulen kuinka kouluttaja kertoo hevosen olevan röyhkeä ja että se ei kunnioita ihmisen tilaa. Samassa hetkessä köysi heilahtaa kohti hevosta ja sen osuessa kylkeen hevonen pelästyneenä säntää juoksemaan taas uutta kierrostaan.  Koulutusmenetelmä perustuu siihen, että pakoeläimenä hevonen juoksee tietyn matkan, kunnes se kääntyy katsomaan mikä sen pelästytti. Ja tätä hetkeä käytetään hyväksi, jolloin kouluttaja poistaa paineen eli myötää hevoselle. Tästä hetkestä hevosen pitäisi nyt sitten muutamalla toistolla oppia, että kannattaa ensin a. katsoa ihmistä, jotta jahtaaminen loppuu ja b. lähteä seuraamaan ihmistä, jotta jahtaaminen loppuu. Pahaksi onnekseen tämä hevonen on jo oppinut juoksemaan painetta pakoon, joten sillä on monen monituista kierrosta vielä juostavana ennen kuin se oppii systeemin.

Samaan aikaan kun kouluttaja ajaa hevosta ympäri pyöröaitausta hän selittää kuinka tämä on hevosten tapa kommunikoida keskenään ja kuinka hevonen kyllä ymmärtää mitä sen pitäisi tehdä, se ei vaan halua. Vielä.
Vajaan puolen tunnin päästä hikimärkä hevonen on väsynyt pakenemaan ja se kääntyy kohti kouluttajaa. Ihmiset taputtavat ja omistaja hymyilee leveästi. Hänen hevosensa antoi viimein periksi johtajalleen ja alkoi totella.

Koska tämä ns. join up oli vasta alkua, kouluttaja pukee hevoselle riimun ja ryhtyy opettamaan sille narun päästä uusia asioita. Hevonen on jälleen aivan ymmällään. Se on väsynyt ja epäluuloinen. Hetken päästä hevonen joutuu taas juoksemaan. Tällä kertaa siksi, ettei se tehnyt kuten kouluttaja olisi halunnut. Puolen tunnin koulutuksen jälkeen hevonen on oppinut, että jos se ei tiedä mitä sen pitäisi tehdä, pitää juosta.

Keskustelin hevosen omistajan kanssa muutamaa viikkoa myöhemmin ja hän kertoi varsin tyytyväisenä, miten hänen hevosensa on muuttunut parempaan suuntaan. Siitä on tullut nöyrä ja yhteistyöhaluinen ja se viimein ymmärtää, että ihminen on johtaja. Ainoa tilalle tullut ongelma liittyy satulointiin ja paikoillaan seisomiseen selkäännoustessa, mutta hän uskoo, että kouluttaja korjaa kyllä tämänkin.
Kysyin hevosen omistajalta, että ymmärtääkö hän mihin tämänkaltainen koulutus perustuu ja että  koulutusmenetelmällä on myös omat haittapuolensa. Hän vastasi minulle, että kouluttajan käyttämä metodi on kaikkein hevosystävällisin siksi, että hevosta ei missään vaiheessa lyödä.

Mitä?

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Onko edellinen omistaja pilannut hevosesi?

Jokainen hevosen omistaja on varmasti törmännyt tilanteeseen, jossa ratsuttaja/ratsastuksenopettaja/valmentaja on sitä mieltä, että hevonen on ennen sinulle tuloaan ratsastettu päin peetä.  Tai että uusi kengittäjä haukkuu maan rakoon edellisen kengittäjän, kuinka kaviokulmat on ihan päin prinkkalaa. Tai että satulansovittaja kertoo sinulle, että hevosen mukana tullut satula onkin täysin epäsopiva. Entäpä uusi tallinpitäjä, jonka mielestä hevosellasi on heinämaha liiallisesta huonon heinän syöttämisestä, kuinka esikuivattu on niin paljon parempaa kuin kuiva heinä… lista on ihan loputon.

Joskus voisi olla terveellistä saada myös omasta toiminnastaan kritiikkiä osakseen, vaikkapa vaan siksi, että sen kautta voisi olla mahdollisuus ymmärtää, että jokainen ihmisten tekemä valinta perustuu sillä hetkellä olevaan kokemukseen ja tietoon.

Se, että hevosen edellinen omistaja ei vaikkapa maastoillut hevosellaan lainkaan on perustunut jonkinlaiseen valintaan ja näitä syitä on turha spekuloida jälkikäteen. Kun kokematon hevosenomistaja on hankkimassa hevoselleen varusteita tai suunnittelemassa sen ruokintaa, hän luultavasti tekee valintansa kokeneemman hevosihmisen neuvojen perusteella ja/tai hankkii tietoa esim. netistä.  Vertaistukea vailla olevia ihmisiä  keskustelupalstat ovat täynnään ja näissä ryhmissä anonyymit ”ammattilaiset” jakavat neuvojaan ja mielipiteitään näkemättä hevosta ja tuntematta sen omistajaa. Samaan aikaan, kun tässä on mahdollisuus vertaistukeen ongelmatilanteissa on olemassa myös suuri riski siihen, että ”rikkinäinen puhelin” käynnistyy ja asiat irrotetaan asiayhteydestä.

Kun tarkastelen omaa uraani hevosten parissa 90-luvulta lähtien, huomaan monen mielipiteeni muuttuneen.  Eivätkä ne ole muuttuneet siksi, että olisin tehnyt tietoisen valinnan muuttaa mielipidettäni, vaan syynä on kokemuksen ja uuden tiedon tuoma ymmärrys, sekä hevosia että niiden omistajia kohtaan.

Seuraavan kerran kun tekee mieli antaa neuvo jollekulle, kannattaa ehkä miettiä,  onko vastaanottajalla aito tarve neuvolle vai kaipasiko hän vain olkapäätä. Samoin jos uuden hevosen kanssa tulee ongelmatilanne ei kannata syyttää edellistä omistajaa hevosen pilaamisesta, vaan ottaa lusikka kauniiseen käteen ja tehdä asiat tällä kertaa entistä paremmin.  Jos osaa….